Herkullinen tonnikalasalaatti

Herkullinen tonnikalasalaatti
Herkullinen tonnikalasalaatti:

 

1 tlk tonnikalaa vedessä

2dl täysjyväpastaa

100g pinaattia

100g rucolaa (tai jotain muuta salaattia)

1-2 punertavan väristä omenaa

puolikas kurkku

3 tomaattia

1 suolakurkku (tai semmoisia voileivälle laitettavia suolakurkkuja pienittynä)

150g raejuustoa

 

 

kastike:

0,5dl oliiviöljyä

(halutessasi yksi murskattu valkosipulin kynsi)

suolaa, chiliä/ punapippuria, mustapippuria

 

Keitä pastat pakkauksen ohjeen mukaan lihaliemessä. Pilko kurkku, suolakurkku ja tomaatit, kuori ja pilko omena. Silppua pinaatti ja rucola. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Kun pastat ovat kypsiä, kaada niihin loraus oliiviöljyä. Sekoita pastat ja kaikki salaatin ainekset keskenään. Kaada joukkoon kastike ja laita hetkeksi jääkaappiin maustumaan. Nauti sellaisenaan tai vaikkapa patongin ja hyvän viinin kera. :)

Viimeksi päivitetty 1.5.2013

Fitlandian toimitus

Fitlandian toimitus

Fitlandian toimituksesta vastaavat liikunta- ja terveysalan ammattilaiset. Loimme FITLANDIA.fi-yhteisön, jotta löytäisit yhdestä ja samasta paikasta luotettavan ja inspiroivan tiedon terveellisen ja liikunnallisen elämän edistämiseksi ja paremman fiiliksen saavuttamiseksi.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *