Energiaravintoaineiden keskinäinen tärkeys elimistölle

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Opiskelen luonto- ja ympäristöalan perustutkintoa luonto-ohjaajaksi. Kesäkuussa on alkamassa maastoruokailukurssi ja saimme siihen ennakkotehtävän. Tehtävässä tulee suunnitella ohjelma rungon pohjalta erikoisruokavalioiselle henkilölle sopivat ateriat kalastusleirille. Kuvitellut leiriläiset ovat eri maista saapuvia 13-15 -vuotiaita nuoria.

Ohjeistuksessa sanotaan: Ruokasuunnittelussa tulee ottaa huomioon ainakin seuraavat asiat: ruoat ovat oikein koostettu vältettävien ruoka-aineiden kannalta, ravitsemuksellisuus yleensä ja suhteessa aktiviteettien rasittavuuteen, helppous valmistaa pääruuasta johtamalla, monipuolisuus, värikkyys, houkuttelevuus.

Minun erikoisruokavalio on Vegaani, mikä onkin tällaiselle paleohenkiselle lihansyöjälle äärimmäisen mielenkiintoinen. Kasvikset on tuttu elementti, mutta lihaproteiinin korvaaminen kasvisproteiinilla on oudompi asia. Vegaanius on nyt vielä niin pinnalla oleva suuntaus, joten osui ja upposi paremmin kuin hyvin. Lisäksi tuo leiriläisten ikä tuo oman mielenkiintonsa menun suunnitteluun.

Lähdin tehtävän kimppuun tutustumalla vegaaniliiton sivuihin ja kaivoin esiin ravitsemustieteen opinnoissa tehdyn tehtävän energiaravintoaineista. Siinä oli tehtävänä perehtyä energiaravintoaineisiin ja niiden tärkeimpiin tehtäviin sekä tarkastella niiden keskinäistä tärkeyttä ihmiselimistölle. Aloitankin tehtävän jakamalla tuon tehtävän vielä tänne blogin puolelle. Tämä lähtökohtana pitäisi lähteä tekemään tuota menu-suunnitelmaa.

Energiaravintoaineet: proteiinit, hiilihydraatit ja rasvat.

Proteiinit ja niiden tärkeimmät tehtävät

Proteiinit koostuvat noin 20 erilaisesta aminohaposta, jotka sitoutuvat toisiinsa peptidisidoksin. Aminohappoja on välttämättömiä ja ei-välttämättömiä. Välttämättömiä aminohappoja ei voida syntetisoida elimistössä ja niiden puute haittaa proteiinisynteesiä. Proteiinit ovat soluissa rakenteellisina ja toiminnallisina komponentteina. Proteiinien tarve on noin 0,8g /kg/vrk ja suositus ruokavalion osuudeksi 10-20E%. Proteiinin saannin tärkeimmät lähteet suomalaisten ruokavaliossa ovat liha, maito ja viljavalmisteet. Aminohappokoostumus on parempi liha- ja maitotuotteissa kuin kasviperäisissä lähteissä.

Proteiinien tehtävänä on toimia koko kehon rakenneproteiineina, jossa aminohapoista rakentuu uusia proteiineja kuten kollageeni, elastiini ja keratiini. Proteiinit toimivat aineenvaihdunnan, hormonien, hermostollisten välittäjäaineiden, happo-emästasapainon ja vesitasapainon säätelytehtävissä. Niillä on tehtävä myös vastustuskyvyn ylläpitämisessä. Proteiinit kuljettavat mm. hemoglobiinia, lipoproteiineja ja albumiinia. Ne ovat osallisena typpipitoisten yhdisteiden muodostamisessa, kuten DNA, RNA, noradrenaliini, adrenaliini, histamiini ja hemi. Proteiinien aminohappojen hiiliketjut voivat myös tuottaa energiaa ja osasta glukoosia.

Hiilihydraatit ja niiden tärkeimmät tehtävät

Hiilihydraatit koostuvat hiilestä, vedestä ja hapesta. Ravinnon hiilihydraatit koostuvat pääasiassa tärkkelyksestä, yksinkertaisista sokereista ja ravintokuiduista. Erilaisia hiilihydraattityyppejä ovat monosakkaridit, disakkaridit, oligosakkaridit ja polysakkaridit. Glukoosi on yleisin ruuassa ja elimistössä esiintyvä monosakkaridi. Ruokavaliossa hiilihydraattien lähteitä ovat mm. viljavalmisteet, riisi, peruna, kasvikset hedelmät ja marjat, sokeri, virvoitusjuomat ja mehut. Hiilihydraatit varastoidaan glykokeenina lihaksiin ja maksaan.

Hiilihydraattien tärkein tehtävä on toimia solujen energianlähteenä. Liikunnan tehon eli kuormittavuuden aikana hiilihydraattien osuus energianlähteenä lisääntyy.

Toinen hiilihydraattien oleellinen tehtävä on turvata verenkierron sokeritasapaino, johon hiilihydrattien aineenvaihdunnalla pyritään. Verensokerin tasapaino on oleellista aivojen energiansaannin turvaamiseksi, koska aivot käyttävät glukoosia toiminnan ylläpitämiseksi. Hiilihydraatit esiintyvät myös rakenteellisina osina eripuolilla elimistöä ja osallistuvat solujen väliseen yhteistyöhön.

Rasvat ja niidet tärkeimmät tehtävät

Ruoassa olevat lipidit ovat pääasiassa triglyseridejä, jotka koostuvat kolmesta rasvahaposta ja glyserolista. Muita ravinnosta saatavia rasvoja ovat fosfolipidit, glykolipidit ja sterolit. Triglyseridien rasvahapot jaetaan tyydyttyneisiin, kertatyydyttymättömiin ja monityydyttymättömiin riippuen kaksoissidosten määrästä. Mitä enemmän kaksoissidoksia on, sen pehmeämpää rasvan olomuoto on. Näin ollen tyydyttynyt rasva on kovaa rasvaa ja tyydyttymättömät pehmeämpää. Ravinnosta saatavista tyydyttyneistä rasvahapoista yleisimpiä ovat palmitiini ja steariinihappo, kertatyydyttymättömistä öljyhappo ja monityydyttymättömistä linolihappo.

Steroleista yleisin on eläinkunnan kolesteroli, joka ei ole välttämätön ravintoaine, koska sitä muodostuu elimistössä. Myös fosfolipidejä elimistö pystyy muodostamaan itse ja ne esiintyvät mm. solukalvoissa. Glukolopidit osallistuvat solujen väliseen kommunikaatioon.

Suomalaisten tärkeimmät rasvan saantilähteet ovat liharuoat ja -valmisteet, kananmuna, rasvalevitteet ja öljyt, maitovalmisteet ja kahvileivät ja leivonnaiset.

Ravinnon rasvat imeytyvät tehokkaasti, jopa 95% ruoan rasvasta imeytyy. Rasvojen proteiinikuljettajista tärkeimmät ovat kylomikronit, VLDL, LDL ja HDL. Kylomikronien tärkein tehtävä on siirtää rasvaa kohdekudoksille, esimerkiksi triglyseridit lihaskudoksiin. VLDL kuljettaa rasvoja maksan ulkopuolisille kudoksille. LDL kuljettaa kolesterolia kudoksille solukalvojen rakennusaineeksi. HDL puolestaan kuljettaa ylimääräistä kolesterolia solukalvoilta ja verisuonten seinämiltä maksaan eritettäväksi pois elimistöstä. Rasvoilla on tärkeä tehtävä myös rasvaliukoisten vitamiinien kuljettajana.

Rasvojen tehtävänä on toimia energianlähteenä. Rasvoissa on yli kaksi kertaa enemmän energiaa kuin hiilihydraateissa ja proteiineissa. Liikunnan aikana suorituksen tehon ollessa maltillinen, elimistö käyttää pääasiassa rasvaa energian lähteenä. Ihmiselle välttämättömiä rasvahappoja ovat linolihappo ja alfalinolihappo. Välttämättömien rasvahappojen ja niistä muodostuvien pidempiketjuisten rasvahappojen tehtävänä on toimia rakennusaineina solukalvojen fosfolipideille. Linolihappo ylläpitää ihon kosteustasapainoa. Rasvahappoja tarvitaan hermoston kehitykseen, toimintaan ja näöntarkkuuteen. Välttämättömien rasvahappojen aineenvaihduntatuotteet ovat pohjana eikosanoideille, joilla on useita tärkeitä tehtäviä esimerkiksi verenpaineen säätelyssä, verenhyytymisessä, lihassolujen supistumisessa, vastustuskyvyssä, hermoston ja ruumiin lämpötilan säätelyssä.

Pohdintaa energiaravintoaineiden keskinäisestä tärkeydestä ihmiselimistölle

Ravitsemussuosituksissa saantisuositus kokonais energiansaannista jakautuu seuraavanlaisesti:

Hiilihydraatit 45-60 E%

Rasvat 25-40 E%

Proteiinit 10-20 E%

Yleisesti ottaen hiilihydraatit nostetaan tärkeimmäksi energiaravintoaineeksi, ehkä juuri noiden suositusten vuoksi. Itse asiassa yritin löytää lisätietoa, mihin nuo suositukset jakaumasta perustuvat, mutta en siihen löytänyt oikein selvää vastausta. Perehtyessäni energiaravintoaineisiin ja niiden tehtäviin, olisin ehkä hieman eri mieltä esimerkiksi hiilihydraattien painotuksesta tärkeimpänä energianlähteenä. Olin yllättynyt kuinka paljon tärkeitä tehtäviä rasvoilla ja proteiineilla on.

Proteiinien välttämättömien aminohappojen ja rasvojen välttämättömien rasvahappojen vuoksi proteiineilla ja rasvoilla on myös suojaravintoaineiden tehtävät ihmisen elimistössä. Paitsi että ne toimivat energian lähteenä, ne ovat välttämättömiä useiden oleellisten elimistön toimintojen kannalta. Rasvoilla ja proteiineilla on paljon enemmän tehtäviä, kuin hiilihydraateilla.

Itse yleisellä tasolla muuttaisin painotusta tasaisemmaksi ja laittaisin energiaravintoaineiden jakautumiselle seuraavanlaiset painotukset:

  1. Rasvat 40 E%
  2. Proteiinit 30 E%
  3. Hiilihydraatit 30 E%

Levon, kevyen arkiliikunnan ja matalatehoisen perusliikunnan aikana elimistö käyttää energianlähteenä pääasiallisesti rasvoja. Liikunnan tehon kasvaessa hiilihydraattien merkitys kasvaa. Tämän vuoksi runsaasti urheilevilla hiilihydrattien merkitys korostuu ja niiden osuutta voisi mahdollisesti kasvattaa. Yleisesti ottaen ihmiset kuitenkin liikkuvat melko vähän ja ylipainoisia on koko ajan enemmän, joten vähemmilläkin hiilihydraateilla pärjäisi.

Hiilihydraattien valinnassa myös mennään helposti ravitsemuksellisesti heikkolaatuisiin ruokiin, mikä ei ole terveyden kannalta hyvä asia. Kuitenkin hiilihydraateilla on tärkeä tehtävä verensokerin tasapainon säätelyssä ja sitä kautta aivojen energiansaannin turvaamisessa, joten aivan minimiin en hiilihydraatteja jättäisi, vaikka liikunta-aktiivisuus olisikin matala. Samoin jos hiilihydraattien määrän on liian pieni, alkaa elimistö käyttää proteiineja energianlähteenä, jolloin proteiinien tärkeämmät tehtävät elimistössä voivat vaarantua.

Miksi nostan rasvat tärkeimmäksi energiaravintoaineeksi?

Kuten aiemmin kirjoitin, rasvoissa on yli kaksi kertaa enemmän energiaa kuin hiilihydraateissa ja proteiineissa ja jopa 95% ruuan rasvasta imeytyy. Lisäksi niillä on lukuisia tärkeitä tehtäviä, joiden vuoksi pystyn nostamaan rasvat tärkeimmäksi energiaravintoaineeksi. Samoin kuin hiilihydraattien terveellisyydessä, tulisi rasvoissakin valita ruokavalioon hyviä rasvoja.

LÄHTEET:

Aho, A., Mutanen, M., Uusitupa M. 2005. Ravitsemustiede. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä

Mursu, J.: Ravintofysiologia: Hiilihydraatit ja kuitu. Luentotallenne 2013. Kuunneltu 2.5.2015

Mursu, J.: Ravintofysiologia: Proteiinit. Luentotallenne 2013. Kuunneltu 2.5.2015

Mursu, J.: Ravintofysiologia: Rasva. Luentotallenne 2013. Kuunneltu 2.5.2015

*Opiskelen luonto- ja ympäristöalan perustutkintoa luonto-ohjaajaksi. Jaan oppimistehtäviä täällä blogissa ja tämä toimii samalla oppimispäiväkirjana.* 

Ei kommentteja

Avainsanat: ,

Hanna Uusitalo

Hanna Uusitalo

Hanna on 38-vuotias oman elämän huippu-urheilija, crossfit-harrastaja, reipas vaimo ja energinen äiti.

Luontosuhteeni nyt

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luontosuhde on sitä, miten suhtaudun luontoa koskeviin asioihin. Luontosuhteen pohtiminen on matka omaan itseen ja omiin tunteisiin. Jokainen hetki luonnossa kehittää luontosuhdetta kokemuksien ja elämyksellisyyden kautta. Luontosuhde onkin tämän vuoksi vähän hankalasti mitattavissa. Ei ole olemassa oikeaa ja väärää kehittymistä, mutta kehittymistä tapahtuu joka tapauksessa.

Omaa luontosuhdetta avaavia vaihtoehtoja

Ensimmäisenä opiskelupäivänä pohdimme seuraavia kysymyksiä, joiden kautta sain käsitystä omasta luontosuhteesta.

Mikä vuodenaika olet? Mikä vuodenaika tuntuu sinulle tärkeimmältä?

Kevät

Kesä

Syksy

Talvi

Tykkään kaikista vuodenajoista ja minusta on hienoa, että meillä on täällä Suomessa ne kaikki. Tai pitäisikö sanoa Pohjois-Suomessa, koska minulla talveen ja kevääseen kuuluu ehdottomasti myös lumi. Jos kuitenkin yksi vuoden aika on valittava, on se kevät. On vielä lunta, auringon valoa tulee joka päivä enemmän ja mennään nauttien kohti kesää. Keväthangilla hiihtäminen ja auringosta nauttiminen on ihanaa.

Mikä maisema olet, mikä sinua eniten puhuttelee?

Metsä

Tunturi

Vesistö

Pelto, niitty

Taas tuli tunne, ettei halua valita vain yhtä, koska kaikki maisemat koskettavat jotenkin. Valitsin kuitenkin tunturin. Sieltä näkee kauas ja sen voi saavuttaa, päälle kiivetä. Se on kauniin karu, jossa kuitenkin on elämää. Se on se mihin harvemmin pääsee. Muutkin maisemat ovat upeita ja on edelleen suuri rikkaus, että Suomen luonnossa on tätä vaihtelevuutta.

Mitä luonto sinulle merkitsee, mitä se sinulle on?

Rauhoittuminen, rentoutuminen

Liikuntaa

Paikka haastaa itsensä

Marjat, sienet, metsästys, kalastus

Tässä en suostu valitsemaan vain yhtä. Luonto itsessään rauhoittaa ja rentouttaa. Minulle se tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia liikuntaan ja myös itsensä haastamiseen urheilussa. Luonto tulee olemaan myös paikka haastaa itsensä monesti itsestään selvissä asioissa kuten nukkuminen ja syöminen. Ennen kaikkea tällä hetkellä luonto merkitsee minulle mahdollisuutta.

1002293_10151643221589300_500560891_n

Erilaisia luontosuhteita

Ensimmäisestä opiskelupäivästä on aikaa kolme kuukautta ja olen tullut omasta luontosuhteesta yhä tietoisemmaksi jo tässä ajassa. Vasten kasvoja iskenyt karu todellisuus luonnonvarojen armottomasta tuhlaamisesta, ilmastonmuutoksesta ja maapallon kuormittamisesta. Oma vastuullisuus ja omien valintojen merkittävyys tässä kaikessa. Oman hyvinvointikuplan puhkeaminen, omaan napaan tuijottamisesta luonnon ja ympäristön hyvinvointiin. Järisyttävää on ollut se herkistyminen, aistiminen ja onnellisuus, minkä luontoympäristö on saanut aikaan. Olen ollut ulkona, paljon ulkona. Nähnyt sekä lähiluontoa, että tunturin kauneutta. Katsonut sitä eri tavalla kuin ennen.

Erilaiset luontosuhteet ja tietoisuus omasta luontosuhteesta. En tiennyt, että erilaisille luontosuhteille on annettu nimiä ja kuvauksia. Näitä kuvauksia ja luokitteluja on ilmeisesti useampiakin erilaisia, joista tutustuin opiskelumateriaalissa oleviin. En ollut myöskään siis tietoinen omasta luontosuhteestani. Luontosuhteiden kuvaukset auttoivat vähän selvittämään omaa tämänhetkistä suhdettani luontoon. Omaa käyttäytymistä ja ajatuksia luonnosta voidaan tutkia ja tehdä niistä yhteenveto ja analyysi ihmisen luontosuhteesta. Oman käyttäytymisen taustalla olevista arvoista voi tehdä jotain päätelmiä luontosuhteesta, siitä mitä pitää tärkeänä.

Ihminen on osa luontoa, luonnonkansat. Jokainen on osa luontoa, mutta vielä en ole kokenut sitä tunnetta, että oikeasti olisin osa sitä. Jollainlailla koen tällä hetkellä luontoa kohtaan vielä jonkinlaista pelkoa, ehkä suorittamistakin, mikä estää tämän osallisuuden. Olen vielä vailla sitä luonnon armoilla olemisen tunnetta, mikä liittyy minusta tähän. Ajattelen kuitenkin, että ihminen on osa luontoa. Ollut aiemmin enemmän, mutta vieraantunut siitä.

Hyödyntävä luontosuhde on olemassa. Saan luonnosta kuntoa ja hyvinvointia. Aion myös kerätä marjoja ja sieniä enemmän syksyllä ja hyödyntää luonnon antimia muutenkin enemmän. Ajattelen ehkä tätä vähän aineellisesti hyödyntäväksi, mutta tokihan tämä voi olla myös henkistä hyvinvointia ajatellen hyödyntävä luontosuhde.

Esteettinen ja romanttinen luontosuhde on kehittynyt, koska olen oppinut myös pysähtymään. Katsomaan sitä aitoutta ja kauneutta, mitä luonnosta löytyy ja mitä luonto saa aikaan minussa. Pysähdyn ihmettelemään lintuja, kuuntelemaan ääniä, katsomaan maisemaa ja ottamaan valokuvia. Huomaan herkistyväni luontoon liittyvistä videoista ja kuvista sekä tarinoista. Luonnon kautta olen tunteita täynnä.

Naturalistisessa luontosuhteessa käydään kamppailua olemassaolosta. Minulle ei heti auennut, mitä tällä tarkoitetaan. Luin vähän asiasta lisää ja ilmeisesti tämä olisi itsensä haastamista fyysisesti rankoissakin suorituksissa esimerkiksi vuorien valloittamisessa, vaelluksilla tai seikkailu-urheilussa. En ole isoja vuoria valloittanut, mutta koen silti, että haluan haastaa itseäni jatkuvasti myös luonnossa. Hakea suorituksia, joista selviytyä. Kamppailla olemassaolosta.

Tieteellisessä mielessä luontosuhteeseen liittyvät asiat ovat olleet pinnalla, koska tutkimuksia luonnon hyvinvointivaikutuksista on osunut silmiin yhä enemmän.

Jos kokee, että luonnossa ei ole mitään tärkeää tai mielenkiintoista, voi luontosuhde olla välinpitämätön, pelokas tai vihamielinen. On tiettyjä asioita arjen valinnoissa, joiden perusteella voisin luokitella itseni myös tänne. Näitä ovat mm. ympäristöä kuormittavat liika veden lotraus ja yksityisautoilu.  

blogger-image--923244405

Henkilöiden, tapahtumien ja paikkojen vaikutus luontosuhteeseeni

Ensimmäinen ajatus oli, että minun luontosuhteeni on muodostunut hyvin pitkälti lapsuuden kesämökiltä. Juostiin pihalla ja pidettiin urheilukisoja. Mummo oli nopea. Uitiin laiturilta ja seikkailtiin kivillä. Rannalla kellui muovinen sorsa merkkinä mihin saakka sai uida. Sen nimi oli Kalevi Sorsa. Pikkusisko tippui vauvana laiturilta veteen, nostivat hänet nopeasti ylös ja käärivät valkoiseen pyyhkeeseen. Onneksi ei käynyt mitään. Soudeltiin järvellä, mutta pikkusaareen ei saanut mennä, kun siellä oli kuulemma käärmeitä. Meille rakennettiin puun kylkeen havumaja. Se oli hieno, kun siinä oli postilaatikkokin. Joku laittoi sinne lakritsipussin. En muista, että olisin koskaan ollut mökille lähtemistä vastaan. Olen lähtenyt sinne aina mielelläni.

Isä vei meitä siskoni kanssa myös suunnistamaan. Leikin paljon ulkona ja lähiluonnossa. Olin ala-asteella kun olimme suunnitelleet isän kanssa vaellusta Karhunkierrokselle Kuusamoon. Minulle ostettiin oma keltainen eväsretkipullo. Tulin kipeäksi, emmekä päässeet reissuun. Jo pelkkä reissun suunnittelu ja sen peruuntumisesta johtunut pettymys ovat jääneet elävästi mieleen.

Teltassa olen nukkunut lapsena kotipihalla ja mökillä. Se on ollut aina yhtä jännittävää ja hauskaa. Aamulla auringon paahtaessa telttakankaaseen, on ollut kuuma. Hyttysverkon takana inisevät ötökät, kun on mietitty ovatko ne sisä- vai ulkopuolella. Aamukasteinen ruohikko, kun astut teltasta ulos.

Liikunnanohjaajaopinnoissa meillä oli vaellusretki UKK-kansallispuistoon. Vaelsimme pienemmissä neljän hengen ryhmissä. Halusin kävellä reippaasti leiriytymispaikalle, ei minua kiinnostanut maisemat tai valokuvien ottaminen. Halusin syömään nuotiolle. Onnistuimme eksymään reitiltä ja huomasimme olevamme eksyksissä. Hahmotimme kuitenkin kartalta missä olimme ja minä olin sitä mieltä, että nyt painetaan yötä myöten että löydetään oikea leiripaikka. Viisaampien kaverien ansiosta päätimme jäädä siihen yöksi. Selvisimme teltan pystyttämisestä ja ruuanvalmistuksesta. Positiivinen ilmapiiri löytyi kaikesta huolimatta.

Aikuisempana mökille saapuminen yömyöhään pitkän ajomatkan jälkeen.

Päiväkirjasta kesäkuussa vuonna 2003:

Mökillä, keskiyöllä. Savusaunan lämpö, kuumuuskin, kun vettä heittää kiukaalle sihisee ja sitten rauhoittuu. Hiki pisarat iholla. Tyyni järven pinta, valoisaa. Rikkoa veden pinta ja mennä uimaan. Sopivan viileää, hiljaista. Ja se tunne iholla, kun järvestä nousee ylös laiturille. Ihanaa. Tästä pystyy oikeesti nauttimaan yksinkin. Mut oishan se kiva jakaa se hetki jonkun kans, mut se ei sitten ois se sama tilanne, vaan siihen liittyisi silloin niin paljon myös muita tunteita. Ei. Kyllä nuo hetket ovat ihan vain minun omia.

Tästä parin kuukauden päästä elokuussa 2003 lähdimme ystäväni kanssa Kilpisjärvelle vaeltamaan. Otteita päiväkirjasta:

16.elokuuta 2003

Ohitimme juuri Muonion ja alle 200km enää Kilpparille. Aurinko paistaa. Lappi on kaunis.

17.elokuuta 2003

Saanan huipulle kipusimme, kapusimme, mutta emme pudonneet. N. 10km vaellus, josta osa matkaa merkittyä polkua, osa matkaa luottaen omaan suunnistustaitoon. Hyvin meni.

Nyt täällä autiotuvalla lähellä kolmen valtakunnan rajaa, Mallan luonnonpuiston kupeessa. Tultiin retkeilykeskukselta laivalla. Nyt maha täynnä ruokaa, vähän punaviiniä ja kahvit, niin ai ai mitä luksusta. Tuvassa ei olla edes käyty. Ulkona nuotiolla on vaan niin ihanaa. Tästä näkyy Ruotsiin, Norjaan ja Suomeen. Vois mennä minne vaan.

Tunturit, järvi, nuotio, aivan tyyntä, hiljaisuus. Kovin erilainen, ennenkokematon ”Just nyt mä tykkään mun elämästä” –fiilis. Aivan ihana tunne. Nyt voi vain olla, olla täysin oma itsensä. Ei oikeastaan kaipaa ketään. Se on samalla pelottava, samalla äärimmäisen tyytyväinen olotila. Nyt voi elää täysillä tätä hetkeä ja nauttia joka sekunnista ja ottaa kaiken irti tästä luonnosta. Se pelottavuus tulee ehkä siitä, että jos ei löydäkään ketään. Jos alkaa liikaa viihtymään yksin. Ei, Ei. Niin sen tulee olla, että sulla on oma elämä josta sä nautit täysillä, mutta joku voi olla jossakin, jonka kanssa tunnet sellaista sielujen sympatiaa, että kaikki menee niin että kummankin on hyvä olla. Yksin ja yhdessä. Nyt on hyvä olla, yksin.

Ähky. Ja kuu paistaa. Hernekeitto pierettää…

18.elokuuta 2003

Aamupuurot rannassa. Tuotiin tavarat autiotupaan. Pulahdin viileään veteen järveen aamupesulle. Sieltä nousi kuin uusi ihminen. Ollaan nyt vietetty aikaa tässä tuvassa ja juotu kahvit. Kävin kolmenvaltakunnan rajalla ja olin vain hetken ja katselin upeita maisemia. Nyt lihakeitto tulella. Syödään ja lähdetään kohti Kilpisjärveä. Matkaa n. 11km. Olo mitä ihanin, mieli korkealla, tämä pitää kokea uudestaankin. Ihana olla Pikku H ja olla tässä ja nyt.

Päiväkirjan tekstit kuvaavat 24-vuotiaan nuoren naisen sen hetkisen elämän kipeitä kohtia. Taustalla on vauhdikas sinkkuelämä, reissuja ja bileitä ja sen oikean ja itsensä etsintää. Miten hetket luonnossa voivat olla tärkeitä. Luonto voi olla voimavara oman itsensä löytämiseen ja hyväksymiseen. Kirjoitukset kuvaavat kaipuuta parisuhteeseen, mutta muistuttavat miten tärkeää on tulla tietoiseksi omasta tilasta ja omista tunteista itsensä kanssa. Miten rauha ja hyväksyntä löytyivät hetkistä kesämökin laiturilta ja tunturijärven rannalta. Muistan sen hetken kun tuli sammui nuotiosta ja jäljelle jäi hiillos, joka pikkuhiljaa hiipui. Aina kun siihen puhalsi, syttyi pieni liekki. Luonto opettaa. Älä koskaan luovuta. Aina on toivoa, kun on happea.

1010963_10151600980514300_95139823_n

En ole itseasiassa aikaisemmin edes tajunnut, kuinka iso merkitys juuri näillä   luontokokemuksilla olikaan tuolloin minun kasvamisessa ja itseni hyväksymisessä. Suurin ongelma kun tuolloin oli, että kun minulla ei ollut miestä. Oli unelma parisuhteesta ja perheestä. Epätoivoa ja pettymyksiä, arvottomuuden tunnetta. Pelottavakin pienuuden tunteen kokeminen luonnon vaikuttavuuden äärellä antoi oikeat mittasuhteet sen hetkisen elämän ongelmiin.

Epävarmuuden jälkeen löysin itseni ja itsevarmuuden. Ja myös sen miehen. Tuleva aviomieheni ja lasteni isä auttoi minua löytämään Lapin talvisen luonnon, hiihtämisen ja lumilautailun. Ylläs on tullut hänen kautta tärkeäksi paikaksi.

381288_10150452964429300_1628486645_n

Lasten myötä luontosuhde on muuttunut entistä läheisemmäksi ja entistä lähemmäksi. Vuonna 2006 syntyneiden kaksosten kanssa saimme asua omakotitalossa Ounasvaaran juurella. Metsä oli aivan vieressä kotipihalla ja olimme paljon luonnossa. Lasten kanssa ihmeteltiin pieniä, suuria luonnon ihmeitä. Ouluun muutettiin kerrostaloon Rajakylään. Leikkipuistot ja pyöräily olivat kovia juttuja. Kuitenkin parhaiten on jäänyt mieleen siellä lähimetsän seikkailut ja erityisesti yksi kerta, kun mentiin pilkkopimeään metsään taskulamppujen kanssa. Steinerpäiväkodissa alkoi kehittymään entisestään arvostava ja lämminhenkinen luontosuhde lasten lisäksi myös meille vanhemmille. Sama on jatkunut koulussa.

156280_10150880194879300_431711747_n

Toppilansalmeen muutettuamme luonto ehkä vähän katosi hetkeksi. Pojat kasvoivat jo vähän isommiksi ja alkoivat viihtyä keskenään enemmän pihapeleissä. Lähdettiin harvemmin metsään. Oma vapaa-aika meni pääasiassa salilla sisätiloissa. Kiinnostus puhtaaseen, luonnonmukaiseen ravintoon, kasvoi lisääntyneen liikunnan myötä. Luontosuhteen kehittymistä sekin. Minulla oli siis liikunta, ravinto ja lepo hyvässä balanssissa.

1237215_10151754843104300_709062883_o

Luonto on ihmeellinen. Se kyllä hoitaa. Syntyi Voima-poika. Oli lähdettävä taas ulkoilmaan ja luontoon. Vietävä vauva kuusen juurelle ja meren rantaan. Päivittäin päiväunille kärrylenkeille. Keksittävä salille vaihtoehtoisia treenejä lenkkipoluilla. Kaikella oli tarkoituksensa.

Yksi silmiin ohimennen osunut lehti-ilmoitus luonto- ja ympäristöalan opiskelusta. En ollut sitä edes miettinyt, mutta siinä se oli. Alkoi syntyä yritysidea luonnon ja liikunnan yhdistämisestä. Opiskelujen aloitus on ollut vaikuttavaa aikaa luontosuhteeni kehittymisessä. Luonnossa oleminen on ollut suoraan verrannollinen elämän onnellisuuteen. Olen viime aikoina tehnyt asioita, jotka tukevat minulle tärkeitä arvoja ja löytänyt tasapainon.

IMG_6265

Omien lasten onnellisuus on tärkeintä maailmassa. Onnellisimmillaan olen nähnyt omat lapseni luonnossa. Touhuamassa, nauramassa ja rauhoittumassa. Se on se tunne, kun sydämessä läikähtää.

Olin Partioaitan järjestämällä Timo Polarin luennolla. Luento kosketti syvästi ja osui sopivasti tähän opiskelun alkuun, kun olen tätä omaa luontosuhdetta pohtinut. Postaus löytyy täältä: http://www.fitlandia.fi/blogi/ela-kaunis-elama/

Ajatuksen virtaa luonnosta

Kevään 2017 aikana tein paljon hiihtoretkiä. Vedin lasta kelkassa ja oltiin koko päivä ulkona. Siinä ehti hiihtäessä miettiä monenlaisia ajatuksia arjen askareista syvällisempiin pohdintoihin ja kaikennäköisiin ideoihin. Päivän jälkeen kirjoittelin ylös mitä muistin, mutta kerran kaivoin myös puhelimen kameran esiin. Puhuin ja videoin.

Hiihtoretkellä puhuttua ja videolle äänitettyä 31.3.2017:

Lempi vuodenaika on kevät. Siinä yhdistyy talven parhaat puolet. Lumi. Ja sit taas toisaalta kesän paras puoli lämpö.

Täällä luonnossa hiihtäessä tulee aina tällaisia pätkiä, että tekee mieli tykittää vaan niinku täysiä. Tasatyöntöä ja suksi luistaa ja puut vilisee silmissä.

Niin miten sit tällainen, kun on ihmisen tekemä, latukoneen tekemä latu. Tämmönen baana täällä, mitä voi tykittää täysiä. Se on täällä luonnon keskellä, saa tästä kyllä niinku ulkoilmaa, mutta pysähtyykö sitä sitten kuitenkaan. Vai meneekö se täälläkin sitten suorittamiseksi. Niin kuin tuolla asfalttiviidakossa kaupungissa. Saati sitten sisätiloissa. Ehkä se luonto hoitaa sitä sen verran. Et sitten täällä on jotain hienoja keloja tai eläimiä. Eläinten jälkiä. Mitkä pysäyttää niinku hetkeks miettimään.

Todellakin. Mitä tästä nyt sitten vois sanoa. Mee pois siitä ladulta ja mee osaksi sitä luontoa. Hetkeks sinne, missä ei voi painaa täysiä, vaan saa mennä hiljaa.

Polkuja ja tehtyjä latuja pitkin on turvallista mennä. Oman ladun tekeminen avaa kuitenkin uudenlaisen vapauden tunteen. Hypyn tuntemattomaan, jossa kukaan toinen ei kerro minulle mihin suuntaan minun tulee mennä. Saan itse sen päättää.

Ajatuksen virta laitettu myös videon muotoon:

Taidan olla luontosuhteeni kanssa vielä ensi rakkauden huumassa. Kaikki luontoon liittyvä on ihanaa ja ihmeellistä. Huhtikuun lopun räntäsadekin vain hymyilyttää.

*Opiskelen luonto- ja ympäristöalan perustutkintoa luonto-ohjaajaksi. Opintojen alkuvaiheessa tehtävänä oli pohtia omaa luontosuhdetta. Toteutin tehtävän tämän blogipostauksen muodossa.*

Ei kommentteja

Avainsanat:

Hanna Uusitalo

Hanna Uusitalo

Hanna on 38-vuotias oman elämän huippu-urheilija, crossfit-harrastaja, reipas vaimo ja energinen äiti.

Elä kaunis elämä

fullsizeoutput_1747

Olin tiistaina Partioaitan 365 klubin illassa Timo Polarin (www.timopolari.com) luennolla: Päämääränä Etelänapa ja hyvä elämä.

Polarista ja luennosta oli kirjoitettu etukäteen näin:

25 vuoden aikana Timo Polari on vaeltanut maailman vuoripoluilla, napaseuduilla ja erämaissa: mm. Etelämantereella, arktisilla seuduilla, Alpeilla, Skandien tuntureilla, Kalifornian helteisillä takamailla sekä Euroopan kulttuuripyhätöillä.

Vuonna 1997 Polari selviytyi ainoana elossa kahden ystävänsä hengen vaatineesta vaellusonnettomuudesta. Neljä vuotta myöhemmin hän toteutti 10-vuotisen unelmansa ja hiihti etelänavalle. Luento valottaa, mitä seikkailija on vuosien aikana nähnyt, kokenut ja oivaltanut – ihmisestä, elämästä, maailmasta.

Polarin luennossa yhdistyvät kiehtovalla tavalla henkinen ja fyysinen voima sekä kauneus, viisaus ja elämän ainutkertaisuuden oivaltaminen. Audiovisuaalisesti ja sisällöllisesti upea esitys on koskettava, viihdyttävä, ravisteleva ja innostava. Seikkailun lisäksi kyse on olemassaolon merkitysten etsinnästä.

Odotukset olivat ennakkotiedon perusteella kovat ja ne täyttyivät moninkertaisesti. Olin vaikuttunut. Puhe, kuvat ja videot vetivät vakavaksi, herkistivät, naurattivat ja itkettivät. Antoivat valtavasti voimaa, motivaatiota ja uskoa omiin unelmiin. Luento ei ollut siis mikään ”näin hiihdät Etelänavalle” -opastus, vaan puheenvuoro yksittäisten luontohetkien ja -kokemusten merkityksestä koko elämään.

Seuraavassa kirjoitan niitä asioita, mistä Polari luennolla puhui ja mitä ajatuksia minulle niistä heräsi. Vaikka minun ja Timo Polarin retket ovat hyvin eri mittakaavassa, pystyin löytämään samoja fiiliksiä ja yhteneväisyyksiä omista kokemuksista ja luonnon vaikutuksesta.

”Luonnossa olet pieni.”

”Elämä on tarinoita. Se on muistijälkiä.”

Myönnän, että olen pitänyt näitä seikkailijoita vähän uhkarohkeina ja itsekkäinäkin. Miettinyt mikä saa heidät lähtemään aina uudestaan. Voisiko sanoa jopa uhmaamaan luonnon voimia ja asettamaan itsensä vaaraan vain saavuttaakseen jotain. En ihmettele enää. Se ei ole se päämäärän tavoittaminen, suuruuden ja vahvuuden tunteminen. Se on ihan päinvastoin. He eivät uhmaa luontoa, he ovat osa sitä ja väkisinkin sitä kautta ymmärtävät oman pienuutensa sen edessä. Luonnossa olet pieni. Luonto on jotain niin suurta, että se antaa väkisinkin perspektiiviä omaan elämään ja sen ongelmiin. Luonnon suuruuden ja vaikuttavuuden kokeneet ihmiset, jotka ovat kokeneet olevansa pieniä, ovat tallentaneet muistoihinsa hetkiä, joiden voimalla he pystyvät elämään hyvän elämän. Luennolla Polari näytti paljon kuvia. Kuvat itsessään olivat upeita, mutta vielä vaikuttavammaksi ne tulivat, kun kuuli ne hetket, mitä niissa oli tapahtunut. Merkitykselliset hetket painuvat muistijäljiksi ihmiseen ja koetut tunteet ottamaan myöhemmin käyttöön muuhunkin elämään.

”Älä stressaa asioista, mille et voi mitään.”

Retkeilyyn ja luonnossa liikkumiseen liittyy yleisesti myönteinen toimintakulttuuri. Siellä on asioita, joille ei vain voi mitään. Ne ovat siellä ja pysyvät ja ne oppii hyväksymään osaksi sitä. Esimerkiksi hyttyset. Ne nyt vain kuuluvat kesään ja niille ei voi mitään. Sää on mikä on, sille ei voi mitään. Turha stressata jos vain sataa. Varustaudutaan vain oikein. Samaan tapaan voit olla stressaamatta arkipäivänkin asioista, joille et vain voi mitään. Näe oman elämän hyvät puolet ja korosta niitä.

”Hyvä tyyppi!”

Millainen sitten on hyvä retkeilijä ja millaisia ominaisuuksia häneltä vaaditaan? Olin tottakai ajatellut, että ainakin pitää olla paljon tietoa luonnosta ja erinomaiset erätaidot. Tärkein yksittäinen ominaisuus on kuitenkin, että retkeilijä on niin sanotusti hyvä tyyppi. Erityisesti silloin kun retkeillään yhdessä muiden kanssa.

”Uskalla ajatella isosti!”

Amerikkalaisissa on jotain hyvää. Heillä on uskallusta ajatella isosti. Tavoitella unelmia. Miten me voisimme oppia tämän taidon? Pitkä vaellus luonnossa voi olla yksi tapa harjoitella sitä. Pitkällä vaelluksella tulee väkisinkin vaikeita hetkiä ja päiviä, mutta se mukavampi on siellä kyllä jossain odottamassa.

”Nyt voi olla haastavaa, mutta viikon päästä on kivaa.”

Pienemmässä mittakaavassa samaa olen soveltanut CrossFit treeneissä. Kun metconi tuntuu aivan paskalta, mutta kun tietää että kohta se loppuu ja tulee se käsittämättömän hyvän olon tunne, niin sen paskankin kestää. Tai hiihtolenkillä haastavan ylämäen jälkeen tulee kuitenkin se helppo osuus. Ylipäätään liikunta opettaa tätä erinomaisesti. Ulkoliikunta tuo siihen vielä extravaikutuksen, saati sitten liikkuminen vielä vähän syvemmällä luonnossa. Kaikki nämä kokemukset opettavat tavoitteen asettelua. Ehkä minunkin pitää tehdä se oikein pitkä vaellus, että uskaltaisin ajattelemaan vielä isommin. Lähinnä mietin tässä tulevan yritystoiminnan suunnittelua.

”Luokaa oma polkunne.”

Rutiinit ovat hyvästä, mutta toiminnan rutinoituessa myös ajattelu rutinoituu. Jos kuljet aina samoja reittejä, samoja polkuja, ne vievät sinut aina samaan paikkaan. Joku muu on tehnyt sen polun ja valinnut sinun puolestasi mihin sinun pitää kulkea. Polari kannusti jokaista luomaan itse oman polkunsa, koska siinä samalla luodaan myös omaa elämää. Siksi on hyvä mennä välillä sinne umpihankeen tai hypätä pois polulta. En voinut olla hymyilemättä, kun tajusin viime viikolla miettineeni vähän vastaavia ajatuksia. Miksi pitää tykittää latukoneen tekemää hiihtobaanaa kuin viimeistä päivää? Kunnes eteen tuli pidempi pätkä, jossa latu oli niin huonossa kunnossa, että oli pakko mennä siitä pari metriä sivuun. Tämä riitti tajuamaan sen, että luonto voi olla myös pysähtymistä varten. Se voi olla rutiinien rikkomista varten, jolloin ajatuksetkin lähtevät aivan uusille leveleille.

”NYT -hetki”

Matka siihen suureen tavoitteeseen voi tuntua pitkältä. Pitkä matka koostuu kuitenkin pienistä yksinkertaisista asioista. Yksinkertaisimmillaan yhdestä askeleesta juuri tällä hetkellä. Taas tuli mieleen, että Crossfitissä yksi toisto kerrallaan. Nyt pitkällä vaelluksella yksi askel kerrallaan. Opiskelussa yksi tehtävä kerrallaan. Yritystoiminnan suunnittelussa yksi vaihe kerrallaan. Eläen vahvasti Nyt -hetkessä. Tavoite on asetettu jonnekin ja sinne päästäkseen pitää vain ottaa juuri NYT oikea askel eteenpäin.

”Te olette oman elämänne asiantuntijoita. Tee asioita jotka tekevät minut onnelliseksi. Älä anna ympäristön vaikeuttaa toimintaa.”

Timo Polari puhui elämän suurista unelmista. Niitä voi olla esimerkiksi viisi kappaletta. En ole näitä itse edes oikein aiemmin tietoisesti miettinyt, saati kirjoittanut. Ensimmäinen ajatus olikin, että en minä tiedä mitä ne minulla voisivat olla. Nyt olen kuitenkin viime päivinä miettinyt näitä ja aion myös kirjoittaa ne ylös ja jos joku niistä ei ole vielä toteutunut, niin laittaa ne toteutumaan.

Etelänapa -hankkeessa vaikein piste oli päästä sinne paikan päälle, retken aloituspisteeseen. Kaikki mahdolliset ennakkovalmistelut, selvittelyt ja rahan hankkiminen. Varusteiden testaaminen ja fyysisen suorituskyvyn parantaminen. Koti- ja työasioiden järjestäminen. Heidän lento sinne myös myöhästyi neljä viikkoa. Kyllä, neljä viikkoa. Ei paljon minuuttien tai tuntien myöhästelyt tunnu enää jatkossa missään. Perspektiiviä elämään.

Sitten kun viimein pääsi siihen aloituspisteeseen ja lähti hiihtämään, oli kaikki helppoa. Ei tarvinnut kuin hiihtää, syödä, nukkua ja käydä tarpeilla. Vaikka ulkoiset puitteet saattoivat olla välillä huonosta säästä johtuen surkeat, oli pään sisällä kuitenkin kirkasta. Tämän saman fiiliksen olen kokenut itsekin. Kun kaiken pakkaamisen ja säätämisen jälkeen vihdoin on lapsi pakattu kelkkaan, vyö kiinni, sukset jalkaan ja sauvojen remmit kiinni. Alkaa se helpoin osuus.

”He pystyvät, koska he pystyvät uskovansa.”

Ulkoilu, retkeily ja seikkailu on loistava tutkimusmatka omaan itseen. Sieltä löydetyn mielenrauhan ja tasapainon kautta voidaan tulla hyviksi tyypeiksi. Voidaan luoda hyvää henkeä ja fiilistä, hyvää tahtoa. Olla esimerkkejä lapsillemme. Meillä on jokaisella syvimmällä sisällä olemassa se into, halu ja toimintakyky. Lapsen into, lapsen mieli ja lapsen usko, voi kunpa ne pystyisi säilyttämään ikuisesti. He pystyvät, koska he uskovat pystyvänsä.

Miten unelmista tehdään tavoitteita ja miten niihin päästään. Viisi yksinkertaista kohtaa.

TAVOITE: Kirjoita, määrittele, mitä haluat olla ja tehdä.

OMINAISUUDET: Mitä ominaisuuksia vaaditaan että tavoite toteutuu?

KIVENJÄRKÄLEET: mikä on suurin yksittäinen este tavoitteen toteutumiselle. Eihän vain laiskuus tai mukavuudenhalu?

SUUNNITELMA: suunnittele toimenpiteet ja tehtävät millä pääset tavoitteeseen.

TOTEUTUS: tee asioita!

”Uskalla tehdä asioita, jotka ovat kauniita, aitoja ja oikeita.”

Luennon lopussa Timo Polari nosti esiin kolme hyvän elämän avainsanaa: Kuntoisuus, etevyys ja hyveellisyys. Vaikuttava ilta päättyi sanoihin:

”Elä kaunis elämä!”

Partioaitan myymäläpäällikkö sanoi minulle luennon jälkeen: sinähän olet oikealla tiellä. Tajusin saman useampaan kertaan kun kuuntelin Polaria. Olin juuri viime viikolla hiihtoretkellä miettinyt omaa luontosuhdettani ja oivalsin silloin pari itselleni tärkeää asiaa. Yllättäen huomasin Polarin puhuvan ihan samoista asioista. Hän vielä laajensi näkökulmaa ihan huikeasti koskemaan koko elämää, mikä entisestään nosti omaa innostuksen fiilistä. Vaikka hänen kokemuksensa olivat äärimmäisistä olosuhteista ja minun kokemukset lähiluonnosta, oli minun hyvin helppo ymmärtää mitä hän halusi sanoa. Pyöräilin kotiin onnenkyyneleet silmissä.

 

Ei kommentteja

Avainsanat: , ,

Hanna Uusitalo

Hanna Uusitalo

Hanna on 38-vuotias oman elämän huippu-urheilija, crossfit-harrastaja, reipas vaimo ja energinen äiti.