Riina Kukkonen

Riina Lipponen on 27-vuotias hyvinvointialalla työskentelevä fysioterapeutti ja yrittäjä. Nuoresta iästään huolimatta Riina on ehtinyt toimia liikunta- ja terveysalalla pitkään – ryhmäliikunnan ohjaukset hän aloitti jo 16-vuotiaana ja lisäksi hän on koulutettu aikuisten ja lasten uimaopettaja sekä uimavalmentaja. Keväällä 2013 hän aloittaa vuoden ajan kestävän liikunta- ja urheilufysioterapeutin jatkotutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Liikuntaa Riina harrastaa monipuolisesti. Urheilulajeista hänelle lähinnä sydäntä ovat uinti, toiminnallinen lihaskuntoharjoittelu, tanssi, lenkkeily ja ulkoilu. Uusina lajikokeiluina ovat tällä hetkellä luistelu ja aikuisten yleisurheilukoulu. Monipuolisuus on valttia!

Fysioterapeutin työtä Riina tekee tällä hetkellä Suomen parhaiden uimareiden kanssa. Tähän työhön kuuluu uintimaajoukkueen mukana kiertäminen leireillä ja kilpailuissa. Uintimaajoukkueen mukana hän on ollut muun muassa MM-kilpailuissa 2012 Istanbulissa, ja kesällä 2013 hänen on tarkoitus olla maajoukkueen tukena MM-kilpailuissa Barcelonassa.

Kolmen Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen Riina on muuttanut rakkauden perässä takaisin kotikaupunkiinsa Kajaaniin. Uusia ideoita ja innokkuutta pursuavana persoonana sekä muuton innoittamana hän päätti alkaa suunnittelemaan omaa liikunta- ja urheilufysioterapiaan liittyvää yritystoimintaa. Riina kirjoittaa myös omaa hyvinvointi-blogiaan: ”Energy, balance and relax”.

Fitlandiassa Riina kirjoittaa pääasiassa kehon huollosta, tasapainosta harjoittelun ja levon välillä, terveellisestä treenaamisesta, vammojen ennaltaehkäisystä ja jo päällä olevien kiputilojen ja vammojen parantamisesta ja kuntoutuksesta.

Kysy mentorilta (7)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

  • Jani

    Hei Riina,

    Mulla on cp-vamma ja hahmotusvaikeus. Oon jumppien kanssa tehnyt koontoa sekä paidan läpi, että napa paljaana, jolloin mun on helpompi hahmottaa liike. Osaat neuvoa Miten voin kotona treenata koontoa oikea oppisesti ?

    Vastaa
  • Riittaliisa

    Riina hei
    Kokeilin messuilla selätin-laitetta. Se tuntui heti vaikuttavan vatsa- ja selkälihaksiin. Mitä mieltä olet laitteesta?

    Vastaa
  • Lihasten virheasento,epätoivoinen

    Hei!
    Olen 20v selkävaivoista kärsinyt,yliliikkuvat nivelet omaava nainen.Lannerankaa operoitu x2 massiivisten välilevyprolapsien vuoksi,ja taas tullut samaan leikattuun kohtaan leveäkantainen protruusioa.Kaularangassa kolmessa välissä protruusiot,rinrarangasssa kaksi prolapsia ja tuolla lannerangassa kaksi protruusiota.Vaivana ollut nyt muutama vuosi tuo yläselkä,lapa,hartia,rintaranka,kaulan alue.Kovasti kiristää,poltetta lapojen välissä ja kädet jäykät,kylmät ja kömpelöt.Lihakset spasmissa koko rangan alueella,mutta inhottavinta on nuo kasvojen oireet.Kasvojen lihakset jäykistyneet ja toisella puolella turvotusta,aineenvaihdunta puristuksen ja kireyden takia siis heikkoa,ja oireisto levinnyt pahaksi.Lääkkeet ei auta,jumppaa harjoitan joka päivä ja käyn mm.joogassa ja pilateksessa.Manipulaatiohoidot kielletty.Hermokudos herkkä, ja jo lääkärin tekemä tutkimus laukaisee kivut,sähköiskut ym ja palautuminen kestää muutaman viikon.Mitä keinoja asennon korjaamiseen ja lihasten spastisuteen olisi?Myös kallonpohjassa on muutos,josta kontrollimagneetit ensi vuonna,mutta ei ole lääkäreiden mukaan oireita aiheuttava ym.

    Vastaa
  • Anitta

    Voiko vatsalihakset surkastua, kun olin liikkumatta 6.2.-27.3.11 noin 7 vk?

    Vastaa
    • Riina Lipponen

      Vatsalihakset tuskin ovat surkastuneet, mutta niiden voima on varmasti alentunut tuona aikana, jolloin liikuit vähemmän. On turvallista ja kannattavaa treenata voimatasot takaisin niin, että harjoittelet sekä vatsa-, selkä ja kylkilihaksia. Harjoittelu kannattaa kuitenkin aloittaa hissun kissun. Tsemppiä kovasti lihasten voimatasojen palauttamiseen!

      Vastaa
  • Anitta

    Onko polvilumpion päällä lihaksia?
    Voiko lihakset surkastua noin 7vk liikkumatta olemisen jälkeen?

    Vastaa
    • Riina Lipponen

      Hei Anitta!

      Polvilumpion yläpuolella menee nelipäisen etureisilihaksen reisilihasjänne, mikä muuttuu polvilumpion kohdalla patellajänteeksi. Jänne on lihaksen kiinnityspään osa, mutta varsinaista lihasmassaa polvilumpion päällä ei ole.

      Onko kyseessä immobilisaatio eli onko jalassa ollut kipsi tai jokin muu ”sidos” niin, että polvi ei oikeasti ole saanut liikettä ollenkaan 7 viikon aikana. Tällaisessa tapauksessa polven toimintaan vaikuttavat lihkaset voivat surkastua ja varmasti ehtivätkin surkastumaan.

      Jos kyseessä on ollut tauko liikunnasta, mutta arkipäivän liikuntaa kuten kävelyä, porraskävelyä, istuutumista ja istumasta ylösnousua on kuitenkin tullut päivittäin, niin tuskin polven toimintaan vaikuttavat lihakset ovat päässeet surkastumaan. Heikentymistä hermoratojen toiminnassa ja itse lihasvoimassa varmastikin on päässyt tapahtumaan, mutta tuskin täysin surkastumista.

      Tietenkin tausta vaikuttaa paljon ja se, mistä liikkumattomuus on johtunut. Onko polvessa jokin vamma? Onko kipua tai liikerajoitusta? Se kuinka paljon, olet aiemmin liikkunut ja mikä on ollut lihaksiston kunto vaikuttaa myös erittäin paljon.

      Kerro tilanteestasi vielä vähän lisää, jos haluat saada tarkempaa tietoa. Kerron mielelläni!

      Mukavaa viikon jatkoa, Riina

      Vastaa

Jätä kysymyksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *