Tomaattinen linssikeitto

Tomaattinen linssikeitto

1-2 sipulia

1-2 valkosipulin kynttä

0,5 – 2 tlk punaista currytahnaa

1 paprika

3 porkkanaa

1 paketti chilimaustettua tomaattimurskaa

1 pieni tölkki tomaattisosetta

n. 2 dl punaisia linssejä

3-4 dl vettä

2,5 dl ruokakermaa

1 kasvisliemikuutio

oliiviöljyä paistamiseen

chilimaustetta, paprikamaustetta, mustapippuria, suolaa

Pilko porkkanat ja paprika pieniksi suikaleiksi. Silppua sipuli ja murskaa valkosipuli ja kuullotta ne kattilassa tilkassa oliiviöljyä. Lisää joukkoon hieman chilimaustatta ja(/tai) punaista currytahnaa. Heitä sekaan pilkotut porkkanat, kääntele ja paistele hetki ja lisää sitten paprikat ja kääntele. Lisää joukkoon vesi, kasvisliemikuutio, tomaattisose ja tomaattimurska ja sekoittele. Hauduta miedommalla lämmöllä noin 10 minuuttia. Huuhtele punaiset linssit ja lisää ne joukkoon (tarvittaessa hieman vettä), keitä noin 10-15min. Keittämisen loppuvaiheessa voit lisätä ruokakerman ja mausteita makusi mukaan.

Päivitetty viimeksi 1.5.2013

Fitlandian toimitus

Fitlandian toimitus

Fitlandian toimituksesta vastaavat liikunta- ja terveysalan ammattilaiset. Loimme FITLANDIA.fi-yhteisön, jotta löytäisit yhdestä ja samasta paikasta luotettavan ja inspiroivan tiedon terveellisen ja liikunnallisen elämän edistämiseksi ja paremman fiiliksen saavuttamiseksi.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *