Ulkonäköä, urheilua, harrastus vai elämäntapa?

Mahtaako olla naistenlehtien ja uuden vuoden lupausten ansiota kun tuntuu olevan pinnalla aiheet pullukoista ja aliravituista urheilijoista. Ottamatta sen enempää kantaa vallitseviin naisihanteisiin tai kenenkään ruumiinrakenteeseen, totean että mielestäni huippu-urheilu on elämäntapa, sen sijaan urheilla voi ja kisatakin olematta huippu-urheilija. Selvyyden tekemiseksi kerrottakoon että itseäni pidän lähinnä kisaavana harrastajana. Pidän kuitenkin ruuanlaitosta ja varsinkin erilaisia kasviksia tykkään käyttää, siksi salaatit ja sosekeitot ovat useasti eväinäni. Olenpa joskus huomannut pyytäväni anteeksi terveellistä lounastani. Tiedän, mitä ravintoa lautaseni sisältää ja mielestäni huippu-urheilijan pitäisi tietää vähintään sama. Huippu-urheilija sitoutuu, tavallisen kisaajan tavoin, allekirjoittaessaan kilpailulisenssin noudattamaan mm. antidoping-sääntöjä, sekä lajinsa sääntöjä ja käyttäytymään asiallisesti kisapaikoilla. Joten siitäkin syystä oletan että huippu-urheilija tietää tismalleen mitä suuhunsa laittaa. Huippu-urheilu on elämäntapa, koska kaikki mitä huippu-urheilija tekee, tähtää seuraavan urheilusuorituksen toteuttamiseen. Huippu-urheilijaa ei tule arvioida ulkonäöstä, vaan todellisista kilpailusuorituksista. Huippu-urheilijan ei tarvitse olla huolissaan ylipainosta, koska sitä ei ole. Ei, mikäli huippu-urheilu on elämäntapa niinkuin huippu-urheilijalla on oltava ollakseen oikeasti huipulla. Ruoka on energiaa, energia on tehoa, teho on vauhtia. Eli ilman ruokaakaan ei urheilija liiku. Sanonta: nälkäinen koira juoksee lujempaa. Nälkäinen toki, mutta ei aliravittu. Jos fitness-urheilija ei pysy pystyssä korkkareissa lavalla seisoessaan, koska on ollut viikkokaupalla nälissään, niin helpohkoa päätellä ettei se ainakaan kestävyysurheilussa pitkälle vie. Onko huippu-urheilijan sitten oltava kiinnostunut ruuasta? -Ei, mutta hän on kiinnostunut siitä mitä hyötyä hänen on syödä se, mitä hänen lautasellaan on. Jep, olen pahoillani, mutta mielestäni Suomessa ei ole kovin montaa huippu-urheilijaa. On hyviä urheilijoita, runsaastikin. Huippu-urheilija ei syytä päivän huonosta kulusta aamupalaa, koska ei se aamupala ole mitään tehnyt ellei hän sitä ole syönyt. Kirja ei jäänyt kotiin, minä unohdin sen kotiin.

Itsekurista puheenollen; olen nyt vannottanut itseäni ja lähipiiriäni, etten tänä vuonna treenaa liikaa. Lillin lättänä ei siitä kovin hyvää huolta osaltaan ole pitänyt, koska aamuisten kävelyiden vaihtuminen juoksemiseen, on lähinnä hänen ansiotaan. Yllättävän helposti juoksu eteneekin, ehkä siihen saadaan vähän vauhtiakin tässä ajan myötä. Vielä kun keksisin uimisen.. ;)

Talvi on edennyt taas siihen vaiheeseen että ajanlasku juhannukseen on aloitettu. Päivät pitenee, linnut laulaa jo aamuisin ja kuivaa asfalttiakin on paikoin saanut fiilistellä. Ei sillä että kuvittelisin kevään ja kesän olevan nurkan takana, mutta jotenkin jouluun asti joutuu aina selviytymään pimeyden ja veden/loskan keskellä, sitten kun maassa on vähän lunta ja päivä pitenee hiljalleen, alan etsimällä etsiä joka päivästä jonkun kevään merkin. :) Siksi taas tähänkin blogiin on odotettavissa erilaisia bongailuja..

Avainsanat: ,

Pia Pensaari

Pia Pensaari

Kirjoittaja on naispyöräilijä, joka on voittanut yli 20 SM-mitalia ja omistaa kautta aikojen Suomen 2. nopeimman ajan 3km takaa-ajossa.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *