Vinkit työmatkalenkkeilyyn!

Vinkit_tyomatkalenkkeilyyn

Kiireisen juoksijan kannattaa ehdottomasti ajansäästösyistä hyödyntää työmatka harjoittelussaan. Työmatkan juokseminen vaatii hieman vaivannäköä ja etukäteissuunnittelua, mutta se on oiva mahdollisuus kerryttää juoksukilometrejä ja ennen kaikkea säästää aikaa. Lenkkeilemällä työmatkan voi päivään saada helpommin mahdutettua kaksi harjoitusta, jos se on tarpeen.

Tässä vinkit työmatkalenkkeilyn helpottamiseksi:

1. Käytä työpaikan säilytystiloja hyväksesi. Jos juokset töihin, voi olla viisasta jättää vaihtovaatteet työpaikalle jo edellisenä päivänä. Töihin voi myös ostaa peseytymistarvikkeet ja välttämättömimmät kosmetiikkatarvikkeet, jolloin niitä ei tarvitse raahata mukana. Jos taas juokset kotimatkan, jätä työvaatteet töihin säilytykseen ja tuo ne kotiin sellaisena päivänä, kun et ole juosten liikenteessä.

2. Osta kunnollinen juoksureppu. Kaikkia tavaroita et voi työpaikalla säilyttää, jolloin pakolliset pikku jutut kulkevat selkään hyvin istuvassa juoksurepussa. Jos juokset aamulla töihin, voi juoksurepussa kuljettaa myös aamupalan työpaikalle! Juoksureppuja löytyy urheiluun ja retkeilyyn erikoistuneista liikkeistä sekä nettikaupoista.

3. Suunnittele päivän ruokailut etukäteen. Jos juokset aamulla töihin, voi olla viisasta syödä kotona vain jotain pientä ja nauttia vasta työpaikalla suurempi aamupala, ellet halua herätä kovin aikaisin. Jos taas juokset töistä kotiin, varaa työpaikalle kunnon välipala ja/tai urheilujuomaa iltapäiväksi. Muista myös riittävä nesteytys päivän aikana!

tyomatkalenkkeily_fitlandia

4. Pakkaa tavarat etukäteen jo illalla. Laita juoksuvaatteet valmiiksi tuolinkarmille odottamaan aamua, pakkaa reppu ja tee eväät valmiiksi, jolloin aamulla lähtö on sujuva ja vältyt turhalta miettimiseltä! Sääennuste kannattaa tarkistaa etukäteen, jotta osaat lähteä oikeanlaisilla varusteilla matkaan.

5. Hyödynnä tarvittaessa julkiset kulkuneuvot. Jos työmatka on pitkä, voit mennä bussilla osan matkasta, hypätä pois sopivassa kohdassa ja juosta vain loppumatkan. Mikäli koet aamujuoksun liian hankalaksi, matkusta julkisilla tai kaverin kyydillä töihin ja juokse kotiin. Pyörääkin kannattaa hyödyntää: toisena päivänä voit pyöräillä töihin ja juosta kotiin, ja seuraavana aamuna juosta töihin ja ajaa pyörällä kotiin!

 —

FITLANDIA.fi – naisille jotka juoksevat omia polkujaan

Päivitetty viimeksi 22.03.2015

Fitlandian toimitus

Fitlandian toimitus

Fitlandian toimituksesta vastaavat liikunta- ja terveysalan ammattilaiset. Loimme FITLANDIA.fi-yhteisön, jotta löytäisit yhdestä ja samasta paikasta luotettavan ja inspiroivan tiedon terveellisen ja liikunnallisen elämän edistämiseksi ja paremman fiiliksen saavuttamiseksi.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *