Erilaisia liikuntatavoitteita vuodelle 2016

Erilaiset_tavoitteet_fitlandia

Vuoden vaihde on elämäntapamuutosten aikaa ja siellä täällä tuodaan esille tavoitteiden asettamisen tärkeyttä. Tavoitteet ja jokin tietty päämäärä ovatkin tärkeitä juttuja kun pyritään muutokseen, mutta siinä sivussa olisi hyvä muistaa myös se, että tavoitteena voi olla myös jonkin tietyn tulevaisuudessa odottavan ”suuren päämäärän” sijaan aivan pienetkin arkipäiväiset rutiinit tai jokin uusi ajattelutapa.

Aina ei siis tarvitse tavoitella sitä 10 kilon painonpudotusta tai uutta ennätysaikaa, vaan usein voi olla jopa parempi keskittyä pieniin muutoksiin ja tavoitteisiin. Sillä tavalla siihen isompaankin päämäärään voi päästä jopa ihan huomaamatta.

Jos et ehtinyt vielä kirjata lopullisia tulevan vuoden tavoitteitasi ylös, tässä Fitlandian ehdotuksia hieman erilaisiksi liikuntatavoitteiksi:

dieetti

1. Vältä uudet ja vanhat ”ihmedieetit”. Jos olet aiemmin napannut iltapäivälehden uuden ihmedieetin houkuttelemana tai klikannut kaikki ruokavalioon liittyvät jutut läpi Internetissä, on keskittymisesi väärässä paikassa. Käytä se aika, mikä sinulla menee dieettijuttujen lukemiseen,  keskittymällä pitkällä aikavälillä yksinkertaisiin, toimiviin, perusasioihin.

2. Löydä se ”oma laji”. Tänä päivänä liikuntatarjonnasta ei ole puutetta ja jokaiselle varmasti löytyy se oma mieluinen tapa harrastaa liikuntaa. Kokeile eri liikuntamuotoja avoimin mielin ja usko siihen, että sinullekin löytyy varmasti joku oma juttu!

3. Vähennä istumista. Jos et vielä tiedä miten haitallista pitkäaikainen istuminen on, lue aluksi nämä Fitlandian artikkelit: 1 & 2. Tee sen jälkeen lupaus, että nouset päivittäin puolen tunnin välein tuolista ylös ja jos mahdollista, työskentele osa päivästäsi seisomapisteellä (jos siis teet istumatyötä). Aikuiset viettävät keskimäärin 80% päivästä istuen – meidät on luotu liikkumaan, ei istumaan.

Lähde: http://weheartit.com/

Lähde: http://weheartit.com/

4. Lisää ”luomuliikuntaa”. Tämä tavoite liittyy edelliseen istumistavoitteeseen ja on helppo toteuttaa meidän jokaisen. Ota tavoitteeksesi, että teet enemmän matkoja jalkaisin ja pyörällä kuin autolla. Käytä oikeita portaita hissin ja liukuportaiden sijaan.

Yhteiskunnastamme on huomaamattamme tullut passiivisuuteen ohjaava ja meidän täytyykin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että emme ajaudu passiivisiksi. Jokaisessa aulassa on tuolit ja joskus jopa kuntosalille mennään hissillä. On tärkeää hoksata se oma arkielämän passiivisuus, jotta pieniä muutoksia voi tehdä.

5. Hae ammattiapua. Ja tässä tapauksessa nimenomaan liikkumisen ammattilaisen apua.:) Olitpa sitten aloittelija tai jo kokeneempi kuntoilija niin ammattilaisen vinkit ja ohjeet antavat erityisen hyvän lähtökohdan liikkumiselle. Liikunnan osaaja, jolla on koulutusta ja vuosien liikuntatausta, osaa jakaa sellaista ”hiljaista tietoa”, jolla voi välttää monet karikot liikkumisen aloittamisessa. Oikea ammattilainen osaa myös löytää ne kehityskohteet, joita ei itse ole osannut välttämättä ajatellakaan.

Millaisia liikuntatavoitteita sinulla on tälle vuodelle?

 

FITLANDIA.fi – naisille jotka juoksevat omia polkujaan

Päivitetty viimeksi 03.01.2016

Fitlandian toimitus

Fitlandian toimitus

Fitlandian toimituksesta vastaavat liikunta- ja terveysalan ammattilaiset. Loimme FITLANDIA.fi-yhteisön, jotta löytäisit yhdestä ja samasta paikasta luotettavan ja inspiroivan tiedon terveellisen ja liikunnallisen elämän edistämiseksi ja paremman fiiliksen saavuttamiseksi.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *