Tervetuloa seurailemaan!

Innokkaalla mielellä raapustan tätä ensimmäistä blogikirjoitustani Fitlandian uuteen blogiosioon, jossa jatkossa kerron teille kuulumisiani kahdeksan muun lahjakkaan ja mielenkiintoisen naisurheilijan kanssa.

Olen siis Terhi, lyhyesti kuvattuna triathlonisti, pyöräilijän vaimo ja urheilukaupan ammattilainen. Toisin sanoen, elän ja hengitän urheiluun ja liikuntaan liittyvistä asioista. Kun näin on tehnyt pikkutytöstä asti, ei muunlaista elämäntapaa edes osaisi enää kuvitella. Aktiiviset fitlandialaiset ovatkin minuun jo törmänneet aiemmin myös Fitlandian mentorina ja onpa joku saattanut käydä lukemassa myös aiempaa blogiani.

Terpu_eka_juttu

Omasta puolestani haluan toivottaa teistä jokaisen tervetulleeksi mukaan seuraamaan minun ja muiden Fitlandian bloggajanaisten liikunnallista arkea sekä toivottavasti hakemaan samalla inspiraatiota ja vinkkejä oman liikkumisen ja hyvinvoinnin tueksi. Syksyn mittaan minun arjessani ainakin ihmetellään uuden, haastavamman työnkuvan yhdistämistä tavoitteelliseen kilpaurheiluun, käydään kesälomamatkalla Sveitsin alpeilla, jännitetään valmentajan ja treenikaverin suoriutumista Havaijin ironmanissa sekä vietetään tavallisen mukavaa arkea Tampereella.

 

Avainsanat:

Terhi Martikainen

Terhi Martikainen

Kirjoittaja on triathlonisti, moninkertainen pyöräilyn SM-mitalisti ja urheilukaupan ammattilainen.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *