Viikon 10 terveystärppiä osa 8

Terveystärpit ovat lyhyitä tietoiskuja terveelliseen elämiseen ja liikkumiseen liittyen. Tässä 10 tärppiä!

Tärppi 1: Pidä huoli, että nukut riittävästi, sillä toistuva univaje vaikuttaa aivotoimintoihin, sisäelinhermoston toimintaan, aineenvaihduntaan, elimistön puolustusmekanismeihin ja tulehdusreaktioihin.

Tärppi 2: Yksi valvottu yö tai viikon kestänyt 3-4 tunnin univaje vuorokaudessa vastaa noin promillen humalatilan vaikutusta. Univajeen aiheuttama aivotoiminnan heikkeneminen voi johtaa virhetoimintoihin, jotka altistavat tapaturmille niin työssä kuin vapaa-aikana.

Tärppi 3: Lopeta tupakointi! Tupakoinnin haitoista tulee koko ajan uutta tietoa. Tuoreen tutkimuksen mukaan tupakoiminen lisää voimakkaasti ääreisvaltimotaudin kehittymistä.

Tärppi 4: Punaisesta lihasta on saatu viime aikoina useampia sen syömisen rajoittamista tukevia tutkimustuloksia. Yksi tutkimustulos on, että punaista lihaa paljon syövien tiedetään olevan tavallista alttiimpia aikuistyypin diabetekselle ja monille sydänoireille.

Tärppi 5: Kananugetteja syöneet ovat ehkä huomanneetkin, että lihan osuus nugeteissa on aika pieni. Asiasta on tehty myös oikea tutkimus Yhdysvalloissa ja tuon tutkimuksen mukaan kananugeteissa on niin vähän kananlihaa, että tuotteen nimeä voi pitää harhaanjohtavana. Pääasiassa nugetit sisältävät rasvaa, tulokset osoittavat.

tumblr_n0ca34tIWo1trqvobo1_500

Tärppi 6: Painonnousu ja lyhyet unet on yhdistetty tutkimuksissa toisiinsa – liian lyhyet yöunet voivat kiihdyttää painonnousua jo yhdessä viikossa.

Tärppi 7: Nauti aamulla proteiinipitoinen aamiainen! Napostelu saattaa vähentyä, jos aamupalalla nauttii runsaasti proteiinia. Kunnollisen aamiaisen syövien on tutkitusti todettu syövän hallitummin päivän kuluessa ja välttyvän muita todennäköisemmin vyötärölihavuudelta. Aamupalan väliin jättävät ovat puolestaan muita alttiimpia sairastumaan diabetekseen.

Tärppi 8: Hölkkä on hyvä harrastus! Tutkimus osoittaa, että hölkkäävät miehet ja naiset voivat harrastuksensa ansiosta elää muutaman vuoden pidemmän ja todennäköisesti myös terveemmän elämän. Tulos voitaneen yleistää myös muihin liikuntamuotoihin kuin hölkkään.;)

Tärppi 9: Työolot voivat vaikuttaa tutkitusti siihen, miten todennäköisesti ihminen harrastaa liikuntaa vapaa-ajallaan. Jos työn sisältöön ja työtapoihin on vain pieni mahdollisuus vaikuttaa, liikunta jää todennäköisesti vähemmäksi tutkimus osoittaa.

Tärppi 10: Lopeta tupakointi (tämä ansaitsee kaksi varoitusta yhdessä jutussa!) Tutkimuksen mukaan tupakoinnin aiheuttamat sairaudet lyhentävät naisen elinikää vähintään kymmenellä vuodella! Jos kuitenkin lopetat alle 30 vuotiaana, nuo vuodet voi saada melkein kokonaan takaisin ja myös alle 40-vuotiaana lopettavat pidentävät elämäänsä, mutta vaikutus ei ole yhtä merkittävä. Tutkimustulokset on saatu suuresta naisten tupakkakuolleisuudesta tehdystä tutkimuksesta.

 

Facebook-sivuillamme lisää vinkkejä ja juttuja terveellisestä elämäntavasta. Löydät Fitlandian myös twitteristä!

Päivitetty viimeksi 22.03.2014

Artikkelin kuva: tumblr

Fitlandian toimitus

Fitlandian toimitus

Fitlandian toimituksesta vastaavat liikunta- ja terveysalan ammattilaiset. Loimme FITLANDIA.fi-yhteisön, jotta löytäisit yhdestä ja samasta paikasta luotettavan ja inspiroivan tiedon terveellisen ja liikunnallisen elämän edistämiseksi ja paremman fiiliksen saavuttamiseksi.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *