Talviajelua

Rankka viikonloppu takana. Perjantain katselimme sääennustettu ja päätimme että tänä viikonloppuna keskitytään ajamiseen. Kämppä olisi huudellut imurin heilutusta ja kaikenlaista mukavaakin tekemistä oli tarjolla, mutta talviolosuhteet on otettava vastaan sellaisina kuin ne tulevat ja nyt ne tarjosivat lepposaa pakkasta. Pari vuotta sitten pääsin Kanuunalenkillä tutustumaan Hämeenkyrön pikkuteihin. Hämeenkyrö on näillä seuduilla sitä mäkisintä aluetta ja siellä on metsät täynnä pieniä hiekkateitä, joita ei kesällä tule ajettua maantiepyörällä. Lauantain reitti olikin mukavan mittainen ja muutaman kerran kulma takaan tie kääntyi niin jyrkästi ylöspäin että hieman kävelyyn viittaavia ajatuksiakin kävi joidenkin mielissä. Sunnuntaina suunnattiin samoille seuduille, nyt hieman tarkemmin reitti suunniteltuna. Niinhän siinä sitten kävi ettei muistettu kääntyä ajoissa ja lenkille tuli pituutta hieman alle 120km. Onneksi mukava oli kokeneita pyöräilijöitä, jotka kaikki tiesivät että näin saattaa joskus käydä, varsinkin kun sijainnin tarkastaminen gps:stä olisi liian pitkä pysähdys. Kyröskoski 3km antoi jo paikkakuntalaisille viitettä että matkaa on vielä se pari tuntia kotio ajettavana. Tampere 42km kyltti sai sitten tiedon vieraspaikkakuntalaisillekin. Onneksi kaikilla oli riittävä määrä nestettä, ravintoa ja/tai rahaa mukana. Itse kun tulee usein ajettua yksin lenkkiä ilman rahaa niin tämänkaltaiset tapahtumat ovat hyvä muistutus siitä että pari euroa taskun pohjalla on aika helppo kuljettaa, kun taas 50km kotio ilma ruokaa ja juomaa.. Noh, ens kerralla tiedän mistä pitää kääntyä. Mutta ajaminen maistui ja pyörä tuntui liikkuvan suht kevyesti joten tästä on hyvä jatkaa. Ei kuitenkaan ihan vastaavia viikonloppuja joka viikko.

Ikävää vain oli huomata että Tampere oli jälleen kunnostautunut kevyenliikenteen väylien umpeen auraamisessa. Lauantaina tiet olivat hyvässä ja helposti ajettavassa kunnossa mutta sunnuntai-aamuna ajoväyliä oli haluttu leventää ja kaikki lumet heitetty pyörätielle. Kiitos!
Tänään soittelin sitten hammaslääkäriin. Sain suoran numeron hammashoitajalle perjantaina mutta puhelu kääntyi koko ajan Tampereen kaupungin vaihteeseen. Vaihteesta puhelimeen tiuskittiin ja ensimmäisellä kerralla jopa lyötiin luuri korvaan??! Toisella kerralla sain sitten toisen puhelinnumeron kun ymmärsi sitä kysyä. Vaihteessa ilmeisesti kärsitään puheluiden runsaasta määrästä, joka tällä kokemuksella ainakin johtuu henkilökunnan ammattitaidottomuudesta. Eikö olisi ollut helpompaa antaa minulle suora numero yleiseen ajanvaraukseen kun kerran näkivät että hammashoitolaan soittelen. Ai niin, ajattelusta ei makseta…
Pitäisi varmaan muuttaa hetkeksi pois Tampereelta että näkisi hyvät puolet tässä kaupungissa. Vieraillessani viime viikolla Seinäjoella, huomasin ajattelevani että voisin jopa kuvitella asuvani siellä. Siellä oli jopa lämpöisempi kuin Tampereella!!

Pia Pensaari

Pia Pensaari

Kirjoittaja on naispyöräilijä, joka on voittanut yli 20 SM-mitalia ja omistaa kautta aikojen Suomen 2. nopeimman ajan 3km takaa-ajossa.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *