Tuija Silver-Lager

”Elämässä tarvitaan iloa ja innostusta. Niistä minun valmentajuuteni kumpuaa. Haluan, että juuri sinä löydät ilon elämään – liikkumiseen, syömiseen ja myös lepoon. Valmennan ilolla ja innostuksella. Ja yhdessä teemme tuloksia innostuen!”

Millaisen valmentajan minusta saat?

Tarvittaessa tiukan ja ankaran. Mutta myös sen innostajan ja ilon löytäjän. Perinpohjaisen, tarkan, mutta myös armollisen, jos siihen on tarvetta.

Minä olen

liikkuvan, ison perheen äiti. Ja minustakin tuli lopulta liikuttaja. Toimistotyö markkinointialalla veti hartiat kasaan ja sitten löytyi liikkumisen ilo, ilo myös opettaa liikkumista. Vuosien liikunnanohjaus muuttui liikuntakeskusyrittäjyyteen, PT:si ja ryhmäliikunnan ohjaajaksi. Ja tämä työ vie :)

Tyypillisesti valmennan asiakasta, joka haluaa löytää terveellisen elämän, hyvinvoinnin. Valmennan liikkumisessa ja syömisen suunnittelussa ja annan arvoa levolle. Painonhallinta, pudottaminen, energisen elämän löytyminen tai liikkumisen ilon saaminen elämään ovat varmasti tavallisimpia asiakkaideni tavoitteita.

Numerolappua en itse enää kaipaa motivoimaan omaa liikkumistani, mutta valmennen myös kilpailullisiin tavoitteisiin tähtääviä. Hiihdän, juoksen, treenaan kuntosalilla ja pidän kovasti ohjaamistani sisäpyöräilytunneista ja muista HIIT, crosstraining, pilates ja kehonhuoltotunneista. Mutta sydämen on joskus 2000-luvun alussa vienyt kahvakuula ja se on edelleen suuri suosikkini.

Ota minuun yhteyttä

Kysy bloggaajalta (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Jätä kysymyksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *