Psyykkisen valmennuksen ohjelmoinnin merkitys liikunta-aktiivisuuden vähenemiseen nuorten kilpaurheilussa

*Opiskelen liikuntapsykologian perusopintoja avoimessa yliopistossa ja tämä raportti on liikuntapsykologian perusteiden oppimistehtävä.*

PSYYKKISEN VALMENNUKSEN OHJELMOINNIN MERKITYS LIIKUNTA-AKTIIVISUUDEN VÄHENEMISEEN LAPSUUSVAIHEEN JA VALINTAVAIHEEN KYNNYKSELLÄ, 12-13 –VUOTIAILLA NUORILLA SUOMALAISILLA KILPAURHEILIJOILLA

1)  kiinnostuksen kohteena oleva erikoistumisalue

Kiinnostukseni kohteena oleva liikuntapsykologian erikoistumisalue on konsultoiva työ. Lasten ja nuorten valmennus ja lajivalmentajia konsultoiva työ tulee olemaan tulevaisuudessa työkenttäni.

2)  aihe, jota tarkastelen konsultoivan työn puitteissa

Psyykkisen valmennuksen merkitys liikunta-aktiivisuuden vähenemiseen lapsuusvaiheen ja valintavaiheen kynnyksellä, 12-13 –vuotiailla nuorilla suomalaisilla kilpaurheilijoilla.

Liikunta-aktiivisuus on korkeimmillaan 11-12 –vuotiaana, jonka jälkeen aktiivisuus vähenee selvästi. Tämä näkyy sekä omaehtoisen liikunnan aktiivisuudessa, mutta vielä näkyvämmin urheiluseuroissa tapahtuvassa liikunnan harrastamisessa (Valtion liikuntaveuvosto 2013, 13 ).  Mitä urheiluseuroissa toimivat valmentajat tekevät tai eivät tee, koska murrosikään tulevista nuorista lopettaa ja liikunta-aktiivisuus vähenee merkittävästi?

Minulla oli ja on edelleen käsitys, että urheiluseurojen lajivalmentajien kyky toteuttaa laadukasta kokonaisvaltaista fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista valmennusta lasten ja nuorten kilpaurheilussa on puutteellinen. Varsinkin siirtymä urheilijan uralla lapsuusvaiheesta eli alle 13-vuotiaista valintavaiheeseen eli 13-19 –vuotiaisiin, vaatii erityistä tarkastelua psyykkisen valmennuksen näkökulmasta.

Minua kiinnosti erityisesti psyykkisen valmennuksen suunnitelmallisuuden ja systemaattisuuden toteuttaminen suomalaisten lasten ja nuorten urheiluvalmennuksessa. Fyysistä harjoittelua suunnitellaan, ohjelmoidaan ja toteutetaan kyllä, mutta psyykkisen valmennuksen suunnitelmia näkyy ja kuuluu toteutettavan harvemmin.

Lasten ja nuorten liikunnan haasteet ovat nousseet esiin näkyvästi viime aikoina tutkimusten ja käytännön kokemusten myötä. Tämän vuoksi halusin tämän raportin myötä selvittää, mitä valmentajien toimesta on tehty ja mitä voisi olla tehtävissä, jotta tulevaisuudessa valmennuksen laatu saataisiin paremmaksi.

3)  keskeiset käsitteet

Kokonaisvaltainen valmennus

Valmennuksellinen kokonaisuus, joka sisältää fyysisen valmennuksen ja lajivalmennuksen ohessa valmennuksen pedagogisten, didaktisten sekä psykolologisten tekijöiden huomioimisen. (Arajärvi&Lehtoviita 2015, 340)

Psyykkinen valmennus

Psyykkinen valmennus on yksilöllisten, pitkälti synnynnäisten, psyykkisten ominaisuuksien ja erityisesti urheilussa vaadittavien taitojen tietoista kehittämistä.  (Arajärvi&Lehtoviita 2015, 335) Psyykkinen valmennus perustuu urheilu- ja liikuntapsykologian perusteisiin. Niiden lähtökohtana ovat kunkin henkilökohtaiset ominaisuudet: persoonallisuuden piirteet, yksilön suuntautuminen ja tunteet. (Weinberg&Gould 2015, 26)

Urheilijan polku: Lapsuusvaihe  

Huippu-urheilun muutostyön kautta noussut Urheilijan polku -malli kuvaa lasten ja nuorten urheilua kohti huippu-urheilijan uraa. Lapsuusvaihe tarkoittaa alle 13 –vuotiaita. (Hämäläinen 2015, 26)

Urheilijan polku: Valintavaihe  

Huippu-urheilun muutostyön kautta noussut Urheilijan polku -malli kuvaa lasten ja nuorten urheilua kohti huippu-urheilijan uraa. Valintavaihe tarkoittaa 13-19 –vuotiaat. (Hämäläinen 2015, 26)

Liikunta-aktiivisuus

Liikunta-aktiivisuus on fyysistä aktiivisuutta eli energiaa kuluttavaa, kehon lihasten tuottamaa liikettä. Se pitää sisällään kaikenlaisen aktiivisuuden arkiliikunnasta kilpaurheiluun. (Kaseva 2017)

Kilpaurheilu

Kilpaurheilu on urheilua, jossa pyritään maksimoimaan suorituskyky tietyssä lajissa tietyllä tasolla. (Kaseva 2017)

4)  mitä aiheesta tiedetään aikaisemman tutkimuskirjallisuuden ja käytännön tiedon perusteella

Lapsuuden urheilukokemuksilla voi olla elinikäiset vaikutukset persoonallisuuden kehittymiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. (Weinberg&Gould 2015, 528) Vaikka kaikista ei tulisikaan huippu-urheilijoita, pystytään laadukkaalla lapsuusiän valmennuksella luomaan pohja terveelle ja aktiiviselle nuoruus- ja aikuisiälle.

Lasten urheilun tärkeimpiä laatutekijöitä ovat innostus urheiluun, monipuoliset liikuntataidot, hyvä fyysinen harjoitettavuus ja urheilullinen elämäntapa. Valintavaiheeseen noin 13 –vuotiaana siirtyvällä lapsella on hyvät edellytykset edetä urheilijan polullaan, kun nämä laatutekijät ovat kunnossa. (Hämäläinen 2015, 31) Tarkasteltaessa näiden laatutekijöiden rakentumista tarkemmin, liittyy kaikkiin niistä jollain lailla liikunta- ja urheilupsykologia.

Lapsia täytyy aktiivisesti ja tietoisesti kasvattaa urheilulliseen elämäntapaan vanhempien lisäksi myös valmentajan toimesta. Suomalaislasten kokonaisliikuntamäärä ja harjoittelun monipuolisuus eivät ole urheilijaksi kasvun kannalta riittävällä tasolla. Liikunnan ja urheilun yhdistäminen takaa fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden onnistuneen yhdistelmän, joiden avulla lapsi innostuu liikkumaan. (Hämäläinen 2015, 30) Lasten on helppo oppia uusia tapoja ja siten heillä on myös valmiudet kehittyä psyykkisissä taidoissa luonnollisesti leikkien ja harjoittelun kautta. Lasten ja nuorten kehittyminen ja kypsyysvaihe määrittelevät, millaisia psyykkisen valmennuksen menetelmiä on tarkoituksenmukaista käyttää. Itseluottamuksen vahvistamisen ja sisäisen puheen harjoitteita pystyvät tekemään jo alle viisivuotiaat, kun taas motivaation ja itsesäätelyn menetelmät tulisi ottaa mukaan vasta nuoruusiässä. (Roos-Salmi 2012, 135)

Lapset harrastavat urheilua, koska se on hauskaa. He haluavat harjoitella, kilpailla ja oppia uusia taitoja, kokea olevansa hyviä, pysyä kunnossa ja kokea yhteisöllisyyttä. Motiivit liikunnan harrastamiseen ovat kuitenkin aina niin yksilölliset, että valmentajan tulisi tarkastella niitä jokaisen lapsen kohdalla erikseen. (Weinberg&Gould 2015, 530) Erityisen keskeistä liikuntamotiivien tarkastelu on juuri 12 –vuoden iässä. (Kaseva 2017)

Liikunta-aktiivisuuden ja liikunnallisuuden kehittymisen huippu ovat noin 10-13 vuoden ikäisenä. Kehityspsykologian tutkimusten perusteella tämä ikä ja sitä seuraava vaihe ovat kriittisiä vaiheita itsetunnon ja sosiaalisen kehityksen kannalta. (Weinberg&Gould 2015, 530) Liikuntapsykologian kannalta valmentajien tulisi siis tietoisesti tukea lapsen ja nuoren itsetuntoa ja sosiaalista kehitystä, mutta väittäisin että juuri tällä osa-alueella tuki ei ole riittävää suomalaisessa urheiluvalmennuksessa.

Tässä samassa iässä, noin 13 –vuotiaana urheilijan polulla siirrytään lapsuusvaiheesta valintavaiheeseen, jossa nuori urheilija tekee valinnan huippu-urheilijan polulle siirtymisessä. (Hämäläinen 2015, 41) Harjoittelun määrä usein kasvaa ja myös kilpailulliset menestymisen tavoitteet nousevat enemmän esiin. Muutoksia voi tulla myös harrastusryhmiin ja valmentajiin.

12-13 vuoden ikään ajoittuu myös ala- ja yläkoulun siirtymävaihe, jossa koulutuntien määrä kasvaa usein merkittävästi ja vapaa-ajan ja unen määrä vähenee. Esimerkiksi Yhdysvalloissa nuoret ovat tottuneet pitkiin koulupäiviin heti lapsesta saakka ja urheilu on pitkälti osa koulupäivää. Näin ollen he eivät koe suuria muutoksia arjessaan, toisin kuin suomalaiset nuoret. (Arvinen-Barrow) Uudet sosiaaliset suhteet koulussa ja harrastuksissa vaativat osansa murrosikäisen nuoren voimavaroista.

Harjoittelu muuttuu monen nuoren silmissä totisemmaksi ja vaativammaksi ja johtaa valitettavan usein harrastuksen lopettamiseen. Suomessa tehdyssä tutkimuksessa yli puolet 11-vuotiaista pojista oli mukana urheiluseurojen toiminnassa, mutta määrä väheni tultaessa 13-vuotiaisiin ja 15-vuotiaista mukana oli enää runsas kolmennes. Tytöt osallistuvat seuratoimintaan hieman poikia vähemmän, mutta heidänkin määrä vähenee vanhemmaksi tultaessa. (Valtion liikuntaneuvosto 2013, 17)

Liikunta-aktiivisuutta mittaavissa tutkimuksissa nuoren aiemman fyysisen aktiivisuuden lisäksi sosiaalinen tuki ja minäpystyvyys ovat olleet yhteydessä pienempään liikunta-aktiivisuuden vähenemiseen nuoruudessa. Näiden tekijöiden vahvistaminen ja tukeminen nuoruudessa esimerkiksi psyykkisen valmennuksen keinoin, voisivat ehkäistä liikunta-aktiivisuuden jyrkkää vähenemistä. (Valtion liikuntaneuvosto 2013, 26)

Nuorten fyysiseen aktiivisuuteen yhteydessä olevista psykologisista tekijöistä korkea motivaatio ja myönteinen kehonkuva ennustavat suurta liikunta-aktiivisuutta. Pienempää aktiivisuutta ennustaa puolestaan liikunnan koettujen ja todellisten esteiden olemassaolo, esimerkiksi ajanpuute. (Valtion liikuntaneuvosto 2013, 14).

Motivaatio on urheilun kriittinen menestystekijä, mutta useimmat valmentajat eivät ymmärrä sitä. Pärjätäkseen valmentajana menestyksekkäästi, tulee motivaatioon vaikuttavat tekijät ymmärtää ja myös pystyä vaikuttamaan siihen. Lajitekniikan osaaminen ei ole lopulta se tekijä, mikä erottaa huippuvalmentajan keskiverto valmentajasta, vaan se on kyky motivoida urheilijoita. (Weinberg&Gould 2015, 51)

Lasten osallistuminen liikuntaharrastuksiin on aina lähtökohtaisesti sisäisesti motivoitunutta. Murrosiän kynnyksellä omaksutaan kuitenkin myös ulkoisia motiiveja, joita valmentajan liiallinen lopputulosten ja voittamisen korostaminen voi vahvistaa. (Jaakkola 112) Taitavan tavoitteenasettelun avulla urheilijaa voidaan auttaa sisäistämään ajatusta muihinkin tavoitteisiin kuin vain tulos- tai sijoitustavoitteisiin. (Arajärvi&Lehtoviita 2015, 368)

Sisäisen motivaation perustekijät ovat fyysinen pätevyys, autonomia ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus. Fyysinen pätevyys on urheilijan kokemusta riittävyydestä ja itsensä hyväksi kokemisesta. Autonomia on vastuuta, mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon ja tehdä valintoja. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus on tunnetta turvallisesta ryhmään kuulumisesta. (Jaakkola 114)

Sisäisen motivaation perustekijän, fyysisen pätevyyden tunteen vahvistaminen, on yksi keino kehittää nuorta ja auttaa häntä eteenpäin alkavalla urheilijan uralla. Esimerkkinä urheilijan suorituksen vertailu hänelle luotuihin omiin standardeihin tai aikaisempiin suorituksiin kilpailullisten tavoitteiden ja voittamisen sijaan. (Weinberg&Gould 2015, 532)

Valmentajan tehtävänä on hyödyntää psykologian ja urheilupsykologian tietoa, lainalaisuuksia ja tutkimustuloksia, jotta urheilija kehittyisi kokonaisvaltaisesti. Tärkeää on urheilijan viihtyminen ja kokonaisvaltainen hyvinvointi, tavoitteiden kannalta oleelliset psyykkiset taidot ja ominaisuudet sekä harjoittelun ja kilpailemisen laatu. (Arajärvi&Lehtoviita 2015, 335)

Psykologista valmennusta tapahtuu koko ajan, koska kyse on ihmissuhdetyöstä. Valmentajan vuorovaikutustaidot ja psykologinen osaaminen ovat avainasemassa psykologisen valmennuksen laadukkuutta arvioitaessa.  (Arajärvi&Lehtoviita 2015, 337) Lapsille luodaan ensin valmiudet hyvään harjoitteluun ja siitä siirrytään vähitellen harjoittelemaan tietoisesti psyykkisiä ominaisuuksia ja taitoja. (Arajärvi&Lehtoviita 2015, 342)

Eräs malli lähestyä psyykkistä valmennusta on nelitasomalli. Se kuvaa lajivalmentajan kehittymisprosessia psykologisten tekijöiden huomioimisessa ja psyykkisen valmennuksen toteuttajana. Psyykkisen valmennuksen nelitasomallissa lajivalmentaja toteuttaa valmennusta neljällä eri tasolla: valmiuksien luominen, perustaitojen opettaminen, huipputaitavuuden harjoittelu ja automatisoitunut taitavuus. Näistä valmiuksien luominen ja perustaitojen opettaminen kuuluvat lasten ja nuorten valmennukseen. Laadukas, monipuolinen ja kokonaisvaltainen valmennus on itsessään hyvää psyykkistä valmennusta ensimmäisellä valmiuksien luomisen tasolla. (Arajärvi&Lehtoviita 2015, 343-344)

Valmentajan merkitys korostuu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksessa yksilön motivaation rakentumisessa. Nuoret pitävät keskusteluita valmentajan kanssa tehokkaana keinona edistää urheilijana elämistä. (Valtion liikuntaneuvosto 2013, 35) Valmentajan ja nuoren hyvään vuorovaikutukseen liittyvät tekijät, säännölliset keskustelut, nuoren tunne omasta pystyvyydestä, merkityksellisyydestä ja uskosta harrastuksen hyödyttävyyteen tulevaisuudessa vähentävät nuorten lopettamisajatuksia. (Valtion liikuntaneuvosto 2013, 37)

Yhden tutkimuksen mukaan harrastuksen lopettamista miettineistä lähes puolet oli sitä mieltä, että säännöllinen keskusteluyhteys valmentajan kanssa ei toteudu omassa urheiluseurassa ja että valmentajalle ei ole helppo kertoa asioita. Lasten ja nuorten valmentajan tunne- ja vuorovaikutustaidot nousevatkin olennaiseksi kriteeriksi, jos tavoitteena on pitää nuoret harrastuksen parissa. (Valtion liikuntaneuvosto 2013, 39)

Tutkimusten mukaan tunne- ja vuorovaikutustaidoissa kehittyminen lisää positiivista vuorovaikutusta, vähentää tunnepuolen stressiä ja lisää menestymistä urheilussa ja elämässä. Useilla lasten ja nuorten liikuntajärjestöillä ja -seuroilla ovat tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä elämän hallinnan taidot päätavoitteina, mutta valitettavasti valmentajien kyky ohjelmoida näiden taitojen oppiminen suunnitelmallisesti harjoitteluun on puutteellista, eivätkä he ylipäätään käytä erillisiä keinoja harjoitteluun. (Lintunen&Gould 2014, 620)

5)  mitä vahvuuksia/ heikkouksia aiheen aikaisempaan käsittelyyn sisältyy

Yksittäisten psyykkisten taitojen tehokkuudesta on tehty useita tutkimuksia ja ne ovat irrallisinakin osoittautuneet toimiviksi. Psyykkistä valmennusta tulisi kuitenkin arvioida ja tutkia kokonaisena prosessina, koska kyse on kokonaisuudesta. Kokonaisvaltaisesta näkökulmasta katsoen tutkimuksia on tehty vain vähän. Suomessa on tehty yksi tutkimus taitoluistelijoiden psyykkisen valmennuksen toteutumisesta kahden vuoden aikana ja kaikki kokeiluun osallistuneet kokivat ohjelman hyödylliseksi. (Lintunen ym. 2012, 36) Heikkouksena voidaan siis pitää sitä, että psyykkisen valmennuksen ohjelmoinnista alle 13-vuotiaille ei ole riittävästi tutkimustuloksia tai edes käytännön esimerkkejä.

Nelitasomalli antaa pohjan toteuttaa psyykkistä valmennusta ennen kaikkea siltä kannalta, että se selkeyttää psyykkisen valmennuksen kenttää. Epäselväksi jää kuitenkin, miten malli on toiminut käytännössä. Se on syntynyt selkeästi tarpeesta, mutta vastaako se niihin, jää epäselväksi.

6)  mitä aiheesta ei vielä tiedetä ja mitä jatkotutkimusten/ selvitysten tarpeita on

Lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden väheneminen murrosikään tultaessa on todettu sekä suomalaisissa, että kansainvälisissä tutkimuksissa. Suomalaistutkimuksessa tulosten avulla ei ole pyritty ratkaisemaan romahduksen syitä ja kansainvälisestikin tutkimuksia on tehty verrattain vähän. Muutosten luotettava selittäminen vaatisi sekä aiheeseen pureutuvaa laadullista tutkimusta, että pitkittäistutkimusasetelman. (Valtion liikuntaneuvosto 2013, 26). Näen kuitenkin, että yleisen liikunta-aktiivisuuden väheneminen ja urheiluseurassa lopettavien nuorten määrän kasvaminen ovat suoraan yhteydessä paitsi huippu-urheilun kehittymiseen, myös kansanterveyteen, joten jatkotutkimukset ovat tarpeellisia.

Kuten jo aiemmin mainitsin, en löytänyt riittävästi tutkimuksia, enkä käytännön esimerkkejä suomalaisesta lasten ja nuoren urheiluvalmennuksesta, jossa olisi toteutettu systemaattista psyykkisen valmennuksen ohjelmointia. Nostaisinkin nyt esiin olettamuksen, että murrosikäisen liikunta-aktiivisuuden väheneminen ja urheiluseuroissa lopettamisen syyt voidaan suurimmissa määrin olettaa liittyvän ihmisen kehityspsykologiaan ja siihen, että valmentajat eivät ole pystyneet tätä huomioimaan valmennuksessa.

Jatkossa olisikin tärkeää selvittää, tiedostavatko nuorten valmentajat, kuinka suuri merkitys heillä on siinä, miten nuoret kokevat harrastuksen ja mikä vaikutus valmentajan toiminnalla on urheilun lopettamisessa. On kyseenalaista, kulkeutuuko tieto lasten ja nuorten urheiluun liittyvistä tutkimustuloksista urheiluseuroihin ja valmentajille ja onko heillä valmiuksia muuttaa toimintatapoja. (Valtion liikuntaneuvosto 2013, 39)

Jatkotutkimusten ja selvityksen tarpeita kartoittaessa päädyin seuraaviin aiheisiin, joihin toivon jonkun tarttuvan:

  • Psyykkisen valmennuksen ohjelmointi alle 13 –vuotiaiden lasten urheiluvalmennuksessa.
  • Psyykkisen valmennuksen ohjelmointi lapsuusvaiheen ja valintavaiheen kynnyksellä, 12-13 –vuotiailla nuorilla urheilijoilla.
  • Psyykkisen valmennuksen ohjelmoinnin ja systemaattisuuden merkitys 12-13 –vuotiaiden urheilijoiden motivaation säilymisessä ja ns. drop-out ilmiön ehkäisyssä.
  • Mitkä psyykkisen valmennuksen menetelmät tukevat sisäisen motivaation ja erityisesti siihen liittyvän pätevyydenkokemusten kehittymistä 12-13 –vuotiailla nuorilla urheilijoilla?

Esimerkiksi nelitasomallin vieminen käytäntöön eri-ikäisillä lapsilla ja tämän prosessin tutkiminen pitkällä aikavälillä olisi mielenkiintoista. Ihanteellista olisi, jos mukaan saataisiin laaja joukko eri lajien valmentajia ja urheilijoita. He pääsisivät toteuttamaan systemaattista psyykkistä valmennusta pidemmällä aikavälillä. Tutkimustulokset olisivat todennäköisesti hyvin kannustavia ja tämän myötä kokonaisvaltainen valmennus nousisi sanoista käytäntöön.

7)  millaisia eettisiä kysymyksiä aiheen käsittelyyn liittyy

Urheiluyhteisön yhteisesti hyväksymän Reilun Pelin ihanteet ja tavoitteet liittyvät tasavertaisuuteen, moninaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Valintavaiheessa tärkeimmät kysymykset liittyvät eettisen kasvatuksen osalta nuoren urheilijan itsetunnon tukemiseen ja siihen, miten tuottaa onnistumisen kokemuksia. Valmentajalla on tässä keskeinen rooli. Valmentajan tulisi pitää huoli hauskuuden ja ilon säilymisestä, vaikka samalla harjoiteltaisiin kovaa ja tavoitteellisesti. Ilmapiirin tulisi olla avoin, jossa ei ole vaiettuja asioita ja nuori hyväksytään juuri sellaisena kuin hän on. Nuorella tulee olla vapaus valita mistä asioista puhuu luottamuksellisesti valmentajan kanssa. Valintavaiheen eettisen kasvatuksen haasteet saattavat liittyä joukkueeseen tai ryhmään sopeutumiseen, minkä vuoksi valmentajan tulee pystyä vaikuttamaan ryhmädynamiikkaan. (Heinonen&Tolvanen 2014, 94)

Valitettavasti tämän hetken suomalaisessa nuorten urheiluvalmennuksessa on suuria haasteita eettisissä kysymyksissä. Urheiluseurat eivät ole pystyneet reagoimaan nuorten liikunta-aktiivisuuden vähentymiseen valintavaiheessa. Valmentajien vuorovaikutustaidot ovat puutteelliset ja he eivät ole onnistuneet siinä tärkeimmässä tehtävässä: hauskuuden ja ilon säilyttämisessä. Kilpaurheilussa lopettaville ei ole usein tarjota tilalle muuta liikuntaa, mikä on suuri haaste urheiluseuroille.

Eettisenä kysymyksenä näkisin myös sen, mitä pääosin vapaaehtoisena toimivilta valmentajilta voidaan vaatia. Kokonaisvaltaisen valmennuksen laadukas toteutus ei onnistu pitkällä tähtäimellä nykyisellä vapaaehtoisvalmentajien tieto-taidolla. Sen tulisikin olla tunne- ja vuorovaikutustaitoisen jatkuvasti itseään ja ammattitaitoaan kehittävän valmentajan hoidettavana ja siitä saatava korvaus tulisi olla tasavertainen muiden kasvatusalan toimijoiden kanssa.

8) Mitä muuta haluaisin tuoda esiin?

1970 –luvun puolesta välistä lähtien on merkittävä joukko urheilupsykologeja erikoistunut tutkimaan lasten urheilun psykologiaa ja kehittämään siihen sopivia toimintamalleja. Monet mieltävät psyykkisen valmennuksen ainoastaan huippu-urheiluun, mutta tutkijoiden mielestä se kuuluu myös lasten urheiluun. (Weinberg&Gould 2015, 529)

Ammattitaitoisen valmentajan tulee laatia sekä fyysinen että psyykkinen harjoitussuunnitelma, joka ottaa huomioon nuoren kilpaurheilijan biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tarpeet sekä rajoitteet. (Arvinen-Barrow) Suunnitelmia tulisi tehdä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta tuleviin muutoksiin pystytään varautumaan jo etukäteen.

Sain psyykkisen valmennuksen ohjelmointiin ja tämän aiheen käsittelyyn uuden näkökulman, kun olin liikuntapsykologian tunne- ja vuorovaikutustaidot liikunnassa –kurssilla. Siihen liittyen tutustuin artikkeliin tunne ja vuorovaikutustaidoista ja siinä esitellyistä SEL-malleista, eli Social and emotional learning. Lasten ja nuorten psyykkisen valmennuksen ohjelmointi voisi olla ennen kaikkea tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämistä. Valmentajan näkökulmasta se on silloin ensisijaisesti valmentajan omien tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämistä.

Tutkimusten mukaan tunne- ja vuorovaikutustaidoissa kehittyminen lisää positiivista vuorovaikutusta, vähentää tunnepuolen stressiä ja lisää menestymistä urheilussa ja elämässä. Useilla lasten ja nuorten liikuntajärjestöillä ja -seuroilla ovat tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä elämän hallinnan taidot päätavoitteina, mutta valitettavasti valmentajien kyky ohjelmoida näiden taitojen oppiminen suunnitelmallisesti harjoitteluun on puutteellista, eivätkä he ylipäätään käytä erillisiä keinoja harjoitteluun (Lintunen&Gould 2014, 620)

Psyykkisen valmennuksen kannalta oleellista ja mielenkiintoisinta on mielestäni lasten innostuminen urheiluun ja tuon innostuksen säilyminen valintavaiheen kynnyksellä. Tämä kun säilyisi valmentajien mielessä ja he osaisivat toimia sen mukaisesti lapsen eri kehitysvaiheissa, myös haastavan valintavaiheen kynnyksen yli.

 

LÄHDELUETTELO

Arajärvi, P. & Lehtoviita, T. Mitä on valmennuksen psykologia? 2015. Teoksessa Lasten ja nuorten hyvä harjoittelu. Suomen Valmentajat ry (toim) Keuruu: VK-Kustannus Oy.

Arvinen-Barrow, M. Artikkeli. Viitattu huhtikuu 2018 http://www.lts.fi/sites/default/files/page_attachment/lt_4-15_84-86_lowres_0.pdf

Heinonen, K., & Tolvanen, P. 2014. Eettiset periaatteet nuorten urheilussa. KIHUn julkaisusarja nro 46 Tavoitteena nuoren urheilijan hyvä päivä. Helsinki, 94-96. Viitattu 11.06.2018 http://docplayer.fi/103707-Tavoitteena-nuoren-urheilijan-hyva-paiva.html

Hämäläinen, K. Lasten ja nuorten valmennuksen suomalaiset mallit. 2015. Teoksessa Lasten ja nuorten hyvä harjoittelu. Suomen Valmentajat ry (toim) Keuruu: VK-Kustannus Oy.

Kaseva K. 2017. Liikuntapsykologian perusteet. Verkkoluento. Viitattu 12.06.2018 https://moniviestin.jyu.fi/ohjelmat/erillis/avoin/liikuntapsykologia/lpsy1001

Lintunen, T., Rovio, E., Haarala, S., Orava, M., Westerlund, E., Ruiz, M. 2012. Urheilupsykologia, liikuntapsykologia ja valmennuksen psykologia. Teoksessa Urheilupsykologian perusteet. Matikka, L. & Roos-Salmi, M. (toim.) Liikuntatieteellisen seuran julkisu nro 169. Tampere: Tammerprint Oy

Lintunen, T., & Gould, D. 2014. Developing Social and Emotional Skills. Teoksessa A. Papaioannou, A. & Hackfort, D. (toim.) Routledge Companion to Sport and Exercise Psychology. Global perspectives and fundamental concepts. London: Routledge, 619-633.

Miksi murrosikäinen luopuu liikunnasta? Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2013:3 Viitattu 11.06.2018 http://www.liikuntaneuvosto.fi/files/252/murrosika.pdf

Roos-Salmi, M. 2012. Psyykkisen valmentautumisen tekniikat. Teoksessa Urheilupsykologian perusteet. Matikka, L. & Roos-Salmi, M. (toim.) Liikuntatieteellisen seuran julkisu nro 169. Tampere: Tammerprint Oy

Weinberg, R., & Gould, D. 2015. Foundations of sport and exercise psychology. 6.painos. Champaign, IL: Human Kinetics.

 

 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja

Avainsanat: ,

Hanna Uusitalo

Hanna Uusitalo, VOIMAHOTON

Hanna on oman elämänsä huippu-urheilija. Perhe-elämää, CrossFittiä, luontoliikuntaa ja valmennusta. Koulutukseltaan Hanna on liikunnanohjaaja (AMK) ja parhaillaan hän opiskelee luonto-ohjaajaksi.

Vapaaleikistä huippu-urheiluun

Mielenkiintoinen kallio Paloisvuoren metsässä tarjosi mahdollisuuden vapaaseen leikkiin. Kiipeily kalliolla oli kaikista hauskaa. Voimistelua harrastava 11-vuotias seisoi käsillä. Yleisurheilua harrasta 11-vuotias hyppi ja juoksi. 2-vuotias pienimmäinen yritti pysyä pystyssä, istui ja ihmetteli. Minä olin ylpeä lapsistani.

Aloitin tänä syksynä Kuortaneella yleisurheilun nuorisovalmentajatutkinnon. Tehtäväksi saimme analysoida oman nuoriso valmennusryhmän liikunnan määrää. Kyseessä on siis 11-12 -vuotiaiden ryhmä. Selvitin heidän ohjatun liikunnan, koululiikunnan, koulu- ja treenimatkaliikunnan, omatoimisen liikunnan ja pihapelien ja -leikkien viikko tuntimäärän. Vertailin lisäksi vuodenaikojen vaikutusta liikunnan tuntimääriin.

Nämä lapset ovat harjoitelleet ohjatuissa yleisurheilu treeneissä 3-4 kertaa viikossa 1,5 tuntia kerrallaan eli jos on joka kerta paikalla, kertyy viikossa tunteja 6. Yleisten suositusten mukainen liikuntamäärä 7-18 vuotiailla on 1-2 tuntia päivässä eli 7-14 tuntia viikossa. Kyseessä on kuitenkin tavoitteellisesti harjoitteleva kilparyhmä ja tavoitteena on luoda kunnon pohja aikuisiän huippu-urheilulle. Tämän vuoksi liikuntamäärän tavoite on nostettu 20 tuntiin viikossa. Tuo 20 tuntia pitää sisällään kaiken liikunnan ohjatuista harjoituksista monipuoliseen muuhun liikuntaan.

Ohjattujen harjoitusten osuus kokonaisliikunnan 20 tunnista olisi hyvä olla 1/3 eli monipuolisuus ei tarkoita välttämättä sitä, että pitäisi mennä monen eri lajin ohjattuihin harjoituksiin. Tärkeimmäksi nouseekin se omaehtoinen liikunta, jotta 20 tuntia tulee täyteen.

  • Koulumatka- ja treenimatkat taittuvat kävellen tai pyörällä
  • Koululiikunta
  • Pihaleikit- ja pelit
  • Eri lajien harrastaminen omatoimisesti eri vuoden aikojen mukaan

20 tuntia liikunataa viikossa täyttyi vain pienellä osalla ryhmäläisistä viime vuoden aikana. Tänä syksynä uuden harjoituskauden alkaessa mietimme mitä voisimme tehdä toisin. He ovat pitäneet harkkapäiväkirjoja aikaisemminkin, mutta niihin oli usein kirjoitettu ohjatut yleisurheilu harjoitukset ja valmentajille jäi epäselväksi, että kuinka paljon he liikkuvat muuten. Nyt uuden harjoituskauden alkaessa he saivat tehtäväksi kerätä 20 tuntia liikuntaa ja kirjoittaa ne ylös päiväkirjaan. Kokemus oli rohkaiseva. Lähes kaikilla ylittyi 20 tuntia reilusti ja erityisesti tärkeän omaehtoisen liikunnan määrä lisääntyi.

He alkavat olla nyt siinä iässä, että esimerkiksi ulkona leikkiminen vähenee tai on jo loppunut jo kokonaan. Kuitenkin treeneissä hippaleikit ovat hyvinkin suosittuja. Innostusta sieltä siis vielä löytyy, mutta se ehkä vaatii ryhmän ja ohjausta, erityisesti tyttöjen kohdalla. Leikkimisen tilalle pitäisi löytyä mielekästä muuta liikuntaa, sen vuoksi olemme ottaneet harjoitusohjelmaan mm. lajikokeilut.

Olemme käyneet uimahallissa harjoittelemassa uintitekniikkaa, juosseet metsässä sekä tehneet treenejä ulkoliikuntapuistossa. Treeneihin on tuotu ideoita voimistelusta, painonnostosta ja crossfitistä. Lajeja ja mahdollisuuksia kyllä riittää. Peruskuntokausi onkin loistavaa aikaa kokeilla monipuolisesti tutussa porukassa. Herätellä ideoita ja näyttää mahdollisuuksia, mitä omalla ajalla voisi perheen ja kavereiden kanssa tehdä.

Valmentajat puhuvat monipuolisuudesta, mutta kuinka moni sitä oikeasti toteuttaa tai ohjaa siihen aktiivisesti. Kuinka monella on suunnitelmat siitä miten kiinnitetään huomiota uneen, ravintoon ja omaehtoisen liikunnan määrään? Ne ovat kuitenkin se olennaisin pohja sille, minkä päälle ohjattua lajiharjoittelua rakennetaan. Avoin asenne ja tietynlainen oman lajikuplan puhkaiseminen on parasta mitä voi lasten ja nuorten valmentajana tehdä. Alkaa ihan aidon oikeasti miettimään, mitä se kokonaisvaltainen valmentaminen on ja millä työkaluilla minä ja me aiomme sitä toteuttaa.

Kokonaisvaltaista valmennusta toteuttaessa pääsee kyllä tosissaan haastamaan itseään valmentajana. Oma vahvuus on onneksi monipuolisuus, avoin kokeileva asenne ja halu oppia uutta. Meidän ryhmän yleisurheiluvalmentajana on loistava nuori nainen, jolta saan itse koko ajan ajatuksia ja opetusta myös itse lajivalmennukseen. Lisäksi sain koulutuksen ajaksi sparraajaksi kokeneen yleisurheilu- ja ravintovalmentajan, joka tule seuraamaan ja antamaan palautetta valmennustyöstäni.  Kokonaisvaltainen valmennus vaatii myös lasten ja nuorten vanhempien panostusta erityisesti omaehtoisen liikunnan, levon ja ravinnon osa-alueilla. Siksi tärkein sana onkin: Me. Me teemme tätä yhdessä.

Yleisurheilu on jo lajina äärettömän monipuolinen, kun sitä harjoitellaan pitäen kaikki yleisurheilu lajit mukana ohjelmassa. Puhutaan moniottelu pohjaisesta harjoittelusta, mikä pidetäänkin harjoitusohjelman suunnittelun lähtökohtana. Toki suosikkilajeja lapsille muodostuu ja joidenkin lajien harjoittelu on heidän mielestä tylsää. Usein käy myös niin, että siitä vähemmän tykätystä lajista tuleekin suosikkilaji ahkeran harjoittelun seurauksena.

Lapsesta nuoreksi urheilijaksi kasvaessa, kasvaa yleisurheilussakin treenien vaatimustaso. Kroppa ei tule kestämään juoksu-, hyppy- ja heittoharjoittelua, mikäli lapsi ei ole tottunut leikkimään ja liikkumaan isoja tuntimääriä monipuolisesti. Vaikka kaikista ei lopulta tulisikaan huippu-urheilijaa, luo laadukas kokonaisvaltainen yleisurheiluvalmennus erinomaisen pohjan aikuisuuteen ja terveellisiin elämän tapoihin.

Palataanpa vielä lasten ja nuorten liikkumisen määrään. Yleisesti ottaen kaikki lapset ja nuoret tarvitsevat lisää liikuntaa. Urheiluseuroissa tai muissa ohjatuissa harjoituksissa 3-5 kertaa viikossa käyvät kilpaurheiluun tähtäävät lapset ja nuoret tarvitsevat lisää monipuolista liikuntaa. Lisää liikuntaa tarvitsevat myös he, jotka eivät ole ohjatussa toiminnassa tai harrastavat 1-2 kertaa viikossa. Puhutaan omaehtoisesta liikunnasta.Mitä se omaehtoinen liikunta yksinkertaisuudessaan sitten on tai että millaista se parhaimmillaan on. Tähän löytää parhaiten vastauksen, kun katsoo luonnossa leikkiviä ja liikkuvia lapsia.

Syyslomalla vein omat lapset minun lapsuuden maisemiin Iisalmen Paloisvuoren metsiin. Siellä heidän touhuja katsellessa totesin, että kuinka pienestä se omaehtoinen liikunta on kiinni ja mistä siinä pohjimmiltaan on kyse. Eniten se on kiinni vanhempien esimerkistä ja viitseliäisyydestä. Pohjimmiltaan siinä on kyse leikistä. Vapaasta leikistä.

Palatessani kotiin katselin lapsista otettuja kuvia ja niistä tuli jotenkin vain mieleen tuo yksi sana: vapaaleikki. Tästä taas tuli mieleen aiemmin tänä vuonna selailemani kirja: Vapaalasku.

En itse harrasta vapaalaskua, mutta tartuin Lajikumppaneilla noin vuosi sitten kirjaan, joka kertoi vapaalaskusta. Kirjan nimi on Vapaalasku ja sen on kirjoittanut Matti Verkasalo, Jarkko-Juhani Henttonen ja Kai Arponen. Luin kirjasta muutaman rivin ja ymmärsin sen olennaisuuden, mikä vapaalaskussa kiehtoo.

Kirjassa vapaalasku sijoitetaan vapaaurheilun viitekehykseen. Sille ominaista on vapaus ja se, että määritellään itse harrastamisen tavat. Vapaaurheilu -sana yksinkertaisuudessaan tuo esiin kaksi asiaa: vapauden ja urheilun.

Mitä tekemistä lasten metsäleikeillä ja vapaalaskulla on keskenään? Paljonkin. Isoimpana juuri tuo tärkeä sana: Vapaus!

Vai mitä sanotte tästä:

”Vapaalaskussa ei ole sovinnaisia sääntöjä, joita olisi pakko noudattaa. Niiden sijaan on hyväksi havaittuja käytäntöjä, joissa otetaan huomioon luonnon asettamat rajat.” 

Vapaaurheilun esiaste on lapsuuden vapaa leikki ulkona luonnossa. Vaikka en ole vapaalaskija, pystyn hyvin kuvittelemaan sen tunteen, kun luonto tarjoaa leikkikentän urheilla vapaana ja valita omat reittinsä. Hyvin monet asiat kulminoituvat lapsuuden vapauteen ja luontosuhteeseen.

Lapsi kasvaa nuoreksi, mutta onko leikin loputtava? Kilpaurheilua harrastava lapsi kasvaa leikin maailmasta urheilun maailmaan. Omaehtoinen leikki eli vapaaleikki muuttuu omaehtoiseksi liikunnaksi. Omaehtoinen liikunta on parhaimmillaan juuri vapaaurheilua, jossa määritellään itse harrastamisen tavat. Leikki voi siis jatkua ja olla edelleen parasta mitä ihmislapsi tietää.

Ratkaisua suomalaisten huippu-urheilun menestykseen on etsitty ties mistä. Mitäpä jos ratkaisu onkin ihan kirjaimellisesti kivien ja kantojen alla, suomalaisessa metsässä ja vapaassa leikissä?

Ei kommentteja

Avainsanat: , ,

Hanna Uusitalo

Hanna Uusitalo, VOIMAHOTON

Hanna on oman elämänsä huippu-urheilija. Perhe-elämää, CrossFittiä, luontoliikuntaa ja valmennusta. Koulutukseltaan Hanna on liikunnanohjaaja (AMK) ja parhaillaan hän opiskelee luonto-ohjaajaksi.

Pimeys on tunnetila

Pimeys on alkanut kiehtomaan minua. Pimeä metsä ja pimeä luonto. Pimeässä pysähtyminen ja pimeässä liikkuminen. Keväällä mietittiin luontoa ja pimeyttä opiskelujen parissa nyt lokakuun alussa kävimme viettämässä illan pimeässä metsässä. Menimme metsään klo 18, jolloin alkoi hämärtää.

Oli miellyttävää istua tulille odottelemaan pimeyttä. Tuli mukavan kiireetön tunnelma.  Opettaja luki pimeyteen liittyviä runoja ja keskustelimme pimeydestä. Aiheena pimeys oli ehkä yllättävänkin vaativa ja niin erilainen, että alkuun tuntui että porukalla oli vaikeuksia uskaltaa avata suutaan ja kertoa myös pimeän pelosta. Minäkin kerroin jossain määrin pelkääväni pimeää. Tai tarkemmin pelkään valon luomia varjoja pimeässä, jonka suojissa voisi liikkua jotain pelottavaa. Omaa mielikuvitusta ja pimeässä herkistyvää kuuloaistia.

Kun hämärä vaihtui pimeäksi, teimme kaksi harjoitusta. Ensin mentiin metsään parin kanssa ja sitten yksin. Nuotiolta lähdettiin huilun soiton ja noitarummun johdattamana. Niistä syntyi taianomainen tunnelma. Nuotiopiiri olisi se leiri mistä lähdetään ja mihin turvallisesti palataan. Itselle tuli tunne, että olisin halunnut mennä metsään heti yksin, enkä parin kanssa. Parin kanssa menimme niin lähelle, että nuotio näkyi, mutta käänsin sille selkäni. Toiseen harjoitukseen mentiin yksin. Nyt menin kauemmas, niin että en nähnyt nuotiota. Levitin makuualustan pimeään metsään ja menin pitkäkseni. Oli rauhoittavaa.

Kun antaa hämärän tulla ja pimeyden ympäröidä, tulee tunne turvallisuudesta. Miksi puhutaan pimeyden laskeutumisesta. Se luo osaltaan ahdistavaa pelottavaa tunnetta. Aurinko laskee, mutta pimeys ei laskeudu, se tulee luo, ympäröi turvalliseen syleilyynsä. Siinä minä olen, itseni kanssa.

Olen paikallani, annan hämärän tulla, muuttua pimeydeksi. Lähden liikkeelle, menen rohkeasti päin, kohtaan sen sellaisena kuin se on. Kohtaan hämäryyden, kohtaan pimeyden. Pimeä ei ole vain pimeää, pimeä ei ole vain mustaa. Pimeydessä on sävyjä. Siinä on tunnetta enemmän kuin missään valon loisteessa. Tunnustelen pimeyttä ympärilläni, katson sitä. Huomaan kohtaavani ennen kaikkea itseni ja omat pelkoni. Ei minua pelota, koska ei täällä ole pimeää.

Mitä sinä pelkäät?

Pimeys on pelottava sana. Usein kuulee sanottavan vaikeilla hetkillä, kuinka mieli on musta ja elämä synkkää. On pimeydessä, eikä missään näy valoa. Onko pimeyden pelko myös pelkoa mielen pimenemisestä. Kun valoisuus, aurinkoisuus ja tehokkuus ovat usein ne kunnioitettavammat piirteet. Pimeys ja hiljaisuus yhdistetään synkkään ja vetäytyvään. Pimeys on myös hiljaisuutta. Onko pimeyden pelko myös siis hiljaisuuden pelkoa?

Pimeys näyttää pimeältä, armottoman mustalta, ylitsepääsemättömältä. Sitä se ehkä onkin, jos se tulee yllättäen. Jos ihmiset menisivät itse pimeyteen, itse vapaaehtoisesti pimeyteen, olisiko silloin vähemmän pimeitä mieliä ja surumielisiä ajatuksia? Jos he kohtaisivat hämärän ja pimeyden ja huomaisivat sen turvallisuuden.

Ihmisen elämä ja mieli on luotu elämään kuin päivän kierto auringon nousuineen ja laskuineen. Ne kuuluvat luonnolliseen elämään. Elämän rytmi on tarkoitettu seuraamaan luontoa. Auringonlaskua ja pimeyden tuloa ei pidä pelätä, se tulee ottaa vastaan sellaisena kuin se on.

Hämärän rajamailla. Mitä tekemistä pimeyskokemuksilla luonnossa voisi olla urheiluvalmennuksen kanssa?

Unohtumattomimmat urheilukokemukset ovat usein niitä, kun olet fyysisesti niin sanotusti hämärän rajamailla. Kun mieli ei anna periksi, kun et ehkä enää hallitse kehoasi, mutta siitä huolimatta jatkat. Ollaan hämärän rajamailla, lähellä totaalista pimeyttä ja katkeamista. Se pelottaa. Siellä on kuitenkin äärimmäisen kasvattavaa ja kehittävää käydä. Selvittää omat voimavarat ja löytää erityisesti henkinen kantti. Pystyä työskentelemään myös hämärän rajamailla taloudellisesti. Tässä yhteydessä taas totaalisen pimeyden kohtaaminen ei ehkä ole terveyden kannalta järkevää. Hämärän ja pimeyden kohtaaminen luonnossa erilaisten harjoitusten avulla voisi kuitenkin toimia myös urheilijoiden valmennuksessa. Pimeän kohtaaminen on kuitenkin eniten oman itsensä ja omien tunteiden kohtaamista. Urheilijan työväline on kuitenkin suurimmalta osin oma mieli. Mielen valojen, varjojen ja erityisesti pimeyden kohtaaminen turvallisesti ja luottavaisesti on ensisijaisen tärkeää myös urheilijan polulla.

Pimeys on tunnetila. Elämyksellinen tunnetila.

Ei kommentteja

Avainsanat: , ,

Hanna Uusitalo

Hanna Uusitalo, VOIMAHOTON

Hanna on oman elämänsä huippu-urheilija. Perhe-elämää, CrossFittiä, luontoliikuntaa ja valmennusta. Koulutukseltaan Hanna on liikunnanohjaaja (AMK) ja parhaillaan hän opiskelee luonto-ohjaajaksi.