Pyöräilyvaatteiden valinta

Pyöräilyvaatteiden_valinta

Pyöräily on viime vuosina kasvattanut suosiotaan huimasti. Pyöräilyn suosiota selittävät monet tekijät, joista voit lukea lisää esimerkiksi Fitlandian artikkelista ”Pyöräily kuntoilumuotona”.

Pyöräilyssä, kuten muissakin urheilulajeissa, oikeanlaisilla varusteilla taataan paras ja miellyttävin liikuntakokemus. Pyöräilyä voi toki harrastaa vaikka niin sanotulla mummopyörällä farkut jalassa, mutta parhaan mukavuuden ja fiiliksen saa varmasti panostamalla niin pyörään kuin vaatetukseenkin. Pyörän valinnasta voit lukea lisää täältä.

Pyöräillessä suurimman vastuksen aiheuttaa ilman vastus, jonka vuoksi vaatteiden tulisi olla mahdollisimman ihonmyötäiset sekä monissa tapauksissa tuulenpitävät. Näiden ominaisuuksien lisäksi pyöräilyvaatteiden pitää hengittää ja siirtää hikeä pois tehokkaasti, jotta vaatteet eivät hiostu ja kostu. Puuvillaiset ja väljät vaatteet tekevät pyöräilystä varsinkin vähänkään pidemmillä matkoilla aika varmasti ikävän kokemuksen. Pyöräilemisessä pätevät samat kerrospukeutumisen periaatteet kuin esimerkiksi juoksussa – alle on hyvä laittaa iholta tehokkaasti hikeä siirtävä tekninen paita, väliin mahdollisesti lämmittävä välikerros ja päällimmäiseksi tuulen ja mahdollisesti veden pitävä mutta silti hengittävä (kevyt) takki tai liivi. Lämpimällä ilmalla pyöräillessä kerrospukeutuminen ei toki ole tarpeen, vaan silloin riittää yleensä pyöräilypaita ja -housut.

Tämän artikkelin tarkoitus on antaa yksityiskohtaisempi selvitys siitä, mitä pyöräilypukeutumisessa pitäisi ottaa huomioon ja mitkä ovat hyvien pyöräilyvaatteiden ominaisuudet.

PYÖRÄILYHOUSUT

Pyöräilyharrastusta aloittaessa tärkein hankinta pyörän ohella ovat hyvät pyöräilyhousut. Pyöräillessä suurin osa kehon painosta välittyy takamuksen kautta satulaan, joten heti kun pyöräilymatkana on lähikauppareissua pidempi pyöräilymatka, kannattaa päälle pukea takamuksesta pehmustetut pyöräilyhousut. Myös spinning-tunneilla pyöräilyhousut tekevät polkemisesta miellyttävämpää. Pyöräilyhousuihin pätee sama kuin lukkopolkimien käyttöön – kun kerran kokeilee niitä niin ei luultavasti enää aja ilman.

Pyöräilyhousuissa ei ole hinkkaavia saumoja ja pehmusteena oleva ”säämiskä” säästää luultavasti hiertymiltä, pehmentää tuntumaa ja on mukavampi satulaa vasten. Pyöräilyhousut puetaan aina alimmaiseksi – ilman alushousuja. Tämä saattaa tuntua aluksi hieman oudolta, mutta jos kokeilet käytännössä eroa alushousujen kanssa ja ilman niin tunnet syyn.

Pyöräilyhousujen valinnassa kannattaa olla tarkkana koon kanssa, sillä housuista otetaan helposti liian iso koko. Liian isot housut pääsevät liikkumaan ajaessa eikä pehmuste silloin pysy paikallaan, jolloin siitä ei ole myöskään juurikaan hyötyä ajettaessa.

PYÖRÄILYALUSHOUSUT

Jos ei halua pukea pyöräilyhousuja suoraan alimmaiseksi niin siinä tapauksessa ainoa hyvä vaihtoehto on hankkia pyöräilyalushousut, jotka ovat saumattomat alushousut säämiskällä. Tällaisten alushousujen päälle voi pukea joko tavalliset säämiskälliset pyöräilyhousut tai sitten aivan tavalliset trikoot tai tuulihousut ilman, että joutuu pyöräilemisen aikana ja jälkeen kärsimään hiertymistä.

HOUSUT HENKSELIEN KANSSA VAI ILMAN?

Pyöräilyhousuja on sekä henkseleillä varustettuja malleja että ilman henkseleitä olevia. Henkselimallien etuna on se, että ne pysyvät todennäköisesti paremmin ”paikallaan” ajaessa ja niissä alaselkä pysyy peitettynä matalassakin ajoasennossa, jos ajopaita nousee selästä ylös. Henkselimallissa ei myöskään housujen vyötärö paina niin helposti kuin henkselittömissä housuissa. Henkselimallien miinuksena on se, että jos pitkällä pyörämatkalla hätä yllättää niin niiden riisuminen on hieman hankalampaa ja hitaampaa.

Henkselittömät pyöräilyshortsit ovat yhtä lailla hyvä valinta kuin henkselilliset, joskin ne saattavat liikkua ajon aikana enemmän kuin henkselilliset. Jotkut pitävät henkselittömiä malleja myös viileämpinä, kun ”ylimääräistä” kangasta ei ole ylävartalossa. Henkselittömissä malleissa kannattaa suosia korkeavyötäröisiä malleja, jotta pyöräilypaidan noustessa matalassa ajoasennossa alaselkä ei jää ilman suojaa. Mahdollinen vessassa käyminen ajon lomassa onnistuu myös helpommin henkselittömillä housuilla.

PYÖRÄILYHOUSUJEN MATERIAALI

Yleensä pyöräilyhousut on valmistettu lycrasta tai muusta vastaavasta teknisestä materiaalista, joka joustaa hyvin polkiessa, istuu napakasti ja tuntuu hyvältä iholla. Pyöräilyhousujen korkeat materiaalivaatimukset nostavat myös monesti niiden hintaa, ja siksi esimerkiksi juoksushortsit ovat yleensä huomattavasti halvempia kuin pyöräilyshortsit. Hyvät pyöräilyhousut lisäävät huomattavasti ajomukavuutta ja ovat kestävät – siksi niihin kannattaa panostaa.

PYÖRÄILYPAITA

Pyöräilyssä ihonmyötäiset vaatteet helpottavat ajamista, koska ilmavirta jarruttaa helposti vauhtia. Koska normaalissa ajoasennossa etutaskujen käyttö on hankalaa, ovat taskut pyöräilypaidan selkäpuolella. Selkätaskuihin voi laittaa helposti eväitä, geelejä tai jopa pienen pyöräpumpun.

Pyöräilypaidassa on yleensä hieman pidempi ”takahelma”, jotta etukenossa ajoasennossakin alaselkä pysyy peitettynä. Pyöräilypaidan etupuoli on puolestaan aika lyhyt, jotta kumarassa ajoasennossa ei mahan kohdalle muodostu ilmanvastusta lisäävää ”pussia”. Kiinnitä siis huomiota paidat istuvuuteen! Paidan tulee olla myös hengittävä ja iholta kosteutta siirtävä.

PYÖRÄILYTAKKI

Pyöräilytakkiin pätee sama mikä pyöräilypaitaan – sen tulee olla istuva ja ihonmyötäinen. Hyvä pyöräilytakki on lisäksi lämmin, hengittävä ja tuulenpitävä sekä kestää ainakin pientä tihkusadetta. Pyöräilemään harvemmin lähdetään kaatosateella, joten 100% vedenpitävyyttä pyöräilyvaatteissa ei yleensä ole.

Pyöräilytakissa on tuulenpitävyyden lisäksi yleensä ”ilma-aukkoja”, jotka takaavat hengittävyyden. Lisäksi takkien selkäosa on monesti ilmaa läpipäästävää materiaalia, koska selkäosa ei tarvitse täyttä tuulenpitävyyttä samalla tavalla kuin rintapuoli.

Pyöräilytakissa on lisäksi pyöräilypaidan tavoin selkätaskut sekä yleensä ”erikoishihat”, jotka pitävät ranteet suojassa tuulelta ja kylmyydeltä ja ulottuvat suojaamaan ranteen, vaikka kädet ovat suorassa ohjaustangolla. Normaalissa tuulitakissa tätä ominaisuutta ei ole ja siten ranteet paleltuvat helposti ja hihojen kautta kylmää ilmaa pääsee tuulemaan myös muualle vartaloon.

PYÖRÄILYLIIVI

Pyöräilyliivi on erityisen varteenotettava vaihtoehto siinä tilanteessa, kun pelkkä pyöräilypaita on liian kylmä ja pyöräilytakki liian kuuma. Tällainen tilanne tulee usein eteen Suomen kesässä silloin, kun pyöräilemään lähdetään aamusta tai aivan illasta. Liivin etu suhteessa takkiin on se, että viileällä ilmalla liivin voi pukea pyöräilypaidan päälle ja taitella ilman lämmetessä pyöräilypaidan takataskuun toisin kuin pyöräilytakin. Lämpimällä ilmalla liivin voi laittaa pyöräilypaidan taskuun ja laittaa päälle ilman kylmetessä, alamäessä tai tuulisella paikalla.

Hyvä pyöräilyliivi on kevyt, istuva ja ihonmyötäinen sekä tuulenpitävä. Liivin on myös hyvä olla ainakin jonkin verran vettä hylkivä. Pyöräilyliivissä on lisäksi takana taskut tai taskun tyyppiset ”reiät”, josta pääsee liivin alla olevan pyöräilypaidan takataskuihin käsiksi ajaessa. Tällaiset taskut on esimerkiksi Bioracerin cold wave body –pyöräilyliivissä muiden edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi.

KÄSINEET

Pyöräilyhanskat vaimentavat tärinää ja iskuja, ja vähintäänkin maastossa ja kylminä vuodenaikoina laadukkaat pyöräilyyn suunnitellut käsineet ovat tärkeät. Hyvät käsineet ovat tuulenpitävät ja lämpimät, ja niillä saa tangon gripeistä kunnollisen otteen. Mahdollisen kaatumisen sattuessa käsineet suojaavat käsiä ja ranteita.

PÄÄHINEET

Pyöräilijä käyttää aina kypärää, joten päähineen on mahduttava kypärän alle. Kesällä päähineeksi kypärän alle soveltuu parhaiten huivi ja hieman kylmemmille ilmoille kannattaa hankkia erityisesti pyöräilyyn suunniteltu ohut, tuulenpitävä pipo.

SUKAT

Hyvät pyöräilysukat ovat istuvat ja tarpeeksi ohuet. Yleensä sukat ovat lyhytvartiset.

MUUT VAATTEET

Edellä mainittujen vaatteiden lisäksi pyörälenkille voi varautua irtohihoilla ja –lahkeilla. Ne soveltuvat käytettäväksi lyhythihaisten pyöräilyvaatteiden kanssa.

Kesällä pyöräilijän peruspukeutuminen voisi olla seuraavanlainen:

Ohuet pyöräilysukat sekä pyöräilykengät

Pehmustetut pyöräilyshortsit (ilman alushousuja!) tai pehmustetut alushousut ja päällyshousut

Ihonmyötäinen tekninen pyöräilypaita

(Viileällä ilmalla pyöräilyliivi tai irtohihat ja -lahkeet)

Ohuet ajokäsineet

Ajolasit

Huivi ja kypärä.

FITLANDIA.fi – naisille jotka juoksevat omia polkujaan

Päivitetty viimeksi 14.10.2013

 

Jussi Pesola

Jussi Pesola, FITLANDIA.fi

Kirjoittaja on Fitlandian perustajajäsen, Urheiluopistojen Personal Trainer, valmentaja ja intohimoinen kilpakuntoilija.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *