Viikko 21

Viime viikolla treeneihin vaikutti eniten se seikka, että olin, kuten tulin maininneeksi, alkuviikon työmatkalla Valenciassa. Urheilut jäivät urheilematta, vaikka toiveikkaasti pakkasin juoksukengät laukkuun. Etenkin ensimmäiset pari päivää sisälsivät kuitenkin melkoisen fyysistä työtä useita tunteja päivässä (tavaroiden nostelua, kantamista, raahaamista ja siirtelyä pääasiassa), joten ehkäpä varsinaisille urheiluhetkille ei niin ollut tarvettakaan. Ja tulipa istumatyöläisenkin nostettua perse penkistä. Puurtamisen lisäksi kaupungissa tuli niin käveltyä kuin pyöräiltyäkin, mutta kumpaistakin sen verran leppoisalla tahdilla, etten nyt oikeastaan laske niitä urheiluksi, vaikka kilometrejä saattoi kertyä rutkastikin.

Meikä, vuokrafillari ja yletön Ciudad de las Ciencias y
Artes.

Viiiko 21, 20.5.–26.5.
maanantai: –
tiistai: –
keskiviikko: –
torstai: juoksulenkki, 45 min, 6,9 km, 9,1 km/h
perjantai: crossfit, 1 h 15 min, juosten treeneihin, n. 3,3 km ja 20 min
lauantai: crossfit eli Memorial Day Murph, yhteensä n. 1 h 15 min (sis. lämmittelyt ja venyttelyt)
sunnuntai: –

Reissusta johtuen crossfit-treenit jäivät myös vähän tavallista harvempaan. Koska kausikorttini oikeuttaa minut kolmeen treenikertaan viikossa, olen yrittänyt pitää siitä kiinni. Memorial Day Murph taas oli ns. ”ilmainen” jäsenille, joten haaveilin voivani tehdä neljä treeniä, ennen kuin työmatka tuli ja sotki suunnitelman. Kävin siis vain perjantaina vetämässä yhden tavallisen treenin. Siellä thruster-push press -seteissä paukkuivat ennätykset (42,5 kg 1 x thruster 2 x push press, mutta tiukkaa teki). Varsinaisina wodeina työstettiin kaksi 8 minuutin amrapia, jossa yksi kierros=kahdeksan kutakin. Ensimmäisessä liikkeinä etukyykky, vauhtipunnerrus ja thruster, jälkimmäisessä med ballilla wallballeja, MB punnerruksia ja näiden yhdistelmää. Ensimmäiset tein 25 kg tangossa (RX=30 kg), jälkimmäiset 5 kg pallolla (koska 7 kg pallot loppuivat kesken).

Kuhmuiset koivet kohti taivasta Playa de
Malvarrosalla. Tätä lisää!

Alkanutkin viikko tulee urheilun osalta olemaan vähän epätyypillinen, koska lähden loppuviikosta Portugaliin juhlimaan ystäväni syntymäpäiviä. Tämän viikon treenit siis painottuvat maanantaista keskiviikkoon, vaikka aion kyllä ottaa naapurimaahankin mukaan – toiveikkaasti taas – juoksukengät. Jos vaikka. Niin, ja bikinit. En ehkä tarkene heittää talviturkkia Atlanttiin, mutta juhlatalon uima-altaan aion kyllä tyypata!

Avainsanat: , ,

Miia Kirsi

Miia Kirsi

Miia on reilu kolmikymppinen pääkaupunkilaistunut humanisti ja tavoitteellisesti treenaava CrossFit-harrastaja.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *