Vinkkejä reissutreenaamiseen

Vinkkejä_reissutreenaamiseen

Ulkomaanmatkat ja kaikenlaiset reissut toimivat monille treenaajille tehokkaina liikuntakierteen katkaisijoina. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, vaan myös reissun päällä on yleensä hyvinkin mahdollista pitää yllä pientä treeniä! Itse pakkaan lähestulkoon aina treenikamat mukaan, ja vaikka reissussa ei todellakaan tule normaalissa määrin liikuttua, niin aina sitä jonkun lenkin ehtii heittää! Tässäpä mun vinkit reissutreenaajille:

1. Aloitetaan helpoimmasta: pakkaa treenikamat reissullesi mukaan, vaikka sinulla olisi aikaa vain yhteen treeniin. Kun kamat on mukana, tulee lenkillekin lähdettyä helpommin. Jos laukussa on tilaa, pakkaa mukaan vaikkapa kuminauha tai hyppynaru, niin voit treenata vaikka hotellihuoneessa!

2. Tee turistikierros juoksemalla. Uuteen paikkaan on mukava tutustua juoksemalla, ja samalla voi katsella nähtävyyksiä tai muuten vain ihastella paikkoja. Juoksemalla myös ehtii nähdä enemmän kuin kävelemällä.

3. Jos juokseminen ei huvita, vuokraa pyörä ja huristele sillä ympäriinsä. Aika monista paikoista saa vuokrattua pyörän, ja kilometrejä kertyy helposti, kun ajelee vieraassa kaupungissa. Pyöräilyssä ei välttämättä hikisty niin pahasti kuin juoksussa, joten se voi olla salonkikelpoisempi tapa pyöriä ihmisten ilmoilla. :)

4. Houkuttele reissukaverisikin lenkille, niin samalla tulee sosialisoitua. Itse harrastan tätä usein, ja kimppalenkit reissun päällä ovat yleensä tosi hauskoja!

5. Tee lyhyt aamulenkki. Reissussa ei välttämättä ole aikaa iltaisin treenata, joten päivä kannattaa aloittaa kevyellä aamulenkillä. Näin urheilut on hoidettu ”pois päiväjärjestyksestä” jo aamulla, jolloin illalla olet vapaa tekemään mitä haluat.

6. Jos olet kuntosaleilun ystävä, ota selvää lomakohteesi kuntosalitarjonnasta. Tutustumiskäynti on yleensä ilmainen, joten se kannattaa ainakin hyödyntää. Minusta on hauskaa vierailla eri paikkakuntien kuntosaleilla – se on monesti oikeastaan kuin loma-aktiviteetti!

7. Älä stressaa liikunnasta lomamatkasi aikana. Vaikka lomallakin on kiva tehdä pieniä lenkkejä, ei lyhyttä lomamatkaa kannata missään nimessä käyttää liikunnasta murehtimiseen. Jos aikaa ei urheilulle kerta kaikkiaan ole, niin sitten ei ole! Ehdit kyllä liikkumaan, kun pääset takaisin kotiin. :)

Fitlandia.fi – naisille jotka juoksevat omia polkujaan

Päivitetty viimeksi 01.06.2014

 

Fitlandian toimitus

Fitlandian toimitus

Fitlandian toimituksesta vastaavat liikunta- ja terveysalan ammattilaiset. Loimme FITLANDIA.fi-yhteisön, jotta löytäisit yhdestä ja samasta paikasta luotettavan ja inspiroivan tiedon terveellisen ja liikunnallisen elämän edistämiseksi ja paremman fiiliksen saavuttamiseksi.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *