Sanna Ketonen

Sanna Ketonen on lääkäri ja body fitness –kilpailija. Sanna on urheillut pienestä saakka monipuolisesti eri lajien parissa. Vuonna 2007 hän innostui kuntosaliharjoittelusta ja vuoden satunnaisen treenailun jälkeen hän päätti säännöllistää harjoittelunsa, laittaa ruokavalionsa kuntoon ja tähdätä 2009 fitness-malli –kilpailuun, jossa hän sijoittui ensi yrittämällään kolmanneksi.

Vuonna 2011 Sannan laji vaihtui Body Fitnekseen, ja vuotta myöhemmin hän saavutti kisadebyytissään Turun Fitness Classicissa -163cm-sarjassa tulokkaiden ykköstilan. Syksyllä 2013 Sanna sijoittui ensimmäisessä Body Fitneksen yleisen sarjan kilpailussaan viidenneksi.

Body Fitness –harrastuksen myötä tarkka ruokavalio ja salitreenaamisen salat ovat tulleet Sannalle tutuksi. Terveellisten elämäntapojen noudattaminen sujuu kuitenkin melkeinpä luonnostaan, kun työkseen huolehtii ihmisten terveydestä lääkärinä. Treenaamisen lisäksi Sannalle sydäntä lähellä ovat matkustelu, ruoanlaitto ja leipominen.

Fitlandiaan Sanna kirjoittaa juttuja treenaamisesta ja ruokavaliosta niin fitness-urheilijan kuin lääkärinkin näkökulmasta.

Kysy mentorilta (2)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

  • Jantsa

    Hei!!

    Olen aloittamassa spinning harrastusta ja olen ostanut muutamat pyöräilytrikoot joissa pehmuste. Mitkä olisi parhaimmat alushousut niiden kanssa vai käytetäänkö alushosuja lainkaan?? Avopuoliso 44v käy naisporukalla spinning tunneilla, nin he ovat sanoneet että STRINGIT ovat heidän mielestä parhaimmat pyöräilytrikoiden alle? Voiko myös miehet käyttää stringejä spinnin tunneilla?

    Vastaa
  • Chandra

    Heippa Sanna! Aloitin aktiivisen salitreenin sekä satunnaisen juoksuharrastuksen noin vuosi sitten. Suurimman osan (sali)treenihistoriaani olen käynyt koko kropan läpi vain kertaalleen viikossa kolmijakoisella ohjelmalla.

    Nyt on käynyt niin, että satun ilmeisesti kuulumaan siihen pieneen prosenttiin naisia joilla lihakset (no, ainakin osa niistä) ottaa vähän liiankin hyvin treeniä vastaan – jos siis puhtaasti visuaaliselta kantilta katsotaan. Tämä on tietysti sinänsä hieno juttu, enkä kuulu siihen naisryhmään jotka suurien lihasten pelossa pumppailevat pikkupainoilla.

    Yläkroppani alkaa olla kuitenkin nyt siinä kuosissa, etten enää kaipaisi lisää lihaksia MUTTA samalla tiedän, että voimatasoissani on huikeasti parannettavaa. Minkätyyppistä treeniä siis suosittelisit, jos ideana olisi keskittyä visuaalisella puolella vain lihasmassan ylläpitoon (ei kasvatukseen) mutta voimatasojen edistyminen olisi enemmän kuin hieno juttu?

    Vastaa

Jätä kysymyksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *