Silja Tarvonen

Silja Tarvonen on Kangasniemen Kalsketta edustava maastohiihtäjä, joka urheilee tällä hetkellä täysipäiväisesti kohti tavoitteita talvisilla kilpaladuilla. Silja päätti kesällä 2013 opintonsa ja on nyt laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM.

Silja on liikkunut pienestä pitäen aluksi perheen mukana ja sittemmin omien urheiluharrastuksien viemänä. Suksilla hän hiihti kilpaa ensikertaa alle 2-vuotiaana, ja juniorisarjoissa hiihtoharrastuksesta tuli vähitellen päivittäistä treenaamista ja tavoitteellista kilpaurheilua. Nuorempana Silja myös suunnisti aktiivisesti, mistä saavutuksena tuli mm. nuorten sarjan maailmanmestaruus. Nykyisinkin Silja etsii rasteja metsässä, mikäli hiihtotreeneiltään ehtii. Urheilulliset päätavoitteensa Silja asetti siirtyessään maastohiihdossa aikuisten sarjaan. Parhaat saavutukset ovat tähän mennessä olleet 23-vuotiaiden MM-kisojen hopea ja pronssi vuodelta 2008. Silja on vuosien mittaan kisaillut Suomen mestaruuksista myös maastojuoksussa, hiihtosuunnistuksessa ja kirkkovenesoudussa.

Kisa- ja leirireissuilla Silja on reissannut ympäriinsä kotimaata ja ajoittain poikennut myös ulkomaille – kaukaisimmat hiihtokisat hän on kokenut Kiinassa. Kun lunta ei ole maassa, sisältää treenaaminen liikkumista aina rullasuksihiihdosta pyöräilyyn, sauvakävelystä juoksuun ja kuntosaliharjoittelusta pitkiin vaelluksiin. Tavoitteet ovat siis kilpaurheilussa, mutta yhtälailla liikunta merkitsee arjessa myös luonnossa liikkumista, rentoutumista, vaihtelevia maisemia, monenlaisia sääoloja ja ystävien kanssa jaettuja hetkiä. Ennen kaikkea tekemisen iloa. =)

 

Kysy bloggaajalta (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Jätä kysymyksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *