Vuosi vaihtui, minä jumppasin: viikot 1 ja 2

Niin vaihtui vuosikin, ja meinasin kokonaan unohtaa naputella tänne jotain dataa vuodenvaihteen treenihommista. Joulun- ja uudenvuoden tienoille kasaantuneet pyhäpäivät, reissut ja kaikenmaailman hulinat sekoittivat allekirjoittaneen vuorokausirytmin ja muutenkin kaiken järkevän tekemisen, mutta tulipa silti käytyä treeneissä (se on niin hauskaa, ettei sitä oikein tahdo välistäkään jättää). Laitan tässä nyt samoin tein vuoden ensimmäisen ja toisen viikon (tässä parahultaisesti kolmannen viikon puolivälissä: mihin tää aika oikein menee?!?).

viikko 1: 30.12.2013–5.1.2014
maanantai: crossfit 1 h
tiistai: crossfit 1 h
keskiviikko: –
torstai: crossfit 1 h
perjantai: crossfit 1 h
lauantai: boulderointia 1,5 h
sunnuntai: –

Olipa vaan taas aika CF-painotteinen viikko. Alkuviikosta tehtiin tempausta on the minute -tyylillä, snatch pulleja ja ihan kiva metcon (hspu:ja, kb swingejä yms.) ja sitten uudenvuodenaattona se jo aiemmin mainittu ”The Don” pariwodina. Ilta jatkui tiistaina salin uudenvuoden juhlissa, joista puolenyön jälkeen siirryimme keskustaan. Ajattelin meneväni kotiin viimeistään siinä kolmen maissa, vaan niinpä sitä jotenkin mystisesti päädyin jatkoille sukkadiskoilemaan aamuun asti.

Keskiviikko menikin sitten juhlista palautuessa ja naapurissa asuvan kaverin kissan kanssa hengaillessa (kaveri itse kun oli reissussa). Torstaina koitti paluu töihin ja reeneihin. Vuoden ensimmäisenä koitoksena oli hauska skills-osio, tehtiin mm. köysikiipeilyä, kippiä ja rengasjuttuja. Uutuutena esittelyssä oli myös ns. wall ball with two squats (siis wall ball, jossa sillä välin kun pallo käy ylhäällä käydään itse ilmakyykyssä alhaalla). Opin sen kevyellä (10 lbs) pallolla, mutta ns. normaalipainoisella (14 lbs) sain vain pari putkeen. Kyseinen viritys kuulemma saattaa keväällä tulla metconeissa vastaan. Expect the unexpected.

Perjantaina tehtiin thruster-ykkösiä (latasin tankoon 50 kg ja sehän nousi aika kepoisesti), metconina oli vanha kunnon ”Jackie”, ja siinäkin aika parantui lokakuusta 55 sekuntia. Lauantaina kävin poikien kanssa Konalassa boulderoimassa, ja vaikka tekeminen oli todella tahmeaa, niinhän siinä kävi, että kiipeilykärpänen otti ja puraisi. Onhan se nyt hauskaa! Sunnuntaina möllötin kavereiden nurkissa juomassa kahvia, kun edellisenä iltana lipsahti jotenkin aamupuolelle mm. Mustassa härässä. Hups.

Viikko 2: 6.–12.1.2014
maanantai: crossfit 1h
tiistai: crossfit  1 h, mobilityä 0,5 h
keskiviikko: crossfit 0,5 h, voimistelu 1 h
torstai: boulderointi 2 h
perjantai: crossfit 1 h, mobilityä 1 h
lauantai: boulderointi 1,5 h
sunnuntai: uinti n. 45 min, ehkä 1 km

Vuoden toinen viikko menikin sitten vahingossa aika täyteen, kun oli niin paljon kaikkea mukavaa tekemistä. Crossfit-hommia mahtui viikkoon neljän treenin verran: mm. raakarivejä (maanantaina), takakyykkykolmosia (tiistaina), tempausta ja snatch balancea (keskiviikkona) sekä pystypunnerrusta (perjantaina). Lisäksi oli peruskivoja metconeja.

Boulderoimaan ehdin Pasilaan viime viikolla kahdesti ja se oli tosi kivaa. Vuoden kolmannella kerralla alkoi tuntua siltä, että jutun juonesta saa taas kiinni eivätkä vuodentakaiset greidit ole sittenkään ehkä lopullisesti lipuneet tavoittamattomiin (mutta kyllä tässä vähän on vielä tekemistä, että tavoittaa edes oman silloisen tasonsa).

Sunnuntaina piti lepäillä, mutta houkutus nähdä rakasta ystävää uinnin ja saunomisen merkeissä Yrjönkadun uimahallissa oli liian suuri. Uinti oli kuitenkin enimmäkseen rauhallista mummosammakkoa, ja vain tovin vähän normaalivauhtisia rintauintivetoja. Yrjönkadun yläkerran puu- ja höyrysaunat todella kruunasivat viikon. Ja sima! Kuinka hienoa, että uimahallissa myydään itse tehtyä simaa.

Kuvituspuoli on nyt vähän nollassa, kun en ole juuri päivänvaloa nähnyt, ja kamerakin pitäisi sitäpaitsi käyttää korjattavana.

Päivitin muuten tuonne sivuihin uuden tulosluettelon vuodelle 2014. Sieltä jo löytyvät uudet thruster- ja takakyykkyennätykset. Jälkimmäisestä sanon vain sen, että vuositavoitteisiini kirjaama 80 kg täytyy suosiolla nostaa vähän isommaksi, sillä se on enää 2,5 kg:n päässä. Mutta jos vaikka 90 kg nousisi loppuvuodesta.

Avainsanat: , , , , ,

Miia Kirsi

Miia Kirsi

Miia on reilu kolmikymppinen pääkaupunkilaistunut humanisti ja tavoitteellisesti treenaava CrossFit-harrastaja.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *