Naisten ikuisuusongelma – paino

Tämä artikkeli on terveysnäkökulma pakkoliikuntaan ja liian vähäiseen ravinnonsaantiin. Ensinnäkin, laihduttaminen on hyväksi suurimmalle osalle suomalaisista, mutta vain siksi, että ylipainoisia on niin paljon* ja yleisesti ottaen suomalaisilla on elämäntavoissa paljon parantamista.

Kun normaalipainoinen laihduttaa, kyse on enemmän omasta mieltymyksestä laihuutta kohtaan, muiden mielipiteistä tai pidemmälle menneenä vääristyneestä omakuvasta ja lopulta syömishäiriöstä.

Laihuuden ihannointi liian pitkälle lähtee yleensä ajatuksesta, että hoikkana olisin viehättävämpi. Hoikka taas ei halua lihoa ja jokaisen läskikilon saanti on kuin isku vasten kasvoja ja merkki epäonnistumisesta. Samalla jokainen pudotettu kilo voi tehdä hyvän olon – ”onnistuin laihduttamaan, minulla on itsekuria ja tahtoa ja pystyn tähän”. Kun tämä jää päälle liian pitkälle ja paino vain putoaa, alkaa luonnollisesti elimistö kärsimään. Laihduttaa voi terveellisestikin hyvällä ruokavaliolla ja sopivalla liikuntamäärällä, mutta harmillisen usein näin ei toimita.

Ruokavalion karsiminen aiheuttaa puutostiloja

Liiallinen ruokavalion karsiminen aiheuttaa puutostiloja. Ihminen on sekasyöjä ja vaikka kaikki erikoisdieetit ja pussikuurit ovat suosiossa, on silti parempi syödä monipuolista ja terveellistä ruokaa riittävästi.

Ruokavalioon tulee kuulua runsaasti kasvikunnan tuotteita, jotta vitamiinien saanti on riittävää, maitotuotteista saadaan D-vitamiinia ja kalsiumia, hiilihydraateista energiaa, vitamiineja ym.. Proteiinilla muun muassa ylläpidämme lihasmassaa. Kalan ja kasvikunnan rasvoista saa hyviä rasvahappoja ja myös kovia rasvoja tarvitaan, mutta niin vähän ettei voita tarvitse erikseen lisäillä ruokavalioon.

Kun energiamäärä jää vähäksi, jäävät myös mineraali-, vitamiini- ja hivenainemäärät matalammaksi. Ja vaikka kuinka purkista ottaisi monivitamiineja niin ikinä ei saa tarpeeksi kaikkia korvattua, sillä ihminen ei edes tunne vielä kaikkia luonnosta saatavia, elimistölle hyväksi olevia aineita!

”Kukaan vähänkin liikkuva ei pärjää 1500 kcal:lla päivässä”

Olen ns. “vanhan kansan bodari” ja siten suosittelen, että ruokavalioon kuuluisi rasvoja 1g painokiloa kohti, joista 2/3 tyydyttymättömiä ja omega-3:a tarpeeksi (2-3g päivässä kapseleina ja lisäksi kalaa viikoittain 2-4x). Proteiinia tulee saada hyvistä lähteistä 2-3g/kg sisältäen palautusjuomien proteiinit (jos palautusjuomia käyttää) – sitä enempää ei tarvitse. Hiilihydraatteja tulee saada hyvälaatuisista lähteistä – ne antavat pitkäkestoista energiaa ja täyttävät lihasten energiavarastoja.

Kasviksia ja hedelmiä tulee saada monipuolisesti ja monivärisesti joka päivä (mielellään joka ruokailulla!). Kukaan vähänkin liikkuva ei pärjää 1500kcal:lla/pvä. Ei edes se 50v. hoikka täti, joka jumpassa sanoo, että paino nousee, jos syö vähänkin enemmän. Voi noustakin, mutta vain koska elimistö on tottunut elämään liian vähällä energialla. Energian määrää lisäämällä pikkuhiljaa alkaa kroppakin toimia ihan uudella tavalla.

Liikunta ja lepo balanssissa

Ja liikunta – sekin on terveellistä (yllätys, yllätys). Parantaa sydäntä, keuhkoja, yleiskuntoa, kestävyyttä, voimaa, terveyttä jne. kunhan se on balanssissa levon kanssa. Jokaisesta liikuntasuorituksesta aiheutuu stressiä elimistölle ja vasta levossa palaudutaan ja kehitytään, oli sitten kyseessä aerobinen tai puntti.

Jatkuva liikunnan lisääminen ilman kunnon lepoa kyllä laihduttaa, mutta pidemmän päälle on elimistölle liian raskasta, varsinkin jos sen yhdistää liian vähäiseen energiansaantiin. Myös liikunnan rasittavuus on tärkeää ottaa huomioon. Pitkiä kävelyjä voi tehdä hyvinkin usein, mutta jos mennään korkealla sykkeellä joka ilta lenkille, välillä puntille ja sitten huonoilla yöunilla seuraavaan päivään niin pikkuhiljaa elimistö polttaa itsensä puhki.

Päivitetty viimeksi 25.7.2013

*Yli puolet aikuisista on vähintään ylipainoisia (painoindeksi vähintään 25 kg/m2), ja joka viides voidaan luokitella lihavaksi (painoindeksi vähintään 30 kg/m2). THL

Sanna Ketonen

Sanna Ketonen

Kirjoittaja on lääkäri sekä Body Fitnessin tulokkaiden Suomen Mestari 2012 ja yleisen sarjan SM 5. 2013 -163cm -sarjassa.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *