Voima kolme kuukautta

Voima -poika on nyt kolme kuukautta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voima seurustelee ja hymyilee. Hymyilee myös silmillään. Nauttii vuorovaikutuksesta ja ilmeilystä. Tuijottaa välillä vakavasti ihmetellen. Ääntelee hauskasti. Seurailee ja juttelee myös leluille. Syö sormia ja nyrkkiään. Kuolaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voima saa maidon lisäksi päivittäin Gefilus D-vitamiinitippoja sekä Boris -juomaa muutaman millin. Hyvä suolistobakteerikanta on supertärkeä varhaislapsuudessa ja tottakai myöhemminkin. Voima syntyi sektiolla ja jäi sitä kautta ilman alatiesynnytyksen hyvää bakteerikantaa. Imetyksen ja maitohappotippojen ja -juoman avulla nyt vahvistetaan hänen suolistoa ja sitä kautta vastustuskykyä. Löysin tuon Boris -juoman kun etsin mahdollisimman luonnollista maitohappovalmistetta ollessani raskaana. Ollaan juotu tuota Boris -juomaa nyt koko perhe. Voiman ilme oli kyllä aikamoinen kun ensimmäiset tipat sai maistaa. Nyt menee jo maiskutellen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Iltaisin Voima menee omaan sänkyyn klo 21 maissa ihmettelemään ja rauhoittumaan. Saattaa siellä tunninkin katsella ja äännellä yksikseen ja nukahtaa sitten. Jos on vielä kymmenen maissa hereillä niin syötän vielä silloin ennen kuin menen itse nukkumaan. Riippuen vähän tästä viimeisestä iltaimetyksestä, herää yöllä kahden ja viiden välillä syömään. Tai niinkuin viime viikonloppuna, juuri silloin kun tasan 3kk tuli ikää, heräsi vasta eka kerran kuudelta. Jatkaa aina syönnin jälkeen unia omassa sängyssä. Olen kyllä saanut nukkua pienen vauvan äidiksi todella ruhtinaallisen pitkiä ja rauhallisia yöunia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivisin nukkuu vähän sen mukaan miten liikutaan. Vaunuissa ulkona ja autossa nukkuu hyvin. Samoin omassa sängyssä. Päivisin unien kanssa ei tosin oikein ole vielä mitään rytmejä, nukkuu silloin kun nukuttaa. Ehkä johtuu siitä, että meillä ei ole päivisin mitään säännöllistä ohjelmaa. Välillä lähdetään aamusta salille, välillä jumppaan, välillä lenkille, välillä ollaan kotona. Rutiinit ja säännöllisyys on aamuissa, illoissa ja öissä. Päivisin saakin sitten totutella, että mennään fiiliksen mukaan ja usein pakonkin edessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On jotenkin mukava huomata, että miten sitä oppii tuntemaan vauvan tarpeet ja tietämään mitä mikin itku milloinkin tarkoittaa. Jos itkuun ei tissi kelpaa, ei ole nälkä. Silloin hän yleensä haluaa mennä sänkyyn, ottaa tutin ja unipupun tai tiikeri-rätin poskea vasten. Siihen hiljenee ja nukahtaa. Meni jokunen kerta, että tajusin laittaa itkevän Voiman sänkyyn, kun syliin ei rauhoittunut millään. Jotenkin se tuntuu samaan aikaan ihmeelliseltä ja toisaalta ymmärrettävältä, että myös vauva tuntuu kaipaavan sitä omaa tilaa ja aikaa. Muistan tämän jo silloin kun Voiman isoveljet oli pieniä. Ottivat unirätit kainaloon ja nukahtivat. Kun väsyttää, pitää nukkua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Emme ole ostaneet Voimalle sitteriä. Ajattelin että parempi kun oppii viihtymään lattialla ja Voima joutuu muutenkin istumaan aika paljon turvakaukalossa, kun kuskailen poikia harkkoihin. Välillä kyllä olin jo sitterikauppaan menossa, kun tuntui ettei viihdy kuin sylissä, mutta minähän en tunnetusti kovin helpolla luovuta ja pidän kiinni niistä periaatteista mitä olen päättänyt. Harjoittelu tekee mestarin ja nyt lattialla heilutaan jo pitkiäkin aikoja. Vauva on kuitenkin vauva, jonka paras paikka on sylissä ja sen jälkeen lattialla harjoittelemassa liikkumista. Lattialla Voima viihtyy parhaiten selällään, kääntyy välillä kyljelleen, mutta ei osoita vielä halukkuutta kääntyä vatsalleen. Hän ei oikein viihdy vatsallaan kovin kauaa, joten ehkä siksi ei ole niin innokas kääntymään. Mahallaan ollessaan alkaa ähinä ja puhina ja saattaa siitä sitten raivotessaan vahingossa kiepsahtaa takaisin selälleen.

Voimalla pyyhkii vauvana olo siis oikeinkin mallikkaasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Avainsanat: ,

Hanna Uusitalo

Hanna Uusitalo, VOIMAHOTON

Hanna on oman elämänsä huippu-urheilija. Perhe-elämää, CrossFittiä, luontoliikuntaa ja valmennusta. Koulutukseltaan Hanna on liikunnanohjaaja (AMK) ja parhaillaan hän opiskelee luonto-ohjaajaksi.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *