Viisi syytä, miksi tykkään työstäni

Aivan liian usein saan yhä edelleen vastata kysymyksiin siitä, miksi olen korkeakoulututkinnolla töissä urheilukaupassa myyjänä. Monille kaupanala on ammattiala, jossa käydään kääntymässä, kun opintotuki ei riitä. Mutta väittäisin, että ainakin oman erittäin epätieteellisen empiirisen tutkimukseni mukaan urheilukaupassa tehdään muuhun kaupanalaan verrattuna poikkeuksellisen pitkiä työuria ja myös minun työkavereistani löytyy onnekseni muutama alan todellinen konkari, joiden osaaminen ja ammattitaito on vertaansa vailla.

Minä en pikkutyttönä haaveillut olevani isona urheilukaupan täti. Toiveammattejani olivat mm. eläinlääkäri (kariutui allergioiden mukana), opettaja (kariutui ysiluokan TET-viikon aikana vanhalla ala-asteellani), urheilija (taidatte tietää jo tarinan), lakimies (kariutui siihen kun pääsykoekirjoja lukiessani tajusin, ettei ole yhtään minun juttu sittenkään), poliitikko (kariutui vuoden sisältä asiaa katseltuani), diplomaatti (osittain ks. edellinen), tutkija (yhä kummittelee mielessä ajatus jatko-opinnoista ”sitten joskus”)… Ajatus urheilukaupasta sinä omana alana on kasvanut matkan varrella.

Nykyisessäni työssäni olen ollut n.4,5 vuotta. Kun aloitin, olin juuri toipumassa polvileikkauksessa, mutta lääkärin ja fysioterapeutin näytettyä vihreää valoa, ryntäsin intopiukassa töiden pariin opintojen ohessa keppien kanssa köpötellen. Hammasta purren ja särkylääkkeitä syöden sinnittelin ensimmäiset kuukaudet, kun halu oli niin kova olla juuri tässä paikassa töissä. Halu ja yritys kannatti – tässä sitä ollaan. Matkan varrella eteeni on myös rakentunut urapolku, jota etenen hitain mutta varmoin askelein. Päämäärä häämöttää jossain, mutta onneksi urheilu on opettanut nauttimaan myös matkasta kohti päämäärää :)

5 syytä, miksi tykkään olla töissä urheilukaupassa

1. Rakastan urheilua ja kaikanlaisia urheilutavaroita. Suhtaudun suurella intohimolla erityisesti omaa sydäntä lähellä olevien lajien varusteisiin ja erityisesti vaatteisiin. Muuten en ole erityisen kiinnostunut muodista, mutta urheilumuoti kiinnostaa. Toissaviikkoisessa Skiexpossa en tainnut katsella juuri muuta kuin talviuutuuksien muotinäytökset. Jokapäiväisessä työssä joskus aiheuttaa vaikeuksia ymmärtää, ettei muilla (lue: asiakkailla) ole välttämättä samanlaista paloa uuteen hiihtotakkiin kuin minulla, mutta parhaita hetkiä ovat ne, kun saa asiakkaankin innostumaan jostain tavarasta edes lähes yhtä kovasti kuin itse on innostunut. Ekstrabonusta kaltaiselleni välineurheilijalle on toki myös se, että työssäni pääsen kuulemaan ja kokeilemaan uutuusjuttuja monesti jo paljon ennen kuin tavallinen kuluttaja edes saa tietää niistä.

2. Urheilukauppaan tuntuu kasautuvan niin myyjiksi kuin esimerkiksi maahantuojille samanhenkistä, hienoa porukkaa. Yksi tämän työn parhaista puolista (erityisesti omassa työpaikassani) ovat työkaverit ja tietynlainen omanlaisensa ilmapiiri, jollaista en voisi kuvitella juuri mihinkään muuhun työyhteisöön. Ominaispiirteensä tuo myös se, että työyhteisössä on tasaisesti sekä naisia, että miehiä, joten perinteistä naisvaltaisten työpaikkojen nillitystä esiintyy harvinaisen vähän.

3. Pidän ihmisten kanssa työskentelystä. Vaikka olenkin perusluonteeltani melkoisen ujo ja hiljainen, siis oikein perinteinen turkulainen mölli, häviää tuo piirre (onneksi) työtilanteissa. Todennäköisesti liittyen heti ensimmäisenä mainittuun intohimoon ja innostukseen, olen ns. omalla maalla erityisesti omien lajieni tavaroiden parissa ja unohdan samalla sen, että olen oikeasti arka ja pelokas. Työpaikkani läpi kulkee kymmeniätuhansia ihmisiä joka kuukausi. Uudet kohtaamiset muovaavat jokaikisestä työpäivästä erilaisen. 

4. Edelliseen liittyen, asiakkaat ovat yksi työni parhaista puolista. On rikkaus kohdata joka päivä erilaisia ihmisiä. Joistakin tulee kanta-asiakkaita, hyviä tuttuja, treenikavereita, ystäviä.. joistakin luonnollisesti vain asiakkaita, jotka tulevat ja menevät – jotkut toki joskus jättäen jälkeensä myös epämukavan fiiliksen. Tuntuu uskomattoman hienolta, kun joku tulee kertomaan, että joku varuste, jonka olen hänelle löytänyt on tuonut paljon iloa ja toiminut hyvin, innostanut jatkamaan uutta harrastusta tai auttanut saavuttamaan jonkun tavoitteen. Asiakaskohtaamisissa pystyn usein erityisen hyvin hyödyntämään oman urheilutaustan tuomaa osaamista, jota ei voi myyjän käsikirjoista tai koulutuksista opetella. Lähes joka päivä onnistunkin hämmentämään yleensä jonkun miespuolisen asiakkaan, kun erään miehen kommenttia lainaten ”tuo pikkutyttöhän tietääkin oikeasti näistä suksista jotain ja muuten juokseekin kovempaa kuin minä”.

5. Saan olla joka päivä töissä oma itseni. Olen aina ollut se peikkotukkainen meikitön poikatyttö, joka on pyörinyt harrastusten puolesta verkkareissa ja leireillyt poikaporukoissa ainoana tyttönä. Nautin siitä, että aamuvuoropäivisin voin nukkua 10 minuuttia pidempään, kun kaapista ei tarvitse valita päälle toimistokelpoista asua tai meikata joka päivä. Olen kokeillut ”jakkupukutöitä” useampaankin otteeseen, mutta toimistossa istuminen ei ole minua varten. Vaatimalla vaatien olen myös meidän kaupan ainoana naisena opetellut teroittamaan luistimia ja porailemaan siteitä kiinni. Vielä on sormet tallella ja tavarat ehjänä, vaikka pojat ovat vähän muuta tainneet pelätä. Naisille sopivat hommat tosin rajoittuvat mielestäni tuohon ja kiipeämisen sekä kantamisen ulkoistan edelleen esittämällä heikkoa :)

BONUSSYY: Koska joku kuitenkin kysyy.. En usko olevani loppuikääni urheilukaupan myyjä. Kuten edellä kirjoitin, minulla on alaan liittyvä päämäärä, jota kohti etenen omassa pienessä uraputkessani. Jotkut sen tietävät, osa saattaa näistäkin lauseista arvata, mutta kaikille sitä en kuitenkaan tässä ja nyt paljasta.

Avainsanat: , , , , , , ,

Terhi Martikainen

Terhi Martikainen

Kirjoittaja on triathlonisti, moninkertainen pyöräilyn SM-mitalisti ja urheilukaupan ammattilainen.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *