Kolme keinoa, jolla helpotat tavoitteesi saavuttamista

kolme_keinoa_tavoitteet_fitlandia

Lähestyvä syksy on uusien tavoitteiden asettamisen aikaa. Kesälomien jälkeen ihmiset aloittavat mieli virkeänä uusia harrastuksia ja tekevät suunnitelmia isoista ja pienistä elämänmuutoksista. Tämä syksyä edeltävä inspiroiva aika kannattaa ehdottomasti hyödyntää juuri tällä tavalla!

Jotta noista suunnitelmista ja tavoitteista tulisi pidempiaikaisia eivätkä ne pääsisi unohtumaan heti lehtien tipahdettua puista syksyn saavuttua, on hyvä ottaa huomioon muutama asia tavoitteiden suhteen.

Kun otat nämä kolme seikkaa huomioon niin lupaan, että tavoitteesi saavuttaminen on huomattavasti realistisempaa:

1) Aloita riittävän pienestä

Jos tavoitteenasi on esimerkiksi liikkua enemmän tulevana syksynä, älä hyppää suoraan viisinkertaistamaan omaa liikuntamäärääsi vaan lisää määrää maltilla. Mitä isomman energiamäärän uuden tavoitteen aloittaminen vaatii, sitä isommalla todennäköisyydellä se tulee epäonnistumaan, kun arjen kiireet ja väsymys astuvat kuvioihin innostuksen tilalle.

Kumpi seuraavista on todennäköisemmin toteutettavissa pitkällä tähtäimellä esimerkiksi kesken raskaan työviikon: tavoite tehdä 100 vatsalihasta päivässä vai tavoite tehdä 5 vatsalihasta päivässä?

http://exhilaratedliving.org/2012/10/31/inspirational-wednesday/

http://exhilaratedliving.org/2012/10/31/inspirational-wednesday/

2) Muokkaa ympäristösi tukemaan tavoitettasi

Oletko koskaan miettinyt, miten paljon ympäristömme vaikuttaa meihin? Esimerkkejä: Jos hankit kotiisi vain terveellisiä ruoka-aineita ja pidät esillä hedelmiä niin sinun on lähes mahdotonta syödä epäterveellisesti. Jos kodissasi sammuvat kaikki elektroniset laitteet viimeistään klo. 22 niin siellä asuu luultavasti virkeitä ihmisiä.

3) Poista tavoitteesi saavuttamista hidastavat esteet

Joskus erilaiset huomaamattomat esteet hidastavat tavoitteemme saavuttamista. Onko sinulla jäänyt joskus treeni jää välistä, kun et ole jaksanut lähteä siirtymään erikseen salille enää kotoa töiden jälkeen tai onko pyörällä töihin menosi kariutunut joskus siihen, että tavarat eivät ole löytyneet aamulla?

Ratkaisuna tähän on poistaa etukäteen tälläiset tavoitteemme saavuttamista vaikeuttavat esteet. Edellä mainittuihin esimerkkeihin ratkaisuna voisi olla mennä salille ennen töitä tai suoraan töistä, jolloin houkutus kotiin jäämiselle on pienempi. Toinen vaihtoehto on suunnitella erityinen kotitreeni sille varalle, että siirtyminen toiseen paikkaan treenaamaan on kynnyskysymys. Pyörällä töihin menoa helpottaa taas se, että tavarat on katsottu valmiiksi jo edellisenä iltana.

Sitten vain näillä vinkeillä mieli virkeänä kohti innostavia uusia tavoitteita! :)

 

Kirjoittaja Jussi Pesola on Fitlandian perustajajäsen, valmentaja ja intohimoinen liikkuja.

IG: @jupekki

Päivitetty viimeksi 11.08.2015

Jussi Pesola

Jussi Pesola, FITLANDIA.fi

Kirjoittaja on Fitlandian perustajajäsen, Urheiluopistojen Personal Trainer, valmentaja ja intohimoinen kilpakuntoilija.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *