Tervetuloa 2016!

Top of Engadin, eli Corvatschin 3303m syyskuun auringossa.

Top of Engadin, eli Corvatschin 3303m 2015 syyskuun auringossa. Yksi menneen vuoden kirjaimillisista kohokohdista.

Vuosi 2015.

Tavallinen, ehkä vähän mitäänsanomaton, on ensimmäinen ajatukseni menneestä vuodesta, mutta tarkemmin ajateltuna itseasiassa mennyt vuosi oli yksi tasapainoisimmista, kivoimmista vuosista aikuisiälläni. Perusarki pysyi ennallaan ja elämä sujuu eteenpäin omalla painollaan varsin leppoisasti. Olen ollut samassa työpaikassa opiskeluajasta lähtien, jakanut elämäni saman lähipiirin kanssa jo vuosia, lyhentänyt asuntolainaa jo kohta pari vuotta eikä juuri muitakaan isoja mullistuksia ole ollut ihan lähihistorian sivuilla.

Vuoden aikana ehdin lomailla pääsiäisen jälkeen Syötteen hangilla ja syyskuussa Sveitsin alpeilla. Ensimmäistä kertaa elämässäni sain kasaan yli 2000 hiihtokilometriä talvessa, pyörälläkin ajoin triplasti sen mitä parina aiempana kesänä (nyt lähes 3500km) ja kaikkiaan urheilin n.530 tuntia. Sain kantapäähäni rasitusmurtuman, mutta näin vuoden viimeisenä päivänä sen tilanne alkaa olla jo varsin suotuisa. Elokuussa katselin myös elämäni ensimmäistä kertaa täysmatkan triathlonkisaa paikanpäällä, sain jonkun hullutuskärpäsen pureman ja ilmoittauduin syyskuussa omalle ensimmäiselle täysmatkalleni, johon kaikki urheiluajatukset ovat suuntautuneet jo nyt syksyn ja alkutalven aikana, vaikka olen yrittänyt olla stressaamatta (vielä).

Vuosi 2016.

En lupaa tulevalle vuodelle mitään, enkä aseta itselleni mitään tavoitteita, koska en kuitenkaan muista pitää niistä kiinni kahta ensimmäistä viikkoa pidemmälle. Sen lisäksi etten lupaa mitään, en myöskään odota vuodelta mitään maata mullistavaa, enkä oikeastaan mitään sellaista tarvitsekaan. En omista miljoona-asuntoa, ajan Skodan Octavialla, en ole voittanut missikisoja, työskentele aivokirurgina enkä pärjää edes urheilukisoissa, mutta silti elämässäni ovat asiat varsin hyvin ja itse olen valinnut tehdä asiat niinkuin teen.

Tähän mennessä tiedän, että vuosi 2016 tulee sisältämään ainakin seuraavat asiat. Joita odotan. Innolla ja osin kauhulla (ks. neljäs kohta).

1. Tammikuun puolivälin jälkeen (eli alle 3 viikon päästä!) pieni hiihtoreissu Sveitsin alpeille. Ohjelmassa ainakin matkaseuralaisellani myös la Diagonela, itse arponen osallistumistani viimeiseen asti. Tällä hetkellä ajatus hiihtoturistina pällistelystä vie voiton numerolappuhiihdosta.

2. Huhtikuun alussa pyöräreissu Mallorcalle. Lähden matkaan GIF-Chebicin poikien siivellä, joskin vain viikoksi, kun nämä ovat reissussa kaksi.

3. Kesäkuussa pyöräreissu Norjaan, jossa ohjelmassa myös Styrkeprovenin Ladies Edition, eli reilut 180km Lillehammerista Osloon.

4. Elokuussa elämäni ensimmäinen täysmatkan triathlon (3,8km + 180km + 42,2km) Finntriathlon Tahkolla.

Loppuvuodeksi en ole uskaltanut vielä suunnitella mitään, sillä pelkään että toivun Tahkolta vuoden kaikki loput kuukaudet – fyysisesti ja henkisesti :)

Avainsanat: , , ,

Terhi Martikainen

Terhi Martikainen

Kirjoittaja on triathlonisti, moninkertainen pyöräilyn SM-mitalisti ja urheilukaupan ammattilainen.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *