Talvipyöräilyn 101

IMG_20141113_150349

Olen kehittänyt itselleni melko lailla omituisen maineen sitkeällä polkupyöräilyllä niin salilla kuin työpaikalla. Olen sen verran kärsimätön luonne, etten oikein jaksa kuluttaa aikaa julkisissa liikennevälineissä saati niitä odotellen (vaikka nyt tietysti jonkun Helsingin metron neljän minuutin vuoroväli ei ehkä monien muualla Suomessa asuvien mielestä ole varsinaista odottelua, mutta…). Keväästä syksyyn fillaria polkee tuolla yksi jos toinenkin, mutta näin talvikuukausina väki pyöräteillä vähenee aika radikaalisti. Minäkin olen useimpina vuosina ihan sydäntalveksi pistänyt pyörän talviteloille, mutta tänä talvena päätin vaihteeksi polkea läpi talven niin töihin kuin treeneihin, ainakin 10 pakkasasteen lämpimämmälle puolella jäävissä säätiloissa.

Tyypillisenä arkipäivänä poljen ensin töihin Punavuoresta Pasilaan, sitten treeneihin Pasilasta Herttoniemeen ja lopulta treeneistä kotiin. Mielenkiinnosta syötin reitit kevyen liikenteen reittioppaaseen, ja sen mukaan näistä kertyy 21,3 kilometriä päivässä (kodin ja työpaikan välillä on 5 km, työn ja salin välissä 7,8 km ja salin etäisyys kodista on puolestaan 8,5 km). Jonkun verran tulee siis vietettyä aikaa tuolla tuulessa ja tuiskussa puskien. Mieluummin kuitenkin pusken rännässä kuin pitkästyn junassa.

Ajattelin tässä nyt huviksi ja hyödyksi luetteloida seikkoja, joiden avulla talvipyöräilystä voi selvitä hengissä ja tehdä siitä jopa varsin mukavaa. Tai näitä ainakin itse pidän aika oleellisina juttuina.

1. Nastarenkaat. Eivät välttämättömät,  mutta varsin hyödylliset. Nastoilla on raskaampi polkea kuin sileillä kumeilla, mutta kokemukseni mukaan niillä pysyy varsin hyvin pystyssä niin jäällä, sohjossa kuin hangessakin. Pahimpien pääkallokelien aikaan polkupyörä tuntui itseasiassa paljon jalkoja vakaammalta etenemismuodolta. Hankin ensimmäiset nastarenkaani tänä talvena, XXL:n tarjouksesta Continentalin Nordic Spiket.

2. Kunnon hanskat. En tiedä teistä, mutta kylmällä minua palelee helpoiten sormista ja varpaista, Kroppa lämpenee polkemalla, mutta viimassa kohmettuviin käpäliin tarvitaan kunnon hanskat. Minulla on itseasiassa kolmet tumput eri säihin: ihan ohuet selkeästi plusasteisiin, vähän jämäkämmät normaaliin Helsingin talvisäähän (eli +2 ja sataa tihkua) sekä paksut toppatumput oikeisiin pakkasiin. Yhdetkään eivät ole oikeat ”pyöräilyhanskat”, mutta ajavat asiansa oikein hyvin.

3. Lämpimät kengät. Ks. edellinen kohta. Sormien jälkeen alkavat palella varpaat. Omistan klossikenkien päälle kiinnitettävät sadesuojat, mutta näillä keleillä yhdistelmä on edelleen hiukan kalsa. Niinpä olen näillä keleillä päätynyt pyöräilemään talvivuorellisissa Dr. Martensin maihareissani. Sisällä tietysti villasukat. Näissä ei haittaa myöskään kahlata ajoittain hangessa.

4. Kerrospukeutuminen. Pyöräillessä tulee pääsääntöisesti ihan lämmin, joten pikkupakkasille on turha sonnustautua michelin-mieheksi. Lisäksi paksussa toppa-asussa on ehkä aika kankea ajella. Ainakin Helsingin yleisin talvisää on kuitenkin nihkeän kostea, viimainen ja vaihteleva. Näin ollen suosittelen pukemaan päällimmäiseksi kuoritakin tai jotain muuta edes jossain määrin tuulta ja kosteutta pitävää materiaalia (olen teknisissä asuissa melko lailla aloittelija, joten en näistä sitten sen enempää tiedä). Minulla on yleensä päällimmäisenä Sastan windstopper-takki ja jotkut tarjouskorista poimimani tuulihousut, alla lämpötilasta ja määränpäästä riippuen esimerkiksi treenitrikoot ja huppari tai sukkahousut ja neuletakki.

5. Kypärä. Ja kypärän alle sopiva pipo. Päätä on tietysti hyvä suojata ympäri vuoden, mutta erityisen fiksua se on talvella. Vaikka pitäisi itseään heti Lance Armstrongista seuraavana pyöräilymestarina, koituu talven pimeillä ja liukkailla säillä muista tielläliikkujista varmasti normaalia suurempi riski. Näkyvyys on huono, tiet kapeammat, ihmiset ja autot liukastelevat eivätkä monet myöskään talviaikaan osaa ottaa huomioon, että joku hullu tosiaan saattaa olla fillarilla liikkeellä.

2015-01-06 10.28.37-2

6. Jarrut. Kai tuolla joku urhea sissi saattaa jarrutonta fiksiäkin polkea ympäri vuoden, mutta itse tykkään, että jarrut ja vaihteisto ovat jossain määrin toimintakunnossa. Pyörässäni on mekaaniset levyjarrut, jotka lumisella säällä ovat jonkin verran toimintavarmemmat kuin vanteeseen tulevat v-jarrut (jarrupalojen alle ei pääse kertymään lunta). Tosin paria astetta kovemmilla pakkasilla takajarrun jarruvaijeri menee jäähän, mutta kovalla pakkasella voimansiirto on muutenkin niin jähmeää, että yksi jarru riittää ihan hyvin.

7. Valot. Kunnollisella valaistuksella huomioi sekä itsensä että muut tiellä liikkujat. Ja velvoittaahan lakikin etuvalon käyttöön. Hankkikaa valot! Saan säännöllisesti slaagin tuolla valotta kaahaavista, mustiin pukeutuneista kanssapyöräilijöistä. Keskellä talvea vähälumisessa Helsingissä näkyvyys on ihan keskipäivää lukuunottamatta todella huono ja kunnon valot auttavat kummasti havaitsemaan pyöräilijän. Eikä sen etuvalon tarvitse olla mikään hehtaarin alueen valaiseva valonheitin tai diskoon sopiva vilkkuva strobo, vaan ihan joku perus tuikku auttaa jo kummasti. Minulla on edessä valkoinen ja takana punainen valo, kumpikaan ei ole maksanut kahtakymppiä enempää.

8. Heijastinta. Pyörässä nyt pitää ihan lainkin puolesta olla heijastinta jos jonkinlaista, mutta sopivan runsas heijastaminen on valojen ohella toinen konsti, jolla voi kätevästi ottaa huomioon kanssakulkijat. Minä käytän takin päällä rumaa neonkeltaista heijastinliiviä. Olen mieluummin tyylitön kuin kuollut.IMG_20141005_180821

9. Metrolippu. Tai siis julkisen liikenteen kortti. Tämä toki on lähinnä pääkaupunkiseutulaisille suunnattu ohje, mutta itselleni ainakin tuo jonkin verran mielenrauhaa se, että jos sää yltyy ihan kertakaikkisen kauheaksi tai muuten pyöräilyn harrastaminen lakkaa huvittamasta, voin (ruuhka-ajan ulkopuolella) nostaa pyöräni metroon tai paikallisjunaan ja antaa julkisen liikenteen kuljettaa minut lähemmäs kotia. Vaihtoehtoon tulee turvauduttua varsin harvoin, mutta pidän mahdollisuuden kyllä mielessä.

10. Asennetta. Ehkä vähän hulluutta ja aika paljon kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä. Hyvä kuntokin auttaa, mutta eiköhän se myös siinä kasva kun ilta illan jälkeen puskee sohjossa vastatuuleen.

Näillä eväillä pitäisi siis talvipyöräilykautta jatkaa (oikeasti tarvitaan kyllä paljon muutakin evästä, sikäli iso on pyöräilyn ja muun treenin aiheuttama kulutus). Silti kieltämättä jo odotan sitä keväistä päivää, kun saan vaihtaa alle sileämmät renkaat ja ohuemman takin. Ai että.

Avainsanat: , ,

Miia Kirsi

Miia Kirsi

Miia on reilu kolmikymppinen pääkaupunkilaistunut humanisti ja tavoitteellisesti treenaava CrossFit-harrastaja.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *