Nämä kolme asiaa sinun pitäisi huomioida treenissäsi

3asiaa_treeni_fitlandia

1) Lähtötasosi

Olipa kyse lihaskuntoliikkeistä, eri liikuntalajeista tai juoksulenkkien pituudesta, olisi erittäin hyvä asia, jos pystyisit hahmottamaan oman lähtötasosi ja etenemään sen mukaan. Ei ole ole järkevää eikä turvallista tehdä sellaista, mihin ei ole edellytyksiä taidollisesti tai rasitustason näkökulmasta.

Esimerkki: Ennen kuin lähdet salilla tekemään haastavia moninivelliikkeitä, pitäisi sinulla olla perusliikkeet ja -liikemallit ensin hallussa. Samalla tavoin esimerkiksi juoksulenkit tulisi aloittaa progressiivisesti lyhyistä ja kevyistä peruskestävyyttä kehittävistä lenkeistä ennen kuin lähdetään tekemään pitkiä ja intensiivisiä juoksuharjoituksia.

Oman lähtötason hahmottaminen voi olla haastavaa, ja sen vuoksi on erittäin suositeltavaa pyytää neuvoa liikunta-alalle kouluttautuneelta henkilöltä. Joku on sanonut osuvasti, että jos sinulla ei ole aikaa tehdä asioita oikein niin miten voi olla aikaa tehdä asioita väärin.

s1-mix6_11_01_14_16_30

2) Tavoitteet

Ainakin aika ajoin olisi hyvä miettiä, mitä haluaa saavuttaa treenillä. Onko se hyvää oloa, hyvää suorituskykyä, lihasmassaa vaikkapa jalkoihin, jotain tiettyä suoritusta (esim. teknisesti oikea punnerrus tai yksi leuka)? Kun tiedät mitä haluat, täytyy seuraavaksi tietää miten tavoite saavutetaan. Jos itse ei osaa sanoa niin silloin yksi hyvä ja toimivaksi osoitettu keino on pyytää neuvoa sellaiselta, joka tietää. Jos tiedät itse tämän jo niin sitten ei muuta kuin jatka eteenpäin! :)

http://girlsmotivation.com/

http://girlsmotivation.com/

3) Hauskuus

Treenin pitää olla ennen kaikkea hauskaa! Olen huomannut omassa valmennuksessani, että kun kaksi edellä mainittua asiaa ovat kunnossa niin hauskuus tulee kuin itsestään!

Skenaario A: Ajatellaan, että tavoitteenasi on juosta puolimaraton ensi keväänä. Osallistut juoksukouluun, jossa ymmärrät paremmin miltä tasolta lähdet. Opit samalla myös treenaamaan fiksummin ja sillä tavalla, joka sopii sinun lähtötasollesi. Tavoitteenasi on puolimaratonin juoksemisen lisäksi oppia pitämään juoksemisesta ja kehittää yleisesti kuntoa paremmaksi siinä sivussa. Saat tähän kokeneelta koutsilta ohjeet, jotka ovat toimineet aiemmin monien muiden kaltaisiesi liikkujien kohdalla. Löydät juoksusta aivan uusia puolia ja hauskuus tulee kuin itsestään.

Skenaario B: Lähdet omin päin tekemään samoja asioita kuin aina ennenkin ja odotat, että ehkä tällä kertaa fiilis on eri. Et todennäköisesti tiedä omaa tasoasi ja siten et myöskään ehkä sitä, miten pitäisi juosta. Sinulla ei ole puolimaratonille osallistumisen lisäksi selkeää tavoitetta tekemisessäsi. Puurrat puoliväkisin lenkkejä ja hauskuuden kanssakin on niin ja näin.

tumblr_nd4tcscQ7D1tmm078o1_500

En sano, että nämä esittelemäni skenaariot ovat ainoita mahdollisia. Liikkumisen ilon ja oman jutun voi löytyää monien eri keinojen kautta! Nämä esimerkit ovat kuitenkin omalta ohjaajauraltani tuttuja,  ja sen vuoksi haluan herätellä kaikkia miettimään asioita uudelta kantilta. Kuten ylläolevassa kuvassa sanotaan: Uudet reitit rikkovat vanhoja rutiineja. Oletko sinä miettinyt näitä asioita liikkumisessasi?

 

Kirjoittaja Jussi Pesola on Fitlandian perustaja, valmentaja ja intohimoinen liikkuja. Jussin personal trainer -palveluista voit tiedustella sähköpostitse jussi(at)fitlandia.fi.

Päivitetty viimeksi 15.9.2015

Jussi Pesola

Jussi Pesola, FITLANDIA.fi

Kirjoittaja on Fitlandian perustajajäsen, Urheiluopistojen Personal Trainer, valmentaja ja intohimoinen kilpakuntoilija.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *