Voima 5 kuukautta

Voiman viides kuukausi oli melkoisen tapahtumarikas. Uusia paikkoja, naamoja, harrastuksia, makuja ja matkoja.

IMG_5116

Kyösti oli voimisteluleirillä Kuortaneella ja ajelin Voiman kanssa sinne pariksi päiväksi katsomaan miten velipoika pärjää. Kuortaneen urheiluopisto oli tosi kiva paikka ja viihdyimme oikein mainiosti pari päivää. Palvelu oli erityisen iloista ja huomioivaa, arvostan todella. Paitsi että seurasimme voimistelijoiden treenejä niin ulkoilimme jäällä auringon paisteessa ja nautin valmiista ruokapöydästä. Takaisin ajelimme Iisalmen kautta. Voima oli reipas automatkustaja. Nukkui suurimman osan matkoista, mutta viihtyi yllättävän hyvin myös hereillä katsellen vaihtuvia maisemia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuortaneella oli hyvät matot jumpata

Popi mäyräkoirasta tuli kaveri

Popi mäyräkoirasta tuli kaveri

Pääsiäisenä suuntasimme kohti Yllästä. Olin ajatellut, että ajamme Rovaniemelle sushille. Kävi kuitenkin niin, että matkan teko oli kovin hidasta menoliikenteen ruuhkasta johtuen, joten Voima karjui jo alkumatkalla siihen malliin, että sushit vaihtuivat tällä kertaa Simon K-marketin pihaan ja riisipiirakoihin. Noh, aina ei kaikki mene niin kuin suunnitellaan.

Ylläksellä hiihdettiin ja lumikenkäiltiin. Voima nukkui siellä hyvin päivällä hiihtokelkassa, mutta heräilikin sitten yöt 1-3 tunnin välein. Itse olin aika väsynyt aamulla, mutta kun sai aamupalan jälkeen vielä ottaa päikkärit niin jaksoi lähteä ulkoilemaan. Taisi olla Voimalla öisin vain äitiä ikävä, kun päivällä oli enemmän hoitajia ja sylejä tarjolla kuin normaalisti. Kotona yöunet palautuivat pian taas pidemmiksi pätkiksi.

Ylläksellä hiihtolenkin taukopaikalla Lainiossa

Ylläksellä hiihtolenkin taukopaikalla Lainiossa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Isoveli ja pikkuveli hiihtolenkin tauolla

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan sama hiihtääkö äiti vai lumikenkäilee, Voimaa nukuttaa

Ihan sama hiihtääkö äiti vai lumikenkäilee, Voimaa nukuttaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laavulla voi jatkaa unia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Että jaksaa taas ihmetellä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ja nauraa

Harrastuksista uusina alkoivat taideneuvola ja vauvauinti. Taideneuvolassa on liikettä, tanssia, lauluja, loruja ja satuhierontaa. Jutellaan myös äitiydestä ja lapsista. Mukava tavata muita äitejä ja vauvoja.

Vauvauinti on Edenin kylpylässä lauantaiaamuisin. Voima nauttii vedestä ja erityisesti selällään kellumisesta, kun korvatkin saa painaa veden alle, kuunnella ja katsella. Kahdella ensimmäisellä kerralla kokeiltiin erilaisia otteita, ehkä ensi kerralla aletaan jo sukeltelemaan. Uinnin jälkeen rentouttava hetki on mennä höyrysaunaan imettämään. Uinnin jälkeen Voima nukahtaa samantien, joten itse pääsee nauttimaan Edenin aamiaisesta.

CrossFit Oulun salilla Voima on ollut yhä enemmän mukana. Monta treeniä on mennyt nyt helposti niin, että käyn pienen vaunulenkin alkuun, johon vauva nukahtaa ja saanut sitten treenata 1-1,5 tuntia rauhassa. Voima nukkuu salin nurkassa vaunuissa, eikä onneksi herää kolinaan tai musiikkiin.

Jokeltelee jo kovasti. Löytänyt myös kovemmat kiljahtelun ja karjahtelun äänialat. Kiva kun voi jo kunnolla niin sanotusti jutella. Hymyilee kyllä aina kun hänelle vähän huomiota antaa.

Voima kääntyilee jo ahkerasti selältä mahalleen molemmille puolille ja viihtyy hyvin pitkiä aikoja lattialla. Jotenkin kummasti pääseekin vaihtamaan jo paikkaa ja löytyy usein keittiön pinnasängyn alta. Yrittää vatsallaan ollessaan saada jalkoja vatsan alle, että pääsisi vielä paremmin liikkeelle. Istuu sylissä ja syöttötuolissa vähän kyljistä tuettuna hyvinkin tiitteränä selkä suorassa.

Voiman pääasiallinen ruoka on vielä rintamaito. Parin viikon ajan hän on saanut myös käsiinsä kerran päivässä jotain mitä muukin perhe syö. Ja kun Voima saa jotain käsiinsä, se luonnollisesti menee myös suuhun ja jos siitä jotain saa irti, niin meneepä sitä myös mahaan. Ruokien maistelu aloitettiin sormiruokailuna. Avokado, kurkku, banaani ja tomaatti makusteltiin sellaisenaan. Höyrytettyinä isoina lohkoina bataattia ja maa-artisokkaa kokonaisina. Höyrytetyssä parsakaalissa oli mahtava kahva, josta oli helppo pitää kiinni. Banaani-mango-vesi -smoothie maistui pikkukupista hörppyyttämällä. Lusikalla maisteltiin luuliemeen soseutettua maa-artisokka-palsternakka-purjo -keittoa sekä tattaripuuroa. Tattaripuuron jämät sekoitin mustikoiden ja kananmunan kanssa ja paistoin pehmeiksi muffinsseiksi uunissa. Niihin olikin mahtava tarrata kiinni.

Tämä makuihin tutustuminen pääasiassa sormiruokailun kautta on kyllä mielenkiintoista. Katsotaan nyt sitten kun ruokailukertoja lisäillään, että kuinka jatkossa edetään. En ole aivan vakuuttunut, että jaksan tuota siivoamista useamman kerran päivässä. Se avokado kun on melkoisen liukas näpeissä ja parsakaalin kukinto hajoaa melkoisiksi atoimeiksi.

Hienosti tarttuu ja menee suuhun

Hienosti tarttuu ja menee suuhun

Voima painaa nyt 6970g ja on 66cm pitkä.

 

Avainsanat: ,

Hanna Uusitalo

Hanna Uusitalo, VOIMAHOTON

Hanna on oman elämänsä huippu-urheilija. Perhe-elämää, CrossFittiä, luontoliikuntaa ja valmennusta. Koulutukseltaan Hanna on liikunnanohjaaja (AMK) ja parhaillaan hän opiskelee luonto-ohjaajaksi.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *