Wir bauen für Sie!

Viime viikon perjantaina heräsin aamulla kotona klo 6.00. Seiskalta auto oli jo tien päällä matkalla kohti viimeistä lomaa edeltänyttä työpäivää. Työpäivän loputtua kahdelta oltiinkin sitten liikenteessä seuraavat loputtomalta tuntuneet tunnit. Koska matkustus ja 30h autoilun järjettömyys on herättänyt monenlaista keskustelua, päätin edellisen roadtripin tapaan avata nytkin matkan pala palalta kronologisesti edeten. Kaikki alla näkyvät ajat ovat Suomen aikaa, vaikkakin Puolasta lähtien ollaan eletty kellollisesti tuntia Suomea perässä.

PERJANTAI 11.9. 

Työpäivän jälkeen suunta kohti Helsinkiä, 17.15 perillä Länsisatamassa perjantairuuhkaisessa Helsingissä seikkailun jälkeen. Edessä laivamatka Helsinki – Tallina loppuunmyydyllä Baltic Queenilla. Reissun virhe nro 1: Bilelaivaan selvinpäin edessä olevaa ajomatkaa odotellen. Meinasi muutamaan otteeseen mennä hermo, kun laiva oli ihan täynnä ihmisiä, käytävät haisivat oksennukselta jo laivaan mennessä ja desibelit korkealla.. Positiivisinta laivamatkassa oli se, että merellä olosta huolimatta laivanetti toimi melko hyvin koko matkan. Klo 22 laiva onneksi vihdoin saapui Tallinnan satamaan ja itse roadtrip oli valmis alkamaan!

22.15. Ajomatka alkaa Tallinnan keskustan läpi kohti Pärnua. 

22.36. Säkkipimeää, jossain Viron maaseudulla – tai rehellisyyden nimissä niin kuskilla kuin apukuskilla ei ole mitään hajua, mitä tien varressa on. Tässä kohtaa Via Baltica on onneksi varsin hyväkuntoinen ja asvalttiakin uusittu.

23.48 Pärnusta lähdetään suuntaan ”Riia, Ikla, Valga, Rakvere”. Apukuskina otin pienet powernapit 23.25-23.45. Ei liikennettä nimeksikään ja liikennevalotkin kaikki pois päältä Pärnussa.

23.58 Kuskin vaihto ja auton tankkaus Pärnussa.

 

LAUANTAI 12.9.

0.00 Via Balticaa kohti rajaa, nopeusrajoitukset 70-90km/h. Edelleen ihan uutta, hieno asvalttia tarjolla. Minä ratissa.

0.43 Rajan ylitys Virosta Latviaan, Iklan kaupungissa. Kukaan ei kiinnitä meihin mitään huomiota rajalla. Loputtomilta tuntuvat tietyöt alkavat (lopulta osoittautuu, että nämä jatkuivat Via Balticalla Puolan läpi..), varsin villiä menoa rekkojen keskellä.

01.15 Kuskin vaihto Salacgrivan ohituksen jälkeen. Ajettu tässä vaiheessa Tallinnasta 220km. Reissun virhe nro 2: Lähteä matkaan työpäivän jälkeen ilman pe-la yöpymistä esim. Tallinnassa. Kokoajan pilkkivät sekä kuski, että apukuski. Batterya kuluu ja ajovuorot vaihtuu varsin tiuhaan.

01.31-03.13 Unta, unta apukuskille. Sillä välin saavuttu mm. Latviasta Liettuaan. Bauskassa taas kerran, eli perinteisesti, poliiseja. Olivat pysäyttäneet takana ajaneen. Latviassa kun ei ole ”Suomen mallin mukaisia” taajamakylttejä, vaan taajaman ilmoittaa paikkakunnan nimikyltti. Tähän ansaan olisin ajanut itse, onneksi kuski tiesi.

03.14 Pari minuuttia ulkona jossain säkkipimeällä liettualaispellolla. Omena yöpalaksi.

03.38 Viimeiset hetket, kun netti toimii (Sonera Sopiva, erittäin kätevä liittymä, jos matkustat Baltian maissa tai Pohjoismaissa). Kuvankaappauksia kartasta talteen Puolan läpiajoa varten.

03.44 Ajokilometrit Tallinnasta 427km. Panevezysin velodromikaupunki lähestyy!

3.56-6.22 Ajovuorossa Panevezys – Marijampole. Marijampolessa ajokilsat 630km Tallinnasta. Panevezys-Kaunas superhidasta ja täynnä tietöitä. Elämäni jännin kaksipuolikas auton ratissa säkkipimeässä, joskin joidenkin kymmenien kilsojen jälkeen aloin tottua ajotyyliin, kyltteihin ja tapoihin ja homma alkoi sujua jouhevammin.

6.00 Aamu alkaa sarastaa, Marijampolea ohittaessa n. 6.30 on jo varsin kirkasta. Kirkkauden myötä näkyy vasta reissun ekan vanhat kolhoosirakennukset.

6.49 Eka haikaranpesä (pimeydestä johtuen) ja vähän aiemmin eka kettu. Puolan raja lähestyy uhkaavasti.

7.00 Tankkaus Statoililla lähellä Puolan rajaa. Sama huoltsikka siis, missä meidän autoon meinattiin viimeksi murtautua.

7.12 Ekat tuulivoimalat ja aurinkokennojen juuri ennen Puolan rajaa. Myös aurinko alkaa vähän paistaa.

7.17 Ylitetään raja Liettua – Puola (Budzisko), eipä näy minkäänlaista liikehdintää rajalla. Mittarissa ajokilometrejä Tallinnasta 671km

Puola valoisassa, uusi kokemus – viimeksi paahdettiin tämän jättimaan läpi yön pimeydessä, näkemättä yhtään mitään! Tien varsilla näkyy paljon lehmiä sekä paljon pieniä majataloja/hotelleja. Maisemanhoito hyvin erilaista kuin Baltiassa, vaikka maasto pysynyt samanlaisena.

7.20-8.20 Makoisat pikku-unet autossa apukuskille eli allekirjoittaneelle.

8.30 Jossain pikkukylässä (Rajgrod) ohitetaan iso, hieno kirkko. Lehmiä kulkee junassa pellolla. Paikoin pääsee jo ajamaan uutta, isoa tietä kohti Varsovaa – pääosin kuitenkin körötellään tutulla meiningillä eli jatkuvasti kyliin hidastuen ja tietöiden keskellä.

8.45 Grajewo, vähän isompi pikkukaupunki. Muutamia tosi hienoja taloja kaupungin laitamilla, yhdellä jopa pihassa omat jalkapallo- ja koripallokentät. Nämä kaikki pihat luonnollisesti aidattu ja vartioitu.

9.05 Sczczyn (tai jokin muu konsonanttihirviömäinen kylä) ja upea, tiheä hautausmaa. Tienvarret vihreänään isoja peltoja, joissa jotain korkeita viljelmiä. Mikäköhän kasvi se on? Avuton olo, kun ei toimi netti eikä voi tarkistaa Googlesta. Jälkihuomautus googlen äärestä: viljelmät olivat kuvien perusteella ilmeisesti ruista, terveisin kaupunkilaismöllykkä :)

9.42 Lomza! Ajokilometrit Tallinnasta 843km. Iso urheilukenttä, tenniskentän, jalkapallokentät, Lidl! Jatketaan suuntaan Ostroleka, ei Ostrow Mazowiecka – molempia reittejä olisi päässyt Varsovaan, mutta vain kaupungin eri laidoille. Paljon pieniä koululaisia menossa kouluun lauantaina. Liekö ollut joku paikallinen poikkeuskouluviikko, sillä muissa kaupungeissa ei koululaisia näkynyt?

10.14 Ostroleka, 876km. Hauska huomata, miten hyvin muita kieliä (erityisesti saksaa) osaamalla auttavasti ymmärtää myös mitä täällä lukee kylteissä. Ostrolekassa Stora Enson tehdas.

10.23 Pysähdyttiin Ostrolekan mäkkäriin hakemaan kahvia. Hieno, ainakin vielä Suomen paikoista poikkeava konsepti. Oma McCafe -tiski ja nuori tyttömyyjä puhui hyvää englantia, vaikka oltiinkin vähän keskellä ei mitään.

11.17 Pultusk, 940km Tallinnasta. Yleishuomiona puolalaiskylistä: ihania, värikkäitä taloja. Monia keltaisia, vihreitä ja oransseja taloja, kattojaan myöten.

11.44 Lähestytään Varsovan kehätietä. Sataa vettä, kovasti. Lämpöä + 14.

12.15 Pienimuotoista sekoilua Varsovan kehällä. Käyttöön paperikartta. Ajokilsat 990km Tallinnasta. Kuskilla (ei minulla) alkaa mennä hermo.

12.40 Löytyy vihdoin oikea reitti ja päästään pois kiertämästä Varsovaa lauantairuuhkassa. Löydän paperikartasta pelastavan pikkutien ja kylän nimeltä Blonie, pidän siitä jo ennen kuin edes näen koko kylää.

13.34 Suunta kohti Lodzia ja Poznania. Kilsoja 1078km Tallinnasta.

13.44 – 17.15 Kuskina eli Blonien hoodeilta Poznanin ohi melkein rajalle. Pääsen kaasuttelemaan pitkin uutta hienoa A2- motaria – kunhan pikku sakkolenkin jälkeen löydettiin sen alku (ajokilsat 1100-1450km). Tiemerkinnät puolalaistyyliin aika erikoiset, yhtäkkiä kyltti ja sitten opasteet katoaa mystisesti 10-20km ajaksi.. Hieno oli päästellä motarilla auringonpaisteessa menemään. Ajokulttuuri ei yhtään niin villi kuin kuvittelin, enemmän pelottaa neljän ruuhkassa Tre-Lempäälä motarivälillä. Liikenteessä rekkoja ilman rajoitinta? Pari kulkee n.115km/h ja koko jono joutuu ajamaan 130-140km/h päästäkseen niistä ohi.

16.25 Poznan ohitettu, ajokilsoja silloin 1350km Tallinnasta. Lämpöasteita 23,5C auton mittarissa.

A2:lla myös tietullit, joita tällä kaikkiaan n. 400km maksoimme 9,90 + 17 + 17 + 37 Zlotya, eli n. 20 euroa tämän hetken kurssilla. Maksut voi maksaa kätevästi luottokortilla, joten rahaa ei tarvitse välttämättä Puolan läpäisyä vaihtaa tai nostaa automaatilta, kuten me emme ole millään läpiajokerralla tehneet. Mieluusti tästä hyvästä tiestä maksaa, erityisesti sen jälkeen, kun on körötelty Puolassa muu osuus n.60km/h keskinopeudella.

18.03 Puolasta Saksaan!! Puolan läpäisy oli melkein 11h urakka! Puolassa rajanylityspaikkakuntana Swiecko, Saksaan tultiin Frankfurt am Oderiin. Ajokilsoja Tallinnasta 1507km, ajoaikaa taukoineen melko tarkkaan 20h. Tuulimyllyjä, mäkeä ja aurinkoa edelleen, 23.5C yhä auton mittarissa.

18.25 ”Wir bauen für Sie” ekaa kertaa autobahnin varressa, kun 42km ajettu Saksassa. Eli tietöitä luvassa edelleen, kuten koko aiemman matkan teemaan sopii.

19.00 Berliini ohitettu kehätietään pitkin, matka jatkuu täpötäyden huoltsikan kautta kohti Dresdeniä.

19.15-20.30 Pikku-unoset, joiden aika ohitettu Dresden. Jälleen yksi harhaanajo tietyömaalla ja kuski ajellut kuulemma autobahnista nauttien 160km/h.

20.37 Erzgebirge -vuoristo, mäet alkaa olla sen mukaisia, seuraava kaupunkikohde Chemnitz.

20.43 Tietöitä lisää. Liikenne kuitenkin ollut koko ajan vähäistä ja kulkenut niistä huolimatta mukavasti.

21.02 Chemnitz ohitettu. Suuntana Zwickau, Hof ja Nürnberg. Alkaa hämärtää. Lämpöä vielä 18,5. Ajokilsat Tallinnasta 1830km. Zwickau ”Robert Schumann Stadt”, herättää heti pianistin huomion. Kuriositeettina, olen soittanut Schumannia viimeisessä klassisen pianonsoiton tutkintotilaisuudessani.

21.33 Zwickau ohitettu. Hämärä muuttunut säkkipimeyteen.

22.15 Matkaa taitettu Tallinnasta 24h!! Auto ollut tästä liikkeellä 23h23min. Ajokilsat Tallinnasta 1973km, sijainti autobahnilla jossain Hofin ja Nürnbergin välillä.

22.31 2000km ajoa Tallinnasta täyttyy.

22.51 Täyttyy tasan 24h ajoaikaa, siis liikkeelläoloaikaa, kilsat 2046km, sijainti Kreutz Nürnburg. Suunta kyseisestä autobahnien risteyksestä tielle 6 Heilbronniin.

23.05 Ohitetaan Rothin ainakin triathlonista tuttu kaupunki. Sveitsiin vielä niiiiiin loputon matka.

SUNNUNTAI 13.9.

0.05 Matkalla kohti Ulmia tiellä 7. Melkein tyhjä autobahn.

00.20-01.05 Lyhyessä ajovuorossa, molemmat pilkkii. Ulmin ohitus ja elämäni ekat itse ajetut kilometrit Saksan autobaanalla! Matka jatkuu kohti Lindauta, tiellä 7 / E43, kilsoja ajovuoron vaihtuessa 2262km Tallinnasta. Reissun virhe nro 3: Ostettiin liian vähän halpoja Batteryita mukaan laivalta.

01.21 Eka CH-merkki liikennemerkeissä.

01.30-02.00 pienet unet, väkisin painui silmät kiinni – ei onneksi kuskilla.

02.05 Lindausta Saksasta Itävallan puolelle saapuminen, ostettiin Vinjetit Sveitsiin ja Itävaltaan moottoriteillä ajamista varten, yhteensä 48,70€. Itävallan voimassa 10pv, Sveitsin 1v.

02.12 Bregenzistä kohti Sveitsiä ja St. Gallenia & Churia!

02.26 Tulli ja EU-rajan ylitys Sveitsiin! Ajokilsat Tallinnasta 2380km. Vihdoin! Tullista suoraan motarille, matkaa Churiin motaria pitkin 70km.

02.03 Pimeydessäkin horisonttiin alkaa piirtyä vuoria, jylhiä mustia hahmoja, pieniä ja vähän isompia.

02.40 Liechtensteinin minivaltion ohitus motaria pitkin. Valoisassa sen olisi nähnyt tieltä, nyt näkyi pelkkää mustaa ja maan valot vuoren rinteessä, sekä jokin hyvin valaistu linna. Tappelu siitä, mikä on Liechtensteinin pääkaupunki. Oikea vastaushan on Vaduz, mitä en tiennyt.

02.56 Maienfeld eli ”Heididorf” ohitettu.

3.06 Churin ohitus motaria pitkin, St.Moritziin vielä 86km

3.21 Pois motarilta / moottoriliikennetieltä ja kipuaminen kohti St.Moritzia alkaa. Reittivaihtoehtoja Tiefengastelista kaksi: toinen kulkee Julierpassin yli, toinen Albulapssin yli. Valitaan Julierpass. Pimeää ja ylhäällä tosi sumuista, minä tosin nukahdan jo ylös ajaessa.

3.40-4.25 Nukun autossa. Sillä välin kaksi kettua meinaa jäädä alle ja herään St.Moritzin keskustaan saavuttaessa. Unihiekat ropisee tehokkaasti silmistä kenties maailman hienoimmat maisemat nähdessä.

4.34 Saavutaan Samedaniin. Ajokilometrit Tallinnasta 2545,6km, ajoaika liikkeellä 29h23min, yhteensä matkustusaika 30h20min. Avg. Speed 87km/h, avg. kulutus 5,5l/ 100km

Tässä vielä se tärkein, eli ruokapuoli moiseen suoritukseen.

N.30h MATKUSTUKSEVÄÄT 2 HENGELLE YHTEENSÄ:

– 6 tölkkiä sugarfree batterya, 2 tölkkiä sugarfree redbullia

– 6,5 litraa Pepsi Maxia tai kola zeroa

– 3 jättimäistä takeaway maitokahvia tai lattea – yhdessäkään ei Huhtamäen kantta!

– 6 litraa vettä / kivennäisvettä

– 250g kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä

– 1kg omenoita

– 3 proteiinipatukkaa a’ 50g

– 2 Ritterin sportin valkosuklaalevyä a’ 100g

– 4 täytettyä sämpylää

– 250g gluteenittomia karkkeja (laivalöytö, erittäin hyviä!)

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

Terhi Martikainen

Terhi Martikainen

Kirjoittaja on triathlonisti, moninkertainen pyöräilyn SM-mitalisti ja urheilukaupan ammattilainen.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *